JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Ke­hyk­set ja ku­vat

Heikkilä Mirja
Aiemmat blogit
9.3.2018 6.24

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180309062400

Muis­tan, kuin­ka pi­din va­lo­ku­vaa opis­ke­li­ja­huo­nee­ni työ­pöy­dän ta­ka­reu­nal­la mes­sin­ki­ke­hyk­sis­sä. Yk­sin­ker­tai­nen ke­hys sopi hy­vin nuo­ren mie­hen kas­vo­jen ym­pä­ril­le. Kat­son va­lo­ku­vis­sa usein sa­maan suun­taan kuin hän, oi­ke­al­le. Ei­kö siel­lä ole tu­le­vai­suus.

Ke­hys lo­juu nyt tyh­jä­nä kir­ja- ja pa­pe­ri­pi­non ta­ka­na kaa­pin pääl­lä. Me­ni­kö lasi rik­ki muu­tois­sa? Mi­hin kuva ka­to­si? On­nek­si kuva on tal­les­sa laa­ti­kos­sa, jos­sa ar­kis­toi­tu­vat muut­kin pa­pe­ri­set va­lo­ku­vat. Pen­goin ku­via muu­ta­ma kuu­kau­si sit­ten ja tör­mä­sin tut­tuun lip­pa­lak­ki­nuo­ru­kai­seen. Mi­ten tun­tui­kin kum­ma mul­jaus jos­sa­kin ma­han ja kau­lan vä­lil­lä.

Tä­nään voi­sin vaih­taa ke­hyk­siin ku­van po­jas­ta­ni, joka muut­tuu yhä enem­män isän­sä nä­köi­sek­si. Erot­tai­sin­ko hei­dät sit­ten van­ha­na? Hy­myi­lyt­tää. Mitä oi­ke­as­taan ha­lu­an ke­hys­tää?

Vai lait­tai­sin­ko ke­hyk­siin oman ku­va­ni? Kol­me­kym­men­tä vuot­ta van­ha oma­ku­va ei kiin­nos­ta, olen ai­van eri­lai­nen. Kat­se­len it­se­ä­ni ja toi­sia muut­tu­neil­la sil­mil­lä, en­kä tar­koi­ta nyt sitä, et­tä li­ki­nä­köi­syys on li­sään­ty­nyt. Se on muu­ten kum­ma, et­tä vaik­ka näkö huo­no­nee, nä­kö­kent­tä sa­mal­la laa­je­nee ja sy­ve­nee. Eh­kä pi­täi­si­kin ke­hys­tää vi­deo, jot­ta mu­kaan mah­tui­si riit­tä­vän pal­jon.

Ke­hyk­siin voi­si lait­taa vaih­tu­van ku­van. Sel­lai­sen ta­voi­te­ku­van, sil­lä joka päi­vä huo­maan uu­sia asi­oi­ta opit­ta­vak­si. Minä soit­ta­mas­sa viu­lua. Minä te­ke­mäs­sä net­ti­si­vu­ja ja di­gi­taa­lis­ta ai­neis­toa. Minä ja tei­ni­poi­ka pe­laa­mas­sa / jut­te­le­mas­sa / ret­kel­lä. Minä ja lap­sen­lap­set leik­ki­mäs­sä. Minä ja puo­li­so mat­kal­la lo­mal­le. Minä jär­jes­tä­mäs­sä vaa­te­huo­net­ta on­nel­li­sen nä­köi­se­nä (pai­no sa­noil­la “on­nel­li­sen nä­köi­se­nä”).

Mut­ta en­hän voi aja­tel­la noin it­se­kes­kei­ses­ti. Ha­lu­an nos­taa ke­hyk­siin su­ku­ni: lap­sem­me, hei­dän lap­sen­sa. äi­ti­ni, isän, mum­mit ja pa­pat. Eno­ja, se­tiä, tä­te­jä. Omat si­sa­ruk­set. Mie­li­ku­vas­sa olo­huo­neen sei­nät, keit­ti­ön, ka­ma­rin ja por­tai­kon sei­nät täyt­ty­vät ku­vis­ta. Pi­täi­si os­taa li­sää ke­hyk­siä.

Sit­ten pi­täi­si aja­tel­la, mitä mie­he­ni ja lap­se­ni ha­lu­a­vat ke­hys­tää. Ar­ve­len, et­tä tei­ni­poi­ka nos­tai­si esiin ku­van, jos­sa on keu­li­nut pyö­räl­lä kym­me­nen ka­tu­lam­pun vä­liä. Tyt­tö ha­lu­ai­si ai­na­kin ne ku­vat, jois­sa kaik­ki kuu­si ka­ve­rus­ta hyp­pää­vät sa­maan ai­kaan il­maan. Poi­ka ke­hys­täi­si lau­seen “Koti, us­kon­to, isän­maa” ja aset­tai­si la­sin al­le ku­van so­ti­las­pas­sis­ta. Yk­si poi­ka nos­tai­si ke­hyk­siin ta­lon poh­ja­ku­vat, yk­si tyt­tö ku­van van­has­ta kei­nu­tuo­lis­ta. Mies nos­tai­si esiin var­maan van­hem­pien­sa ku­vat. Täy­tyy ky­syä, kun en tie­dä.

Al­kaa tun­tua sil­tä, et­tä ke­hyk­set lop­pu­vat sa­moin kuin sei­nät. Tai­dan ot­taa käyt­töön sa­man me­ne­tel­män kuin jou­lu­kor­teil­le: kor­tit ri­pus­te­taan pyyk­ki­po­jil­la olo­huo­neen sei­näl­le kiin­ni­tet­tyyn na­ruun. Jou­lun jäl­keen kor­tit ote­taan pois ja ti­lal­le tu­le­vat syn­ty­mä­päi­vä-, ys­tä­vän­päi­vä-, äi­tien­päi­vä- ja isän­päi­vä­kor­tit.

Vi­ri­te­tään na­rut joka huo­nee­seen, pyyk­ki­poi­kia val­miik­si odot­ta­maan ku­via. Jo­kai­nen saa nos­taa esiin sen, mikä tun­tuu tär­ke­äl­tä, mitä ha­lu­aa kat­sel­la usein. Hy­väk­sy­tään­kö vain on­nis­tu­nei­ta otok­sia ja hy­vin men­nei­tä pro­jek­te­ja? Kel­paa­vat­ko te­ke­leet, pin­ta­raa­pai­sut tai ri­ma­na­li­tuk­set?

Na­ru­sys­tee­mi tun­tuu ar­mol­li­sel­ta sik­si­kin, et­tä sii­nä jää pois ke­hyk­sen erot­ta­va, ir­rot­ta­va ja ko­ros­ta­va vai­ku­tus. Na­ruil­le so­pii täy­dem­pi to­del­li­suus.

Eh­do­tuk­se­ni na­ruil­le nos­tet­ta­vik­si ar­ki­ku­vik­si: laa­toi­tuk­set, ta­pu­lin­te­ko, nuo­ti­on loi­mu hir­si­sei­näl­lä, sin­nik­kääs­ti ryö­mi­vä vau­va, päi­vä­u­nia nuk­ku­va esi­koi­nen isän ja äi­din sän­gys­sä, hel­mi­kuun pak­ka­ses­sa työ­hön kä­ve­le­vä ty­tär, hel­pot­tu­nees­ti hy­myi­le­vä ih­mi­nen te­ra­pi­ais­tun­nol­la, pit­kän aa­mu­päi­vä­u­nen jäl­keen pöy­däl­le le­vi­tet­ty sa­no­ma­leh­ti.

MirjaHeikkilä
6.6.2020

Kris­tus on niin kuin ih­mis­ruu­mis, joka on yk­si ko­ko­nai­suus mut­ta jos­sa on mon­ta jä­sen­tä; vaik­ka jä­se­niä on mon­ta, ne kaik­ki yh­des­sä muo­dos­ta­vat yh­den ruu­miin. 1 Kor. 12:12

Viikon kysymys