Mik­ko Fa­ger

Jee­sus piti Isän­sä käs­kyn ja py­syi hä­nen rak­kau­des­saan. Hän ke­hot­taa yhä py­sy­mään vah­va­na Ju­ma­lan rak­kau­des­sa.

Kes­kus­te­lum­me ovat usein hy­vin tun­teik­kai­ta, kun hy­väs­te­lem­me rak­kai­ta ys­tä­vi­äm­me ja lä­hei­si­äm­me. Saa­tam­me jou­tua heis­tä eroon pit­käk­si­kin ai­kaa, jos­kus lo­pul­li­ses­ti. Ero­tes­sa muis­te­lem­me ys­tä­vyy­den ko­ho­koh­tia ja elä­män­ti­lan­tei­ta, joi­ta tu­lem­me kai­paa­maan.

Jee­sus pu­hui rak­kaas­ti

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus pu­hui ope­tus­lap­sil­leen hy­vin rak­kaas­ti, kun hän val­mis­ti hei­tä koh­taa­maan ti­lan­teen, et­tä hän tu­li­si pian me­ne­mään pois. ”Lap­se­ni, enää vä­hän ai­kaa minä olen tei­dän kans­san­ne” (Joh. 13:33). Sa­mal­la hän roh­kai­si hei­tä us­ko­maan: ”Äl­köön sy­dä­men­ne ol­ko le­vo­ton. Us­ko­kaa Ju­ma­laan ja us­ko­kaa mi­nuun” (Joh. 14:1).

Jee­sus ei jät­tä­nyt lo­pul­li­sia hy­väs­te­jä. Hän sa­noi me­ne­vän­sä val­mis­ta­maan ope­tus­lap­sil­le si­jaa, mut­ta tu­le­van­sa sit­ten ta­kai­sin ja nou­ta­van­sa hei­dät luok­sen­sa, jot­ta he sai­si­vat ol­la yh­des­sä Jee­suk­sen kans­sa.

Pie­ta­ria as­kar­rut­ti, min­ne Her­ra oli me­nos­sa ja mik­si hän ei voi­nut läh­teä hä­nen mu­kaan­sa. Hän lu­pa­si an­taa jopa hen­ken­sä­kin Jee­suk­sen puo­les­ta. Mes­ta­ri tun­si Pie­ta­rin, joka tu­li­si kol­mes­ti kiel­tä­mään Her­ran­sa.

Ope­tus­lap­set jou­tui­vat häm­men­nyk­sen val­taan, kun Jee­sus sa­noi, et­tä he tie­tä­vät kyl­lä tien sin­ne, min­ne hän me­nee. Tuo­mas sa­noi, et­tei­vät he tie­dä tie­tä, min­ne Jee­sus oli me­nos­sa. Häm­men­nys­tä ai­heut­ti­vat myös Jee­suk­sen sa­nat: ”to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: yk­si teis­tä ka­val­taa mi­nut” (Joh. 13:21).

Jee­sus lu­pa­si puo­lus­ta­jan

Kai­ken mur­heen, ikä­vän ja häm­men­nyk­sen kes­kel­le Jee­sus toi Ju­ma­lan suu­ren rak­kau­den, ilon ja loh­du­tuk­sen sa­no­man. Jee­sus lu­pa­si ope­tus­lap­sil­leen: ”Minä kään­nyn Isän puo­leen, ja hän an­taa teil­le toi­sen puo­lus­ta­jan, joka on kans­san­ne ikui­ses­ti. (Joh. 14:16). Tämä puo­lus­ta­ja on To­tuu­den Hen­ki, joka tu­li­si opet­ta­maan ope­tus­lap­sil­le kai­ken ja pa­laut­ta­maan mie­liin kai­ken, mitä Jee­sus on heil­le pu­hu­nut.

Kun Jee­sus jat­kaa hy­väs­ti­jät­tö­pu­het­taan, hän ke­hot­taa ope­tus­lap­si­aan py­sy­mään kiin­ni hä­nes­sä ”kuin ok­sat vii­ni­puus­sa” ja py­sy­mään vah­va­na Ju­ma­lan rak­kau­des­sa. ”Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni.” (Joh. 15:9.) Paa­va­li­kin kir­joit­ti roo­ma­lai­sil­le: ”Ol­koon rak­kau­ten­ne vil­pi­tön­tä. Vi­hat­kaa pa­haa, py­sy­kää kiin­ni hy­väs­sä. Osoit­ta­kaa toi­sil­len­ne läm­min­tä vel­jes­rak­kaut­ta.” (Room. 19:9–10.)

Pi­tä­kää rak­kaus kes­ke­nän­ne

Jee­sus ke­hot­ti ope­tus­lap­si­aan ra­kas­ta­maan toi­si­aan, niin kuin hän oli ra­kas­ta­nut hei­tä. Jee­sus pu­hui heil­le kuin ys­tä­vil­leen, ei pal­ve­li­joil­le. Hän­hän oli il­moit­ta­nut ope­tus­lap­sil­leen kai­ken, mitä oli Isäl­tään kuul­lut.

Jee­sus Hy­vä­nä Pai­me­ne­na on an­ta­nut hen­ken­sä mei­dän edes­täm­me – ei­kä vain mei­dän, vaan koko maa­il­man edes­tä. Voim­me vain ih­me­tel­lä psal­min kir­joit­ta­jan ta­voin: ”Mikä on ih­mi­nen! Kui­ten­kin sinä hän­tä muis­tat.” (Ps. 8:5.)

Us­ko­vai­set ih­mi­set kul­ke­vat tääl­lä maa­il­mas­sa tai­vaan kan­sa­lai­si­na ja tar­vit­se­vat pal­jon an­teek­si­an­ta­mus­ta ja rak­kaut­ta. Heil­lä on rak­kau­den mie­li jo­kais­ta ih­mis­tä koh­taan, et­tä hän sai­si pa­ran­nuk­sen ar­mon. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kuu­luu edel­leen hyvä sa­no­ma syn­tien so­vit­ta­jas­ta Her­ras­ta Jee­suk­ses­ta. Hä­nen ni­mes­sään ja ve­res­sään saa us­koa kaik­ki syn­nit an­teek­si. Se tuo sy­dä­mel­le rau­han, ilon ja va­pau­den.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 15:10–17

Raa­mat­tu 1992: Jos nou­da­tat­te käs­ky­jä­ni, te py­syt­te mi­nun rak­kau­des­sa­ni, niin kuin minä olen nou­dat­ta­nut Isä­ni käs­ky­jä ja py­syn hä­nen rak­kau­des­saan. ”Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nun ilo­ni sy­dä­mes­sän­ne ja tei­dän ilon­ne tu­li­si täy­del­li­sek­si. Mi­nun käs­ky­ni on tämä: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne, niin kuin minä olen ra­kas­ta­nut tei­tä. Suu­rem­paa rak­kaut­ta ei ku­kaan voi osoit­taa, kuin et­tä an­taa hen­ken­sä ys­tä­vien­sä puo­les­ta. Te olet­te ys­tä­vi­ä­ni, kun teet­te sen min­kä käs­ken tei­dän teh­dä. En sano tei­tä enää pal­ve­li­joik­si, sil­lä pal­ve­li­ja ei tun­ne isän­tän­sä ai­kei­ta. Minä sa­non tei­tä ys­tä­vik­se­ni, olen­han saat­ta­nut tei­dän tie­toon­ne kai­ken, min­kä olen Isäl­tä­ni kuul­lut. Et­te te va­lin­neet mi­nua, vaan minä va­lit­sin tei­dät, ja mi­nun tah­to­ni on, et­tä te läh­det­te liik­keel­le ja tuo­tat­te he­del­mää, sitä he­del­mää joka py­syy. Kun niin teet­te, Isä an­taa teil­le kai­ken, mitä mi­nun ni­mes­sä­ni hä­nel­tä pyy­dät­te. Tä­män käs­kyn minä teil­le an­nan: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne.”

Bib­lia: Jos te mi­nun käs­ky­ni pi­dät­te, niin te py­syt­te mi­nun rak­kau­des­sa­ni, niin­kuin minä pi­dän Isä­ni käs­kyn ja py­syn hä­nen rak­kau­des­san­sa. Näi­tä olen minä teil­le pu­hu­nut, et­tä mi­nun ilo­ni teis­sä py­syis ja tei­dän ilon­ne tu­lis täy­del­li­sek­si. Se on mi­nun käs­ky­ni, et­tä te ra­kas­tat­te tei­tän­ne kes­ke­nän­ne, niin­kuin minä tei­tä ra­kas­tin. Ei ole kel­lään sitä suu­rem­paa rak­kaut­ta, kuin et­tä joku pa­nis hen­ken­sä ys­tä­väin­sä edes­tä. Te olet­te mi­nun ys­tä­vä­ni, jos te teet­te, mitä minä tei­dän käs­ken. En minä täs­te­des sano tei­tä pal­ve­li­joik­si; sil­lä ei pal­ve­lia tie­dä, mitä hä­nen her­ran­sa te­kee; mut­ta minä kut­sun tei­tä ys­tä­vik­si, sil­lä kaik­ki, mitä minä Isäl­tä­ni kuu­lin, ne minä teil­le il­moi­tin. Et­te mi­nua va­lin­neet, vaan minä va­lit­sin tei­dät, ja sää­sin tei­dät, et­tä te me­ni­sit­te he­del­mää te­ke­mään ja tei­dän he­del­män­ne py­syis: et­tä mitä te anot­te Isäl­tä mi­nun ni­mee­ni, sen hän an­taa teil­le. Näi­tä minä käs­ken teil­le, et­tä te toi­nen tois­tan­ne ra­kas­tai­sit­te.