JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Elämän ihmeestä kiitollisena

Lehtola Juho
Aiemmat blogit
4.3.2015 6.24

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150304062400

Lap­suu­te­ni va­lo­ku­va-al­bu­mis­ta mi­nul­le on jää­nyt par­hai­ten mie­leen ku­vat kas­te­juh­las­ta­ni. Ku­vis­sa nä­kyy kym­me­niä vie­rai­ta, kos­ka mi­nut kas­tet­tiin uu­den ko­tim­me tu­paan­tu­li­ais­seu­rois­sa.

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä pys­tyn ta­voit­ta­maan ku­vis­sa nä­ky­vien ih­mis­ten tun­nel­mia. Yk­si per­heen­jä­se­nis­tä oli juh­las­ta pois­sa. Vii­si­vuo­ti­as iso­vel­je­ni, joka oli muu­ta­maa kuu­kaut­ta ai­em­min louk­kaan­tu­nut va­ka­vas­ti lii­ken­ne­on­net­to­muu­des­sa. Van­hem­pie­ni aja­tuk­set oli­vat tuos­sa juh­las­sa var­mas­ti kah­des­sa pai­kas­sa. Sai­raa­lan epä­toi­voi­set sei­nät. Kas­te­pöy­dän valo. He jou­tui­vat elä­mään eri­lai­sia sä­vy­jä sa­ma­nai­kai­ses­ti – su­run mur­ta­mi­na, mut­ta uu­den elä­män ih­mees­tä kii­tol­li­si­na.

Al­bu­mi­ni kas­te­juh­la­ku­vat muis­tut­ta­vat mi­nua oman elä­mä­ni ai­nut­ker­tai­ses­ta lah­jas­ta ja us­kon aar­tees­ta. Kas­teen liit­to Ju­ma­lan ja ih­mi­sen vä­lil­lä on ih­meel­li­nen asia. Us­kon psal­min 139 kir­joit­ta­jan ta­voin, et­tä sain ol­la Ju­ma­lan oma jo en­nen syn­ty­mää­ni: ”Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut.”

Uu­den lap­sen syn­ty­mä on kään­ne­koh­ta koko per­heen elä­mäs­sä. Mi­nul­la on van­hem­pa­na täs­tä ko­ke­mus­ta kuu­den lap­sen ver­ran. Ai­na uu­si vau­va on saa­nut on­nes­ta se­kai­sin! Vau­van syn­ty­mä­het­keen on per­heen isäl­lä­kin usein liit­ty­nyt myös rop­pa­kau­pal­la jän­ni­tyk­ses­tä ja val­vo­mi­ses­ta joh­tu­vaa vä­sy­mys­tä.

Pian nel­jä vuot­ta sit­ten tyt­tä­re­ni syn­ty­män jäl­keen läh­din hy­vin vä­sy­nee­nä rip­pi­kou­lu­lei­ril­le. Sil­lä ker­taa olin teh­nyt rip­pi­kou­lu­lai­sil­le kirk­ko­mu­sii­kin tun­neil­le mo­nis­te­ni­put, jot­ka olin pa­kan­nut huo­lel­li­ses­ti pah­vi­laa­tik­koon. Työ­pai­kan park­ki­pai­kal­la au­toa pa­ka­tes­sa­ni olin las­ke­nut laa­ti­kon au­ton ka­tol­le ja unoh­ta­nut sen sin­ne.

Muu­ta­ma ki­lo­met­ri en­nen lei­ri­paik­kaa laa­tik­ko sit­ten len­si ka­tol­ta. Ih­met­te­lin pe­ruu­tus­pei­lis­tä val­kois­ta pa­pe­ri­sa­det­ta, kun­nes ta­ju­sin mis­tä oli ky­sy­mys. Pa­la­sin ke­rää­mään pa­pe­rei­ta. Kah­den rip­pi­kou­lu­ryh­män op­pi­ma­te­ri­aa­lit, noin 300 ark­kia oli­vat le­vin­neet tiel­le ja ym­pä­ris­töön. Juu­ri sil­loin lä­hes­tyt­tiin lei­rin al­ka­mi­sai­kaa ja lei­ri­läi­siä kul­jet­ta­vat van­hem­mat al­koi­vat ajaa pai­kan ohi.

Het­ken mie­tin, oli­si­ko vä­hem­män no­loa tul­la sii­vo­a­maan jäl­jet sit­ten il­lan pi­mey­des­sä. Muis­tin, et­tä joka iki­sen pa­pe­rin ala­reu­nas­sa lu­kee ni­me­ni ja vuo­si­lu­ku. Vie­lä no­lom­paa oli­si siis ol­lut jät­tää pa­pe­rit ym­pä­ris­töön päi­väk­si. Joku ys­tä­väl­li­nen rip­pi­kou­lu­lai­sen äi­ti py­säh­tyi avuk­si ja pa­pe­rit saa­tiin tal­teen. Op­pi­tun­neil­le toi­vat oman eri­tyi­sen sä­vyn­sä mo­nis­teis­ta löy­ty­vät hie­kan­mu­ru­set ja au­ton ren­kai­den jäl­jet.

Hu­pais­ten kom­mel­lus­ten li­säk­si koin, et­tä lei­ril­lä elet­tiin per­hee­ni ti­lan­tees­sa mu­ka­na. Vau­van kuu­lu­mi­sia ky­sel­tiin ah­ke­ras­ti. Rip­pi­lei­rin en­sim­mäi­sen päi­vän tee­ma­na oli elä­män lah­ja. Työ­to­ve­ri­ni eh­dot­ti, et­tä opet­te­li­sim­me Pia Per­ki­ön sa­noit­ta­man lau­lun Luo­jan kau­nein aja­tus. Lau­lu pu­hut­te­li mi­nua voi­mak­kaas­ti, en­kä voi­nut vält­tää kyy­ne­lei­tä aja­tel­les­sa­ni pien­tä vau­vaam­me.

Kau­an en­nen kuin tän­ne syn­nyit

si­nut tun­si jo Ju­ma­la.

Oli päi­vä­si pil­vi­sin­kin

Hä­nen tie­dos­san­sa,

joka ai­noa päi­vä­si jo en­nen syn­ty­mää­si.

Olet kuva rak­kau­des­ta.

Luo­jan kau­nein aja­tus.

Aja­tuk­sis­ta Luo­jan syn­nyit,

tar­koi­tuk­sen sait elä­mään.

Joka het­ke­si Hän on luo­nut,

tun­tee myös mat­kan pään.

Hän on kai­kes­sa kans­sa­si

ja kan­taa taak­ko­ja­si.

Olet ih­me, tai­vaan lap­si.

Luo­jan kau­nein aja­tus.

JuhoLehtola
Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kuusi lasta. Työskentelen oppimisen, opettamisen, viestinnän ja näitä tukevan teknologian parissa. Vapaa-aikaani kulutan puuhastelemalla kotona, opiskelemalla milloin mitäkin ja harrastamalla musiikkia. Blogikirjoitusteni aiheet nousevat usein arkisista tilanteista perheessä ja työssä. Voit antaa minulle palautetta kirjoituksistani osoitteeseen juho.lehtola@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys