JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Eri­lai­suu­den il­luu­si­os­ta

Maaninka Elja
Aiemmat blogit
4.9.2018 6.04

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180904060400

Syr­jäi­sen tie­noon yl­lä

täh­det ja kuu.

Kos­ken nis­kal­la

poi­ka ku­mar­tuu kat­so­maan sy­vää vet­tä,

et­tä oman ku­van­sa luon­non va­los­sa vä­ki­sin nä­ki­si.

Nä­kö­kul­man suo­ruu­den ja kas­vo­jen­sa nuo­ruu­den

nä­ki­si van­han mie­len­sä vie­res­sä.

Eri­lai­suu­den il­luu­sio vai­vaa ajoit­tain miel­tä­ni. Koen ole­va­ni joil­tain osin hy­vin eri­lai­nen kuin tun­te­ma­ni ih­mi­set kes­ki­mää­rin. Eri­lai­suu­den mää­rää ja ko­ke­mus­ta on vai­kea ar­vi­oi­da. Kuka vain voi tun­tea eri­lai­suut­ta, ja sik­si ko­ke­muk­se­ni on luul­ta­vas­ti mel­ko uni­ver­saa­li eli ylei­ses­ti ko­et­tu.

Mi­nul­la on mel­ko usein tun­ne, et­tä en kuu­lu sii­hen so­si­aa­li­seen ym­pä­ris­töön, jos­sa kul­loin­kin olen. Par­hai­ten luon­tee­ni omi­nai­suuk­sia ku­vaa ste­re­o­ty­pi­nen aja­tus tai­tei­li­juu­des­ta. Olen ha­ja­mie­li­nen, in­ten­sii­vi­nen, huo­no­muis­ti­nen, ren­to, tun­teel­li­nen ja ujo. Usein luon­teen­piir­tee­ni kui­ten­kin nä­ky­vät pääl­le­päin avoi­muu­te­na, jär­ke­vyy­te­nä, jäyk­kyy­te­nä ja huu­mo­rin­ta­jut­to­muu­te­na.

Ta­sa­pai­noi­len ai­tou­den ja roo­lien vä­li­maas­tos­sa. Ha­lu­an ol­la koh­taa­mi­sis­sa oma it­se­ni, mut­ta toi­meen­tu­le­mi­nen mui­den ih­mis­ten kans­sa vaa­tii usein mu­kau­tu­mis­ta val­lit­se­vaan luon­teen­piir­reil­mas­toon. Ana­ly­soin so­si­aa­li­sia ti­lan­tei­ta ja sik­si pää­dyn kes­kus­te­luis­sa usein ko­ko­nai­suu­des­ta ja kes­kus­te­lun ta­voit­tees­ta huo­leh­ti­vaan roo­liin. Saa­tan va­li­ta jon­kin nä­kö­kul­man vain sii­tä syys­tä, et­tä se puut­tuu kes­kus­te­lus­ta. Ajat­te­len pal­jon riip­pu­mat­ta sii­tä, mi­ten hyö­dyl­lis­tä se on. Mu­kau­tu­mi­nen, ana­ly­soi­mi­nen, ha­vain­noin­ti ja oman roo­lin poh­ti­mi­nen ovat osa mi­nua. Ne nä­ky­vät jos­kus vah­vuuk­si­na ti­lan­teis­sa, jois­sa on tar­peen saa­da kes­kus­te­lus­ta mo­ni­nä­kö­kul­mai­nen. Heik­kouk­si­na ne nä­ky­vät ti­lan­teis­sa, jois­sa tai­to­ni ei­vät vas­taa ta­voit­tei­ta­ni.

Vä­lil­lä aja­tuk­sia on lii­kaa­kin. Saar­naa­jan kir­jas­sa Raa­ma­tus­sa on kieh­to­va ku­vaus: "Minä ryh­dyin et­si­mään vii­saut­ta ja tut­ki­maan kaik­kea mitä au­rin­gon al­la ta­pah­tuu. Tä­män ras­kaan teh­tä­vän on Ju­ma­la an­ta­nut ih­mi­sen vai­vak­si. Minä kat­se­lin kaik­kea työ­tä, jota au­rin­gon al­la teh­dään, ja kat­so: kaik­ki se on tur­huut­ta ja tuu­len ta­voit­te­lua." (Saarn. 1:13–14.)

Koen pa­la­vaa ha­lua op­pia ym­mär­tä­mään maa­il­maam­me pa­em­min. Se on hy­vin mie­len­kiin­tois­ta mut­ta myös ku­lut­ta­vaa. Jos­kus ih­met­te­len, mik­si poh­din it­se­ä­ni ja ym­pä­röi­vää maa­il­maa niin mo­ni­mut­kai­ses­ti. Jos kaik­ki on enem­män tai vä­hem­män tur­haa au­rin­gon al­la ja vain iä­i­syys­ky­sy­myk­sil­lä on oi­ke­as­ti vä­liä, mik­si yri­tän li­sä­tä tie­dol­la tus­kaa?

Olen­ko siis eri­lai­nen kuin muut? Var­mas­ti vä­hin­tään yh­tä pal­jon kuin nyt vie­res­sä­ni is­tu­vat ja luo­mi­sen tus­kaa­ni ih­met­te­le­vät ys­tä­vä­ni. Ja toi­saal­ta, tai­dan ol­la mel­ko sa­man­lai­nen kuin naa­pu­rin lep­poi­nen pap­pa tai sa­tun­nai­nen ohi­kul­ki­ja.

Kir­joit­ta­es­sa­ni tätä mie­tin, on­ko ai­he mil­lään ta­val­la tär­keä. On­ko tär­ke­ää pu­hua eri­lai­suu­des­ta? Ai­na­kin se on asia, jota mie­tin it­se usein. Kes­kus­tel­les­sa­ni ys­tä­vie­ni kans­sa olen huo­man­nut, et­tä niin miet­tii moni muu­kin. Eri­lai­suus on asia, joka te­kee mi­nus­ta mi­nut ja si­nus­ta si­nut.

Lop­pu­ke­sän il­ta työn­tää har­so­aan

yli maan ja ve­sien.

Sa­noi­tus­ta et­sien

kat­soo poi­ka tai­vaan tum­muu­teen ja lau­suu:

An­na mi­nun ai­na

näh­dä kos­ken hyp­pi­vä pin­ta.

Teen sii­tä tau­lun

sil­mie­ni ta­ka­sei­näl­le ri­pus­tet­ta­vak­si.

An­na mi­nun ai­na

kuul­la ke­sä­tuu­li.

Tal­le­tan sen sy­dä­mee­ni

elä­män lau­lua lau­la­maan.

An­na mi­nun ko­kea

rak­kaut­ta.

Muu­raan sil­lä

va­ja­vuu­te­ni ra­ko­set joka päi­vä uu­del­leen.

An­na mi­nun kos­ket­taa

ke­säy­ön su­mua.

Kir­joi­tan sil­lä sa­nat

kaik­kiin lau­lui­hin, jot­ka osaan.

An­na mi­nun ai­na

luot­taa toi­voon ja tu­le­vai­suu­teen,

jot­ta ilo­ni kuk­ki­si ikui­ses­ti.

EljaMaaninka
13.8.2020

Her­ra, sinä olet oi­ke­a­mie­li­nen, oi­ke­at ovat si­nun pää­tök­se­si. Ps. 119:137

Viikon kysymys