Se­at­t­len edus­tal­la si­jait­se­vis­ta saa­ri­ryh­mis­tä pu­hu­taan pal­jon, ja eh­kä eni­ten suit­su­tus­ta ovat saa­neet San Ju­a­nin saa­ret ja Or­cas Is­land. Kun mi­nul­le sit­ten avau­tui mah­dol­li­suus pääs­tä saa­rel­la si­jait­se­vaan Camp Mo­ran lei­ri­kes­kuk­seen LLC:n lei­ril­le keit­ti­öön töi­hin, en epä­röi­nyt het­ke­ä­kään. Lei­ri­vii­kon­lop­pu si­joit­tui il­mas­tol­li­ses­ti yh­teen al­ku­ke­sän au­rin­koi­sim­mis­ta vii­kon­lo­puis­ta. Huip­pu­ke­li oli omi­aan luo­maan hie­not puit­teet lei­ril­le, mut­ta kyl­lä lei­rin on­nis­tu­mi­seen vai­kut­ti­vat mo­net muut­kin te­ki­jät.

Lei­ri­läi­set tu­li­vat USA:n eri osa­val­ti­ois­ta ai­na Min­ne­so­taa ja Ari­zo­naa myö­ten. Myös Ka­na­dan Sas­ka­too­nis­ta las­keu­tui saa­rel­le iloi­nen kuu­den hen­gen po­ruk­ka. Lei­ri­läi­sis­sä oli mo­ni­vuo­ti­sia lei­ril­le pa­laa­jia ja myös nii­tä kel­ta­nok­kia, joi­ta hy­vän­tah­toi­sel­la huu­mo­ril­la höy­näy­tel­tiin kep­po­sin. Sain ti­lai­suu­den tu­tus­tua erään lei­ri­läi­sen ta­ri­naan lä­hem­min, ja se kos­ket­ti vah­vas­ti mei­tä kuu­li­joi­ta.

Ryan oli 24 vuot­ta sit­ten is­tu­nut ylä­as­teen kou­lu­bus­sis­sa us­ko­vai­sen po­jan vie­reen, ja ys­tä­vyys oli läh­te­nyt itä­mään. Vuo­sien myö­tä Ryan tu­tus­tui us­ko­vai­siin ja al­koi käy­dä nuor­ten il­lan­vie­tois­sa ja seu­rois­sa. Muu­ta­mia vuo­sia täs­tä en­si­ta­paa­mi­ses­ta oli hä­nen us­ko­vai­nen ys­tä­vän­sä esit­tä­nyt ky­sy­myk­sen:

– Ha­lu­at­ko us­koa syn­nit an­teek­si?

Ja Ryan oli ha­lun­nut. Ryan ker­toi mi­nul­le, et­tä sii­nä ei ta­pah­tu­nut nä­ky­väs­ti mi­tään mul­lis­ta­vaa, mut­ta hän tun­si le­vol­li­suut­ta ja koki saa­neen­sa sii­tä het­kes­tä läh­tien sy­dä­meen­sä Ju­ma­lan rau­han. Ajat­te­lin, et­tä tuo Ju­ma­lan rau­ha vai­kut­taa hä­nes­sä vie­lä 24 vuo­den jäl­keen­kin hy­vin le­vol­li­sel­la ta­val­la ja luot­ta­muk­se­na sii­hen, et­tä hä­nen elä­mäs­sään vai­kut­taa Ju­ma­lan suun­ni­tel­ma ja et­tä elä­mä on ri­kas­ta ja ar­vo­kas­ta juu­ri näin.

Me emän­nät loih­dim­me ruo­ka­het­kiin ai­van gour­met­ta­soi­set ruu­at. Oli­han pää­e­män­täm­me Mic­hel­le tun­ne­tus­ti osa­val­ti­on huip­pu­kok­ki, joka ym­mär­tää, mi­ten suu­ri mer­ki­tys her­kul­li­sil­la ate­ri­oil­la lei­ri­tun­nel­maan on. Keit­ti­öl­lä mei­tä hää­rä­si kah­dek­san suur­per­heen äi­tiä, ja työ­päi­vät ve­nyi­vät pit­kik­si. Aa­mu­pa­lan val­mis­tus aloi­tet­tiin ku­kon­lau­lun ai­kaan kel­lo 6.30 ja päi­vä päät­tyi il­lal­la kel­lo 22.30, tun­ti sen jäl­keen, kun au­rin­ko oli jo las­ke­nut mail­leen, ja lei­ri­kes­kuk­sen ym­pä­ris­töä va­lai­si vain val­ta­van nuo­ti­o­tu­len heh­ku. Ker­taa­kaan en kuul­lut ke­nen­kään va­lit­ta­van vä­sy­mys­tään. Päin­vas­toin. Työn lo­mas­sa pu­heen pu­li­nal­le ja huu­mo­ril­la höys­te­tyl­le nau­rul­le ei tul­lut lop­pua en­nen­kuin nu­kah­dim­me.

Isän­nät ja apui­sän­nät vai­moi­neen pi­ti­vät ai­ka­tau­lut ja oh­jel­mat ren­nol­la ta­val­la hyp­py­sis­sään. Lei­rin pää­sa­lis­ta kuu­lui pal­jon mu­siik­kia ja nau­run tyrs­käh­dyk­siä lei­ri­läis­ten naut­ties­sa yh­des­sä­o­los­ta ja va­pau­tu­nees­ta tun­nel­mas­ta. Pi­ha­pe­le­jä pe­lat­tiin pal­jon ja lau­an­tai-il­lan ko­ho­koh­ta­na kii­vet­tiin lä­hei­sel­le nä­kö­a­la­pai­kal­le, jon­ka hui­pul­ta nä­kyi Pu­get Soun­din laa­ja alue Mt. Ba­ker -tu­li­vuo­ri­neen ja pal­jaal­la sil­mäl­lä saat­toi näh­dä ai­na Ka­na­daan as­ti. Unoh­tu­ma­ton ko­ke­mus.

Huip­pu­ke­lit, iloi­set lei­ri­läi­set, her­kul­li­set ruu­at, lep­poi­sa hen­ki­lö­kun­ta ja upe­at nä­kö­a­lat oli­vat omi­aan luo­maan on­nis­tu­neen lei­rin. Ajat­te­len, et­tä tuon vii­kon­lo­pun lei­rim­me mah­dol­lis­ti kui­ten­kin en­nen kaik­kea Tai­vaan Isän run­sas siu­naus, joka toi mei­dät us­kon­si­sa­ret ja -vel­jet yh­teen niin mo­nis­ta eri elä­män­ti­lan­teis­ta. Ei ol­lut mer­ki­tys­tä sil­lä, olit­ko it­sel­li­nen vai per­heel­li­nen, nuo­ri ai­kui­nen vai kes­ki-ikäi­nen. Lei­ril­lä me saim­me vir­kis­tyä het­ki­sen yh­des­sä us­ko­nys­tä­vien kans­sa.