JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

It­ke­mi­nen aut­taa

Suominen Sarianna
Aiemmat blogit
25.4.2018 6.29

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180425062900

Taas ker­ran nie­les­ke­len kyy­ne­lei­tä. Koh­ta it­ken kun­nol­la ja kir­joi­tan kynä sau­hu­ten – kas, se kun on niin te­ra­peut­tis­ta.

It­ken asi­oi­den pal­jout­ta, erk­ka-asi­oi­ta ja emo-luok­ka-asi­oi­ta. Elä­mää ja sen vas­ta­mä­keä. Men­nyt­tä ja tu­le­vaa. Myös tätä ny­kyis­tä elä­män­vai­het­ta, jos­sa on enem­män tur­bu­lens­sia kuin ty­ven­tä.

– äi­din pi­tää vaan ai­na vä­lil­lä saa­da it­keä, ei mi­tään hä­tää, se­li­tän lap­sil­le.

Mi­nua va­roi­tet­tiin, et­tä se is­kee, vaik­ka oli­si ol­lut pois vain vai­vai­set pa­ri­kin vuot­ta. Pa­luu­muu­ton krii­si. Luu­lin, et­tei sitä tu­le­kaan, kun en­sim­mäi­set kuu­kau­det, ne pi­me­ät mar­ras­kuun hä­mä­rät­kin, ohi­tin kuin ke­pe­äs­ti kei­nu­en.

Mut­ta pa­luu­muut­ta­jan ul­ko­puo­li­suu­den tun­ne oli­kin vas­taa­not­ta­mas­sa mi­nua vas­ta vuo­den­vaih­tees­sa. Het­kes­sä, jol­loin mie­he­ni hyp­pä­si jäl­leen ker­ran Ame­ri­kan ko­nee­seen ja minä las­tem­me ja ison ys­tä­vä­jou­kon kans­sa val­mis­tau­duin uu­den­vuo­den lei­ril­le. On rank­kaa ol­la eros­sa avi­o­puo­li­sos­taan. Vie­lä ran­kem­paa se on ol­lut, kun asun las­ten kans­sa uu­del­la alu­eel­la. Kau­pun­gis­sa, jos­sa em­me tun­ne juu­ri ke­tään. Ver­kos­tot on pu­not­ta­va uu­del­leen, ja il­man puo­li­son tu­kea jak­sa­mi­sen lan­gat mei­naa­vat pu­do­ta kä­sis­tä­ni.

Kun ar­ki vie­lä yl­lät­tää ja päi­vät täyt­ty­vät mo­nis­ta uu­sis­ta ja yli­mää­räi­sel­tä tun­tu­vis­ta ka­len­te­ri­mer­kin­nöis­tä, vie niis­tä pa­lau­tu­mi­nen usein koko vii­kon­lo­pun. Sen kal­liin py­hän­kin, jol­loin ha­lu­ai­si läh­teä seu­roi­hin. On las­ten vas­taa­not­to­ai­ko­ja, per­he­oh­jaa­jan kon­sul­taa­ti­oi­ta, kou­lun pien­ryh­mään siir­ty­mi­seen liit­ty­viä kes­kus­te­lu­tuo­ki­oi­ta, kou­lup­sy­ko­lo­gin pa­lau­te­pa­la­ve­re­ja ja pal­jon muu­ta, jota ai­vo­je­ni yli­kuu­men­tu­nut ko­va­le­vy ei ky­ke­ne enää vas­taa­not­ta­maan. On toi­sen po­jan ke­hi­tys­vam­ma­huol­lon vuo­si­tar­kas­tuk­sia, Ke­lan li­sä­tie­to­pyyn­tö­jä, te­ra­peut­tien et­si­mis­ral­lia ja avus­ta­jan han­kin­taa. Elä­mää, joka on kaap­paa­mas­sa huo­let­to­muu­te­ni ja hy­my­ni.

Mut­ta en lan­nis­tu. Pää­tän, et­tä rii­tän. Tämä on hy­vää elä­mää, eri­lais­ta kuin ku­vit­te­lin, mut­ta elä­mää. It­ken it­ku­ni ja pyy­hin käm­men­se­läl­lä­ni kyy­ne­leet pois pos­kil­ta­ni. Tun­ne­vyö­ry laan­tuu, ja kat­see­ni kir­kas­tuu. Pe­ru­na ker­ral­laa­an kuo­rin päi­väl­lis­kei­ton ai­nek­sia pa­taan. Niin, pe­ru­na ker­ral­laan neu­voi psy­ko­lo­gi Kei­jo Tah­ko­kal­li­o­kin ai­koi­naan lu­en­nol­laan suh­tau­tu­maan elä­män pik­ku vas­toin­käy­mi­siin.

Yri­tän kuun­nel­la, mitä si­sim­pä­ni mi­nul­le ker­too. Yri­tän ta­sa­pai­noil­la niin, et­tä omat voi­ma­va­ra­ni ja per­heen yh­tei­set suun­ni­tel­mat oli­si­vat so­pu­soin­nus­sa. Jä­tän me­ne­mät­tä mu­ka­val­le päi­vä­reis­sul­le las­ten ja ys­tä­vien kans­sa, vaik­ka se var­mas­ti oli­si­kin haus­kaa, mut­ta nään­nyt­täi­si mi­nua täl­lä het­kel­lä yk­sin­huol­ta­ja­vas­tuul­li­se­na ai­van lii­kaa. Pää­tän teh­dä sen si­jaan pie­nem­män ret­ken lä­hei­sel­le luon­to­po­lul­le, jos­sa voim­me tai­val­taa heik­ko­voi­mai­sim­man­kin tah­dis­sa tu­tul­le nuo­ti­o­pai­kal­le.

Hy­vin me täs­sä pär­jääm­me, ajat­te­len. Mi­nä­kin, epä­täy­del­li­se­nä äi­ti­nä olen lap­sil­le­ni kel­vol­li­nen. Ja olen kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä saan ol­la avi­o­mie­he­ni hel­li­mä ja ra­kas­ta­ma. Hy­vin se elä­mä taas jär­jes­tyy. An­nan asi­oil­le ja tun­teil­le ai­kaa. Ja it­ken ai­na vä­lil­lä jos sil­tä tun­tuu. Se hel­pot­taa.

SariannaSuominen
50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. sarianna.suomi@gmail.com
5.6.2020

Ar­mo­lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, mut­ta Hen­ki on sama. Myös pal­ve­lu­teh­tä­viä on mo­nen­lai­sia, mut­ta Her­ra on sama. 1 Kor. 12:4-5

Viikon kysymys