JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Eri­tyis­herk­kä

Kanto Kati
Aiemmat blogit
2.3.2017 6.39

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170302063900

Se­laan Ope­tus- ja kas­va­tu­sa­lan Edu­ca-mes­su­jen esi­tet­tä. Ko­e­tan va­li­ta siel­tä mie­len­kiin­toi­sim­mat koh­teet, joi­hin suun­nis­taa lu­en­to­ja kuun­te­le­maan. Hmm. Het­ki­nen. ”Mi­ten eri­tyis­herk­kä voi sel­vi­tä kou­lus­sa ja työ­e­lä­mäs­sä?” Sin­ne. Joku muu­kin on nä­kö­jään kiin­nos­tu­nut ai­hees­ta: sa­ta­päi­nen ylei­sö on tul­lut kuun­te­le­maan psy­ko­lo­gi, herk­kyys­tut­ki­ja Heli Heis­ka­sen lu­en­toa.

Eri­tyis­herk­kyys on syn­nyn­näis­tä tun­ne- ja ais­ti­herk­kyyt­tä. Se joh­tuu her­mo­jär­jes­tel­män herk­kyy­des­tä ais­tia, ha­vai­ta ja re­a­goi­da asi­oi­hin ta­va­no­mais­ta voi­mak­kaam­min. Kos­ka kyse ei ole sai­rau­des­ta, vi­as­ta tai vam­mas­ta, eri­tyis­herk­kyys ei ole di­ag­noo­si, mut­ta sen tun­nis­ta­mi­nen on hyö­dyl­lis­tä it­se­tun­te­muk­sen kan­nal­ta. Näin ker­toi asi­an­tun­ti­ja lu­en­nos­saan.

Ko­to­na suun­taan net­tiin. Siel­lä on usei­ta tes­te­jä, joil­la voi tes­ta­ta, olen­ko eri­tyis­herk­kä ja kuin­ka vah­val­la ta­sol­la. Jo en­nen tes­tiä tie­dän tu­lok­sen: kuu­lun tä­hän ka­te­go­ri­aan. Kyl­lä, mel­kein huip­pu­lu­ke­mat. On­nit­te­len­ko it­se­ä­ni?

Jo­kai­nen ih­mi­nen on jol­lain ta­val­la herk­kä, sa­noi eräs ys­tä­vä­ni, kun kes­kus­te­lim­me ai­hees­ta. Hän viit­ta­si täl­lä jo­kai­ses­sa pii­le­vään herk­kään koh­taan. Poh­dim­me, et­tä var­maan jo­kai­sel­la on oma trau­man­sa, oma ki­peä pis­teen­sä, jota ”so­hai­se­mal­la” voi saa­da pa­haa jäl­keä ai­kaan.

Toi­nen esi­merk­ki. Kuun­te­lin työ­pai­kal­la kah­vi­pöy­tä­kes­kus­te­lua, jos­sa mies­kol­le­ga­ni pu­hui­vat sii­tä, mi­ten eri­lai­sis­ta sai­rauk­sis­ta lu­ke­mi­nen on pa­has­ta: kaik­ki oi­reet löy­ty­vät ja tun­tu­vat it­ses­sä. Tun­tui loh­dul­li­sel­ta, et­tä toi­sil­la­kin on vas­taa­van­lai­sia ko­ke­muk­sia. Muis­tan, mi­ten pie­ne­nä se­la­sin Ota­van tie­to­sa­na­kir­joi­hin kuu­lu­vaa lää­kä­ri­kir­jaa. Kau­aa en pys­ty­nyt sitä te­ke­mään. Tuli pik­ku­hil­jaa hii­pi­vä var­muus sii­tä, et­tä mi­nul­la­han on juu­ri tuol­lai­nen jäyk­kyys nis­kas­sa, ku­ti­a­va tun­ne se­läs­sä tai sär­ky pik­ku­var­paas­sa! Struu­mas­ta ker­to­van ku­van nä­ke­mi­nen oli vii­mei­nen pis­te: kir­ja oli sul­jet­ta­va vä­lit­tö­mäs­ti ja kii­ku­tet­ta­va kii­rees­ti kir­ja­hyl­lyyn sen omal­le pai­kal­le. Kä­sit­tä­mä­tön­tä, mi­ten sai­rau­det al­ka­vat re­a­li­soi­tua ke­hos­sa nii­den oi­rei­ta lu­kies­sa.

Sain 5-vuo­tis­lah­jak­si Prin­ses­sa Ruu­su­sen. En us­kal­ta­nut ava­ta kir­jaa sen ku­vi­tuk­sen vuok­si en­nen kuin nyt van­hem­pa­na, jol­loin ta­ju­an, et­tä ku­vat ovat upei­ta, maa­lauk­se­no­mai­sia te­ok­sia. Mut­ta lap­sen nä­kö­kul­mas­ta ne oli­vat val­ta­via.

Herk­kyys on jo­kai­ses­sa, to­sin se il­me­nee kai­kil­la hy­vin eri ta­val­la ja eri as­tei­se­na. Herk­kä ih­mi­nen tun­nus­te­lee huo­nee­seen as­tu­es­saan il­ma­pii­riä tun­to­sar­vet ojos­sa, te­kee ha­vain­to­ja, joi­ta toi­nen ei vält­tä­mät­tä huo­maa ol­len­kaan. Hän ais­tii mie­li­a­lo­ja, ää­nen pai­no­ja, te­kee siis ha­vain­to­ja koko ajan tois­ten non­ver­baa­li­ses­ta vies­tin­näs­tä, ku­ten eleis­tä ja il­meis­tä. Herk­kyy­des­sä on puo­len­sa, se on luo­vuu­den toi­nen puo­li, vält­tä­mät­tö­myys. Toi­saal­ta se on ras­kas taak­ka.

Tär­kein­tä oli­si siis löy­tää kei­not oman herk­kyy­den kans­sa elä­mi­seen. It­ku­kurk­kuo­loon voi esi­mer­kik­si ke­hi­tel­lä eri­lai­sia sys­tee­me­jä: 1) Voi sa­noa pu­he­kump­pa­nil­le: ”Odo­ta het­ki.” 2) Noin 3 se­kun­nin nie­les­ke­ly. 3.) Ju­tun jat­ka­mi­nen ai­van kuin ei mi­tään.

Pie­ne­nä pel­kä­sin pu­nas­tu­mis­ta. Us­kon, et­tä se on ai­ka mo­nen nuo­ren pe­rus­pel­ko. Eten­kin, jos sii­tä joku huo­maut­taa. ”Se on tun­te­van ih­mi­sen merk­ki”, to­te­si joku mi­nul­le jos­kus. Muis­tan nämä sa­nat vie­lä­kin.

– Kai­ken läh­tö­koh­ta on, et­tä tun­nis­taa oman herk­kyy­ten­sä, kou­lut­ta­ja ja psy­ko­lo­gi Heli Heis­ka­nen ku­vaa. Eri­tyis­herk­kiä on noin vii­de­so­sa ih­mi­sis­tä, ei se ole niin har­vi­nai­nen omi­nais­laa­tu. Tär­kein­tä on myös, et­tä omaa eri­tyis­herk­kyyt­tään op­pii ar­vos­ta­maan ja en­nen kaik­kea huo­mi­oi­maan omas­sa ar­jes­saan.

– Suu­rin haas­te eri­tyis­her­kil­le on oman jak­sa­mi­sen ja ra­jo­jen tun­nis­ta­mi­nen sekä omas­ta it­ses­tä ja hy­vin­voin­nis­ta huo­leh­ti­mi­nen. Kaik­ki ei­vät vain vält­tä­mät­tä pys­ty tä­hän ny­ky­päi­vän hek­ti­seen maa­il­man­me­noon il­man, et­tä sii­tä seu­raa eri­lai­sia stres­si­ti­lo­ja ja mui­ta vai­vo­ja. Herk­kyys on suu­ri voi­ma­va­ra, jota tu­lee kuun­nel­la, ym­mär­tää – myös it­se, Heis­ka­nen to­te­aa.

Eläi­met­kin ovat omal­la ta­val­la hy­vin herk­kä­vais­toi­sia. Esi­mer­kik­si kis­sa­ni louk­kaan­tuu pit­käk­si ai­kaa, jos sil­le nau­re­taan. Kun pu­hun läh­dös­tä jon­ne­kin, se hä­vi­ää kuin maan nie­le­mä­nä. Mil­loin sitä on ajet­tu ha­ke­maan kym­me­nien ki­lo­met­rien pääs­tä, mil­loin ryö­mit­ty pit­kin sän­ky­jen ja soh­vien alus­to­ja, kun­nes on teh­ty ha­vain­to pi­me­äs­sä kii­lu­vas­ta sil­mä­pa­ris­ta soh­van pe­rim­mäi­ses­sä nur­kas­sa. Eläi­met elä­vät vais­to­jen­sa va­ras­sa. Ne ovat erit­täin herk­kiä me­lul­le ja muil­le ais­ti­är­syk­keil­le. Ke­vät­lin­tu­ja tark­kail­les­sa tun­tuu sil­tä, et­tä jo pel­kän kii­ka­rin nos­ta­mi­nen sil­mil­le saa pel­lol­la käys­ken­te­le­vät kuo­vit ja kur­jet pel­mah­ta­maan kau­em­mak­si met­sän ra­jaa koh­ti.

Olen va­ran­nut kir­jas­tos­ta ai­hee­seen liit­ty­vän uu­den kir­jan Herk­kyys ja kiu­saa­mi­nen. Olen hel­pot­tu­nut, et­tä sii­tä ei ole vie­lä tul­lut saa­pu­mi­sil­moi­tus­ta. Mi­nus­ta tun­tuu, et­ten us­kal­la sitä ava­ta. Jos­kus on pa­rem­pi huo­ma­ta hie­man vä­hem­män. Luot­taa sii­hen, et­tä ai­van kaik­ki ei ole sitä, mil­tä se kuu­los­taa tai näyt­tää. Re­aa­li­to­del­li­suus, ku­ten au­ton ren­kai­den ku­lu­mis­pin­nan tut­ki­mi­nen tai säm­py­lä­tai­ki­nan sit­kon sel­vit­tä­mi­nen ovat jos­kus pa­ras­ta te­ra­pi­aa.

Läh­teet:

http://he­li­heis­ka­nen.fi/test/herk­kyys­testi/

http://www.mtv.fi/li­fes­ty­le/tun­teet/ar­tik­ke­li/

KatiKanto
Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita. Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.
4.6.2020

Ku­kaan, joka pu­huu Ju­ma­lan Hen­gen val­taa­ma­na, ei voi sa­noa: "Jee­sus on ki­rot­tu." Ku­kaan ei myös­kään voi sa­noa: "Jee­sus on Her­ra", muu­ten kuin Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. 1 Kor. 12:3

Viikon kysymys