Pää­si­äi­nen on kirk­ko­vuo­des­sa juh­la, jon­ka ajan­koh­ta vaih­te­lee vuo­sit­tain. Se osuu ai­na ai­kaan, jol­loin päi­vä pi­den­tyy no­pe­as­ti, va­lon mää­rä li­sään­tyy ja pi­meys väis­tyy. Ai­van kuin luon­to­kin muis­tut­tai­si maa­il­man val­keu­den, Jee­suk­sen, voit­toa pi­mey­den val­lois­ta.

Syn­nin vai­ku­tus ja sen seu­rauk­set nä­ky­vät räi­kei­nä niin yk­si­lön elä­mäs­sä kuin yh­teis­kun­nas­sa. Ih­mi­nen on it­se so­kea nä­ke­mään, mi­ten moni kär­si­mys joh­tuu syn­nis­tä ja Ju­ma­lan sa­nan neu­vo­jen unoh­ta­mi­ses­ta.

Maa­il­ma kai­paa an­teek­si­an­ta­muk­sen ja pa­rem­man tu­le­vai­suu­den nä­kö­a­laa so­tien, konf­lik­tien ja vas­tak­kai­na­set­te­lun ai­ka­na. Eri­tyi­ses­ti pää­si­äi­se­nä on syy­tä py­säh­tyä ilon ja toi­von sa­no­man ää­rel­le. Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mis­sa nä­kö­a­la laa­je­nee tä­män ajan tuol­le puo­len. Ky­sy­mys ei ole pe­las­tu­mi­ses­ta ajal­li­ses­ta epä­täy­del­li­syy­des­tä, vaan hen­gel­li­ses­tä pe­las­tuk­ses­ta. Lut­her muis­tut­taa täs­tä: ”Sen kaut­ta mei­tä ei pe­las­te­ta maal­li­sen hal­lit­si­jan, vaan per­ke­leen val­las­ta, hä­nen, joka on syn­nin ja kuo­le­man val­ti­as” (Huo­ne­pos­til­la, pal­mu­sun­nun­tain saar­na).

Ih­mi­sym­mär­ryk­sel­le pää­si­äi­sen ta­pah­tu­vat py­sy­vät kä­sit­tä­mät­tö­mi­nä. Kui­ten­kin juu­ri täl­lä ta­val­la Jee­sus täyt­tää Ju­ma­lan tah­don ja ot­taa vas­taan syn­tiin­lan­gen­neil­le ih­mi­sil­le kuu­lu­van ran­gais­tuk­sen. Ris­tin­kuo­le­man ja ylös­nou­se­muk­sen sa­lai­suus avau­tuu vain us­kon kaut­ta.

Kris­tuk­sen ylös­nou­se­muk­sen voi­ma mur­taa syn­nin, kuo­le­man ja pa­han val­lan. Pää­si­äi­saa­mun sa­no­ma tyh­jäl­lä hau­dal­la on kään­teen­te­ke­vä: ”Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut ylös” (Luuk. 24:6). Kaik­ki ei pää­ty­kään Va­pah­ta­jan kuo­le­maan. Uu­si toi­vo vi­ri­ää epäi­le­vien ja hä­tään­ty­nei­den us­ko­vien sy­dä­mes­sä. Hy­vän sa­no­man us­ko­jan sy­dä­mes­sä valo voit­taa pi­mey­den.

Jee­suk­sen seu­raa­jis­ta tu­lee hä­nen ylös­nou­se­muk­sen­sa to­dis­ta­jia. He saa­vat teh­tä­vän läh­teä liik­keel­le vie­den sa­no­maa Her­ran­sa ylös­nou­se­muk­ses­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta kaik­keen maa­il­maan. Raa­mat­tu kut­suu us­ko­vai­sia va­lon lap­sik­si (Joh. 12:36). Hei­dän kaut­taan Ju­ma­la et­sii syn­nin ja kuo­le­man val­taan jou­tu­nei­ta. Tä­nä­kin pää­si­äi­se­nä va­lon las­ten kes­kel­tä kuu­luu tur­val­li­nen lu­paus: ”Kaik­ki si­nun syn­ti­si on an­net­tu an­teek­si” (Luuk. 7:48).