JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Ei mi­tään eri­tyis­tä, mut­ta ta­val­li­sen hy­vää

Hyväri Maria
Aiemmat blogit
4.7.2018 6.44

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180704064400

Is­tun pöy­dän ää­res­sä. Ruo­ka hau­tuu uu­nis­sa. Ul­ko­na sa­taa. ”Ei nyt ole yh­tään kesä”, on pik­ku­kou­lu­lai­nen to­den­nut aa­mul­la sää­ti­lan näh­des­sään.

Yk­si lap­sis­ta pe­laa tie­to­ko­neel­la. Noi­den pe­lien vuok­si tääl­lä on ah­ke­ria ko­ti­työ­ras­tien ke­rää­jiä, kos­ka ras­tien mää­räl­lä on suo­ra yh­teys pe­li­vuo­roi­hin. Uu­si ko­ti­työ­lis­ta uu­sin teh­tä­vin luo­tiin ke­sä­lo­man alus­sa, jot­ta pal­kin­to­jen eteen muis­te­taan vä­hän pin­nis­tel­lä.

Pie­nim­mät ra­ken­ta­vat le­goil­la. Pa­li­kat ka­lah­te­le­vat vai­me­as­ti niin kuin le­got ovat kaik­ki­na ai­koi­na ka­lah­del­leet. Toi­nen leik­ki­jä hy­räi­lee Jou­lu­puu on ra­ken­net­tu, kai huo­maa­mat­taan. Eh­kä hä­nel­lä on sa­man­lai­nen ta­jun­nan­vir­ta­het­ki kuin mi­nul­la, mut­ten tie­dä hä­nen aja­tuk­si­aan. Sit­ten hy­räi­ly lop­puu ja hän pyy­tää­kin jo apua, et­tä sai­si ohu­et le­go­pa­lat ir­ti alus­tas­ta. Nap­sau­tan ne pois vuo­sien tuo­mal­la ko­ke­muk­sel­la. Täs­sä olen hyvä – le­go­jen ir­rot­te­lus­sa.

Kui­vaus­rum­pu hu­ri­see. Se on hy­vin rau­hoit­ta­va ää­ni. Sa­mal­la se ker­too, et­tä ar­ki on hal­lus­sa täl­tä osin: pyy­kit kyl­lä kui­vu­vat, vaik­ka ul­ko­na sa­taa­kin ei­kä sin­ne voi nyt vie­dä mi­tään. Sa­maan ai­kaan le­go­ra­ken­ta­jien ää­ni nou­see: he ei­vät voi leik­kiä met­riä lä­hem­pä­nä toi­si­aan. Kuun­te­len vie­lä ja aa­vis­te­len het­keä, jol­loin pi­tää puut­tua ti­lan­tee­seen. ”Okei”, toi­nen sa­noo sit­ten huo­kais­ten, luo­vut­ta­neel­la ää­nel­lä. Sopu löy­ty­nee ja pa­li­kat ka­lah­te­le­vat taas. Alan jo mie­les­sä­ni val­mis­tau­tua sii­hen, et­tä mi­nun on koh­ta pe­rus­tel­ta­va pe­li­vuo­ro­lai­sel­le ruo­ka-ai­ka.

Ke­sä­lo­ma­ni on juu­ri nyt hy­vin ta­val­lis­ta, täs­sä ei ole mi­tään eri­tyis­tä. Ke­vät­to­dis­tus­ten ja val­mis­tu­jais­juh­lien ai­kaan kaik­ki oli vas­ta avau­tu­mas­sa ja ke­sä­toi­veet edes­sä­päin. Mi­kään ar­ki­nen ei yl­lä nii­hin va­lon het­kiin, kun lap­set juok­se­vat hon­te­loil­la var­sa­ja­loil­laan ke­sään hil­je­ne­vän kou­lun­sa pi­hal­la. Valo tu­lee hei­dän ta­kaan­sa, ki­mal­taa hiuk­sis­sa ja piir­tää kul­ta­heh­kui­sen vii­van il­man ja hei­dän ihon­sa vä­liin. Lap­si on kuk­ka: jo­kin herk­kä ja hy­vin kau­nis. Va­na­mo tai kis­san­kel­lo, va­loa vas­ten kuul­ta­va, hen­to ja kes­tä­vä yh­tä ai­kaa. Var­si on kui­ten­kin ohut, tuu­lis­sa tait­tu­va ja hel­lää kos­ke­tus­ta tar­vit­se­va.

Ai­na ke­sän alus­sa ajat­te­len, et­tä au­rin­ko pais­taa koko ajan ja minä pais­tan tuon tuos­ta let­tu­ja, me­lo­nin ma­kea mehu va­luu las­ten sor­mis­ta, pi­o­ni­ni kuk­ki­vat lois­ta­vin ku­kin, kaik­ki on kir­kas­ta ja vä­ri­käs­tä. Sa­mal­la kui­ten­kin tie­dän, et­tä ai­na tu­lee myös rank­ka­sa­tei­ta, maa on mus­taa mul­tais­ta mös­söä, pyyk­ki­kaap­pi pur­sui­lee, me­ne­tän her­mo­ni asun­to­vau­nus­sa, kun var­sa­jal­kais­ten las­ten pol­vet osu­vat pöy­tään ja kah­vit kaa­tu­vat soh­val­le. Kaik­ki ar­ki­nen on ole­mas­sa, vaik­ka on kesä.

Eh­kä tämä ta­val­li­nen on lo­pul­ta ai­van hy­vää. Kun olen sai­ras, kai­paan sitä, et­tä voi­sin ta­val­li­ses­ti nous­ta sän­gys­tä ja syö­dä aa­mu­pa­laa, as­tua ta­val­li­ses­ti ulos oves­ta ja ais­tia siel­lä ole­van ke­sän. Jos on maan­nut esi­mer­kik­si kam­mot­ta­van vat­sa­tau­din kou­ris­sa muu­ta­man päi­vän, ar­vos­taa ta­val­lis­ta elä­mää. Olen aja­tel­lut, et­tä sen vuok­si kai meil­le­kin ker­ran vuo­des­sa se tau­ti tu­lee: jot­ta ter­veh­ty­mi­sen jäl­keen osai­si ol­la iloi­nen sii­tä, et­tä voi ha­kea pos­tin laa­ti­kos­ta, käy­dä kä­ve­ly­len­kil­lä, ri­pus­taa taas pyyk­ke­jä na­rul­le kui­vu­maan. Ja ke­hos­sa on noi­hin yk­sin­ker­tai­siin töi­hin tar­vit­ta­va voi­ma. Va­ka­vam­pia sai­rauk­sia en täs­sä koh­das­sa edes pys­ty ajat­te­le­maan – nii­den­kin kes­kel­lä var­maan kai­paa sitä ai­van ta­val­lis­ta ar­kea.

Ke­sä­lo­ma on reis­su­suun­ni­tel­mia, ajet­ta­via ki­lo­met­re­jä au­ton edes­sä, hu­vi­puis­to­ja, vie­rai­ta mai­ta, man­si­koi­ta ja uu­sia jää­te­lö­ma­ku­ja. Ke­sä­lo­ma on ve­si­sa­det­ta, ar­ki­ruo­kaa, pyy­kin­pe­sua, nii­tyl­lä huo­ju­via kuk­kia, joi­ta voi tait­taa keit­ti­ön pöy­däl­le mal­jak­koon. Näi­tä ar­ki­sia päi­viä voi seu­ra­ta kuin va­lon kul­kua mai­se­mas­sa: mi­ten au­rin­ko hi­taas­ti liik­kuu ra­dal­laan, va­lai­see vuo­rol­laan etu­pi­han, si­vu­pi­han, ta­ka­pi­han, mil­tä ruo­hon­vih­reä näyt­tää suo­ras­sa paah­tees­sa, mil­tä var­jon puo­lel­la. Näis­tä päi­vis­tä muo­dos­tuu hi­das, yk­sin­ker­tai­nen pi­a­no­kap­pa­le. Verk­kai­nen ja aa­vis­tuk­sen tyl­sä me­lo­dia, mut­ta sil­ti ta­vat­to­man kau­nis – ei­kä se me­ne­tä ten­ho­aan mo­nien kuun­te­lu­ker­to­jen jäl­keen­kään.

MariaHyväri
Keinun sanojen virrassa. Luen ja kirjoitan paljon; työtäni opettajana olen tehnyt näiden asioiden parissa. Ihmiselämän kipu ja kauneus kiehtovat. Tunnelmat ja tapahtumat jäsentyvät minulle kirjoittamisen myötä. Nautin hiljaisesta elämästä. Värien kauneudesta, kesätuulessa kuivuvista pyykeistä, syksyn lehdistä asfaltilla. Rauhallisista kahvihetkistä, pohdiskelevista keskusteluista, lapsen katseesta ihmeiden äärellä. Minulle voi lähettää palautetta sähköpostiini maria.hyvari@gmail.com
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys