JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Jos sii­tä saa voi­mia

Tuomaala Kaisu
Aiemmat blogit
21.7.2014 7.30

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140721073000

Tuu­len ko­hi­na yl­hääl­lä puis­sa se­koit­tuu au­rin­gon va­loon, vih­rei­den leh­tien huo­jun­taan, lin­nun lau­luun. Olen kä­ve­lyl­lä har­voin ta­va­tun ys­tä­vän kans­sa. Aa­vis­tan me­ren jos­sain lä­hel­lä, vuo­roin ko­le­an tuu­lah­duk­sen au­rin­gon läm­mit­tä­mäl­lä ihol­la. Poi­ka soit­taa:

– Voin­ko ol­la vie­lä tän päi­vän tääl­lä, tu­li­sin huo­men­na ju­nal­la?

– Mitä sul­la on huo­men­na?

– Nel­jä tun­tia. Ei vai­kei­ta. Oon teh­nyt jo ku­vik­sen, ja enk­kua.

– Otak­ko kiin­ni vii­kol­la kaik­ki mis­tä jäät jäl­keen?

– Joo.

Kä­ve­ly­ka­ve­ri­ni kuu­lee kes­kus­te­lun, sa­noo vie­res­tä:

– Kou­lu on tär­keä, mut­ta jos sii­tä saa voi­mia. Meil­lä­kin on käy­ty sa­man­lai­sia kes­kus­te­lu­ja.

– On­ko ol­lu mu­ka­vaa? ky­syn po­jal­ta.

– On.

– Tuu sit huo­men­na, il­mo­ta, kun tääl­lä.

Jat­kam­me kä­ve­lyä mä­ki­sel­lä so­ra­tiel­lä. Yh­täk­kiä tun­tuu, et­tä tämä au­rin­gon­pais­ta­ma kolo täs­sä tiel­lä on har­vi­nais­ta, lin­tu­jen ää­ni ja kaik­ki. Jou­ti­lai­suu­den tila men­neen ja tu­le­van vä­lil­lä, ta­ju­a­mi­sen tila, mis­sä olet, min­ne me­net. Ja yh­täk­kiä ih­met­te­lee, kun tä­hän as­ti on sel­vit­ty ja näin pal­jon hy­viä asi­oi­ta, lap­set, ter­veyt­tä. Ys­tä­viä.

Au­rin­ko läm­mit­tää, kä­ve­lem­me reip­paas­ti, rii­sun pit­kä­hi­hai­sen. Muis­tan, et­tä tämä kie­mu­rai­nen tie pa­laa al­ku­koh­taan­sa. Sa­nat pouk­koi­le­vat ai­kaa eteen- ja taak­se­päin, ni­vo­vat aja­tus­ta, asi­oil­la on jo­kin yh­teys, asi­oi­den kul­ku, vä­lil­lä pin­nan al­la ole­va tar­koi­tus, joh­da­tus. Vä­lil­lä juo­ni pin­nan al­la. Hei­jas­tui­ko pin­taan sil­loin joku muu, pil­vet, tai­vas?

Pu­hum­me. Aja­tuk­set jää­vät kes­ken. Moni asia jää kes­ken, ei­kä sa­noil­la ole mer­ki­tys­tä. Kai­ken ku­lus­sa tär­ke­äm­pää­kin on kuin sa­nat. Ne ovat vain ha­pa­roin­tia. Sin­ne päin. Joku muu kan­taa asi­oi­ta ja ai­kaa eteen­päin. Au­rin­ko, tuu­li, lin­nun­lau­lu. Ne täyt­tä­vät il­man.

Kou­lut päät­ty­vät. Al­kaa toi­nen ai­ka. Kesä on tois­ta ai­kaa. Po­jat is­tu­vat soh­val­la. Sa­non:

– Kir­jot­ta­kaa pa­pe­ril­le, mitä mu­ka­via asi­oi­ta voi teh­dä ke­säl­lä.

Po­jat kir­joit­ta­vat: ret­keil­lä, telt­tail­la, ka­las­taa, yö­ky­lä, pe­la­ta jal­ka­pal­loa, ui­da, ve­ne­ret­keil­lä, pyö­räil­lä. Seu­raa­vak­si yök­si po­jat pys­tyt­tä­vät tel­tan pi­hal­le, ovat siel­lä yö­tä, lu­ke­vat Aku Ank­kaa ja Tex Wil­le­rei­tä. Sit­ten tu­lee kyl­miä il­mo­ja, po­jat tu­le­vat si­säl­le yök­si, pe­laa­vat shak­kia yö­hön saak­ka, vä­hän kuin jou­lu­na. He­rää­vät myö­hään. Sit­ten taas he­rät­ty­ään miet­ti­vät, mitä ke­säl­lä voi teh­dä.

On sun­nun­tai­aa­mu. Olen met­säs­sä, juok­sen koi­ran kans­sa pol­kua, jos­sa suu­ria kaa­tu­nei­ta pui­ta ja van­ho­jen pui­den juu­ret kor­ke­al­la. Pääs­tän koi­ran va­paak­si. Het­kit­täin kuu­len lin­tu­jen lau­lun, näen va­lon po­lul­la, kä­vyt, jot­ka vie­ri­neet sy­vim­pään ui­maan. Va­lon, joka kir­kas­ta ke­sä­va­loa. Vä­lil­lä näen, ja vä­lil­lä aja­tus kul­kee jo­hon­kin suun­taan, ja sil­loin ku­luu het­kiä mi­tään nä­ke­mät­tä. Puo­li tun­tia muut­tuu tun­nik­si het­kes­sä. Met­säs­sä unoh­dan kaik­ki vel­voit­teet, ku­kaan ei kysy mi­tään, ei pyy­dä mi­tään, ei­kä mi­nun tar­vit­se miet­tiä mi­tään. Tämä on kaa­tu­neit­ten pui­den ja kor­kei­den juu­rien pol­ku.

Kuu­muus nou­see ihol­le, ei­kä met­sän si­säl­lä tuu­le. So­pi­va no­peus pi­tää hyt­ty­set loi­tol­la. Il­ma on läm­min. Var­jois­sa tun­nen kai­ken kas­va­van re­he­vän, vih­re­än ha­jun. Po­lun pääl­lä tai­vas on jo­ten­kin kirk­kaam­pi. Jos sii­tä saa voi­mia, muis­tan aja­tuk­sen.

KaisuTuomaala
Olen turkulainen perheenäiti ja kuvaamataidonopettaja, joka asuu pellon reunassa. Minua kiinnostavat tyhjät kohdat ja tihentymät, elämän epärationaalisuus ja siitä selkiytyvä tarkoituksenmukaisuus, viivojen piirtäminen ja sanat. Voit antaa palautetta blogistani minulle osoitteeseen kaku.tuomaala@pp.inet.fi.
3.6.2020

Jee­sus sa­noo: "To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: sil­lä, joka us­koo, on ikui­nen elä­mä." Joh. 6:47

Viikon kysymys