JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Elä­mä, sana niin suu­ri

Aiemmat blogit
5.4.2015 6.13

Mei­tä oli mo­nen nä­köis­tä ja ikäis­tä mies­tä ja nais­ta is­tu­mas­sa rau­ha­nyh­dis­tyk­sem­me kah­vi­os­sa. Yk­si asia yh­dis­ti mei­tä kaik­kia. Me olim­me äi­te­jä ja isiä. Alus­ta­ja joh­dat­te­li mei­dät il­lan ai­hee­seen Psal­min 139 sa­noil­la: ”Her­ra, sinä olet mi­nut tut­ki­nut, sinä tun­net mi­nut. – – Minä olen ih­me, suu­ri ih­me, ja kii­tän si­nua sii­tä. Ih­meel­li­siä ovat si­nun te­ko­si, minä tie­dän sen.”

Ei­kä il­lan ai­he ol­lut­kaan mi­kään pie­ni. Se oli koko elä­män mit­tai­nen. Elä­män lah­ja on ih­meel­li­nen lah­ja. Juu­ri mi­nul­le an­net­tu ja tar­koi­tet­tu. Kun sen ai­nut­ker­tai­suu­den jak­sai­si ai­na muis­taa, löy­tyi­si halu var­jel­la sitä ja elää par­haal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la. Kii­tol­li­se­na jo­kai­ses­ta het­kes­tä ja vi­vah­tees­ta, jon­ka se an­taa.

Lap­si syn­tyy avoi­me­na kai­kel­le, hän on kuin kir­joit­ta­ma­ton kir­ja, jon­ka si­säl­lön tie­tää ja tun­tee vain elä­män an­ta­ja. ”Jo äi­ti­si koh­dus­sa minä tun­sin si­nut...” Van­hem­mat toi­vo­vat, et­tä noil­le si­vuil­le piir­tyi­si on­nel­li­sia asi­oi­ta. Et­tä luot­ta­vai­nen kat­se ja hymy ei­vät kos­kaan ka­to­ai­si lap­sen kas­voil­ta. Em­me eh­kä pys­ty var­je­le­maan las­ta vai­keil­ta asi­oil­ta, mut­ta toi­vom­me, et­tä hän sai­si ky­vyn sel­vi­tä nii­den kans­sa. Ja et­tei hän kos­kaan ka­dot­tai­si yh­teyt­tä Luo­jaan­sa.

Teh­tä­vä, mikä lap­sen myö­tä van­hem­mil­le an­ne­taan, ei ole pie­ni, ei­kä ai­na help­po­kaan. Ar­ki pien­ten las­ten kans­sa kuor­mit­taa. Se saat­taa kuor­mit­tua, vaik­ka lap­sia oli­si vain yk­si tai kak­si. Sil­loin on tär­ke­ää saa­da ja ot­taa apua vas­taan. Kuor­mien ja­ka­mi­nen on­kin asia, mikä on käy­nyt har­vi­nai­sek­si täs­sä yk­si­lö­kes­kei­ses­sä yh­teis­kun­nas­sa. Ajat­te­len, et­tä jos ih­mi­sen tär­kein ta­voi­te on tul­la omas­sa elä­mäs­sään on­nel­li­sek­si, on­nel­li­suus jää hy­vin ohu­ek­si.

Kun saam­me ja­kaa ar­ke­am­me mui­den kans­sa ja kel­paam­me sel­lai­si­na kuin olem­me, pie­nis­tä ar­jen het­kis­tä nou­see to­del­li­nen elä­män tyy­ty­väi­syys. Pie­nen lap­sen hel­lä kos­ke­tus, kump­pa­nin kat­se tai ys­tä­vän to­te­a­mus – olen muis­ta­nut si­nua – ovat kes­tä­vän on­nel­li­suu­den avai­mia. Epäit­se­käs lä­him­mäi­sen koh­taa­mi­nen, ajan an­ta­mi­nen yk­si­näi­sel­le van­huk­sel­le tai sai­raal­le, vä­sy­nei­den van­hem­pien kuun­te­le­mi­nen ja avun tar­jo­a­mi­nen heil­le, tai py­säh­ty­mi­nen nuo­ren ja lap­sen su­rui­hin saat­ta­vat vie­dä ai­kaa omil­ta kii­reil­tä, har­ras­tuk­sil­ta ja le­vol­ta­kin. Mut­ta ne an­ta­vat vii­me kä­des­sä eni­ten elä­mi­sen laa­tu­ai­kaa it­sel­le.

Edel­li­set aja­tuk­set ovat kau­nii­ta, mut­ta nii­hin on vai­kea tart­tua sil­loin, kun ar­ki oi­ke­as­ti kuor­mit­taa. Kun kor­va­tu­leh­dus­lap­si val­vot­taa ja mur­ro­si­käi­nen ko­kei­lee ra­jo­jaan. Kun mo­nen lap­sen kas­vu­ki­vut ovat yh­tä ai­kaa ja pääl­lek­käin äi­din ja isän omien krii­si­vai­hei­den kans­sa. Sil­loin ai­kui­sen aja­tus al­kaa her­käs­ti kier­tä­mään pien­tä ah­dis­ta­vaa ke­hää. Sen ke­hän si­sä­puo­lel­la kyky näh­dä elä­mä lah­ja­na tah­too ka­do­ta. Sel­lai­nen het­ki tar­vit­see py­säh­ty­mi­sen ja ti­lan­teen uu­del­leen ar­vi­oi­mi­sen.

äi­tien ja isien il­las­sa ja­oim­me ko­ke­muk­sen, et­tä Ju­ma­la on aut­ta­nut vai­ke­al­la het­kel­lä. Mi­nun ki­pu­ni ovat Ju­ma­lan tie­dos­sa ja siel­tä ovat voi­ma­ni­kin. Hän on lä­het­tä­nyt avun oi­ke­al­la het­kel­lä. Mie­tin, et­tä psal­min­kir­joit­ta­ja on var­mas­ti ko­ke­nut sa­maa. Nii­lo Rau­ha­lan sa­noit­ta­ma lau­lu Lap­sen tie on aa­mun tie tuo hy­vin lä­hel­le psal­min aja­tuk­set. Vaik­ka se pu­huu lap­ses­ta, se pu­huu elä­män­mit­tai­ses­ta mat­kas­ta. Se ker­too myös sii­tä, et­tä mei­dän ei tar­vit­se jak­saa yk­sin. ”…Mon­ta ra­kas­ta kät­tä, lä­hel­lä nyt on juu­ri.”

InkeriHeikkala
Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.
20.2.2020

Sa­nat, jot­ka Her­ra on pu­hu­nut, ovat hen­ki ja elä­mä. Joh. 6:63

Viikon kysymys