JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Ke­sä­muis­to­ja ke­rien

Kanto Kati
Aiemmat blogit
14.7.2018 6.51

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180714065100

Tänä vuon­na pää­sin ma­joit­tu­maan ai­van su­vi­seu­ra­ken­tän lai­dal­la si­jait­se­vaan mök­kiin. Mei­tä oli sii­nä kuu­den hen­gen nais­ka­ve­ri­po­ruk­ka.

Paik­ka osoit­tau­tui ihas­tut­ta­vak­si, pu­nai­sek­si mum­mon­mö­kik­si val­koi­si­ne ik­ku­na­pie­li­neen, ul­ko­sau­noi­neen. Vie­res­sä oli tal­li, jo­ten ym­pä­ris­tös­sä ole­vis­sa ai­tauk­sis­sa käys­ken­te­li he­vo­sia – jou­kos­sa myös hel­lyt­tä­vä, hon­te­lo­jal­kai­nen, kol­men kuu­kau­den ikäi­nen var­sa.

Yh­den työ­vuo­ron is­tuin pi­ka­kah­vi­pis­teen kas­sas­sa. Vie­res­sä­ni is­tu­van po­jan kans­sa ih­met­te­lim­me, mis­sä tau­ot­ta­ja vii­pyy. Ves­sa­hä­tä ja näl­kä al­koi­vat vai­va­ta yhä enem­män. Tuot­teet vi­li­si­vät tab­le­tin ruu­dul­la, sil­mät ris­tis­sä näp­päi­lin lu­ku­ja mak­su­päät­teel­le. Vä­lil­lä mak­su­pää­te al­koi reis­tail­la. Olin pa­nii­kis­sa, kos­ka jono oli jat­ku­va, koko ajan uu­sia os­tok­sia tul­vi etee­ni.

Kym­me­nen ai­koi­hin tau­ot­ta­ja vih­doin saa­pui (vuo­ro al­koi kuu­del­ta) ja sa­noi, et­tä hä­nen­kin pi­täi­si pääs­tä ves­saan. Hän oli pääs­tä­nyt ai­em­mat en­nen mei­tä is­tu­neet kuu­si kas­saa tau­ol­le. Kä­vin no­pe­as­ti ves­sas­sa, söin hät­hä­tää spa­ge­tin ja pa­la­sin työ­hön. Vie­res­sä­ni is­tu­va poi­ka kävi pie­nel­lä ves­sa­tau­ol­la ja söi lop­pu­a­jas­ta kah­vi­pis­teen ma­kei­ta an­ti­mia, Geis­ha-pa­tu­kan ja pul­laa ve­ren­so­ke­ria ko­hot­taak­seen.

– On niin vä­hän enää ai­kaa, et­tei vai­ku­ta läh­teä enää syö­mään, hän sa­noi.

Kes­kiy­öl­lä lo­pen uu­pu­nee­na ka­sa­sin se­te­lit, ko­li­kot ja kui­tit kas­siin ja raa­hau­duin toi­mis­toon. Näin hy­myi­le­viä kas­vo­ja. It­se­kin olin tyy­ty­väi­nen suo­ri­tuk­see­ni, vaik­kei juu­ri sil­lä het­kel­lä nau­rat­ta­nut.

Seu­raa­va kas­sa­vuo­ro­ni oli lau­an­tai­na. Paik­ka oli noin ki­lo­met­rin pääs­sä ole­va pie­nem­pi myy­mä­lä, jon­ka yh­tey­des­sä oli lit­ra­myyn­ti. Puim­me työ­vuo­ro­lais­ten kans­sa ne­on­kel­tai­sia huo­mi­o­lii­ve­jä pääl­lem­me, kun eräs vuo­roon tul­lut nai­nen sa­noi, et­tä ra­vin­to­la­ka­tok­seen tar­vit­tai­siin kas­so­ja pian, muu­ten jou­tu­vat sul­ke­maan osan pis­teis­tä. Vas­tuu­hen­ki­lö soit­ti kes­kuk­seen ja so­vim­me, et­tä läh­den sin­ne. He pär­jäi­si­vät kuu­lem­ma niil­lä re­surs­seil­la, jot­ka sin­ne jää­vät.

Kä­ve­lin siis ta­kai­sin. Toi­mis­ton ovel­la sei­soi kui­ten­kin jono työ­vuo­roon il­moit­tau­tu­via työ­vuo­ro­la­put kä­sis­sään. On­gel­mas­ta oli kuu­lu­tet­tu ja työ­hö­not­to oli ol­lut sen jäl­keen kuin pis­tet­ty täyn­nä vä­keä. Työ­vuo­ro­ni pe­rut­tiin, ja kun en löy­tä­nyt it­sel­le­ni enää so­pi­vaa vuo­roa, otin uu­den vuo­ron seu­raa­val­le päi­väl­le, sun­nun­tail­le. Se oli ra­vin­to­la­kas­sa ruo­ka­puo­lel­la. Tau­ot­ta­jaa ei kuu­lu­nut. Soi­tin toi­mis­toon ja pää­sin syö­mään, sen jäl­keen myös vie­rus­to­ve­ri­ni.

Kai­ken ym­mär­tää, kun jär­jes­tel­mä on laa­ja. Kaik­ki ei voi su­jua täy­sin mut­kit­ta, vaan koko ajan sat­tuu ja ta­pah­tuu.

Ke­sän vai­he­rik­kaat muis­tot ovat ker­ty­neet sii­tä päi­väs­tä läh­tien, kun as­tuin ulos kou­lul­ta lak­ki­ais­päi­vä­nä, kou­lu­jen ke­sä­lo­mien al­ka­es­sa. Sii­nä ovat jo al­ku­ke­sän tai­de­lei­ri Un­ka­ris­sa, men­neet Su­vi­seu­rat ja mo­nia iha­nia päi­viä mö­kil­lä. Mus­ti­kat ovat nyt mel­kein kyp­siä.

Kaik­ki koh­taa­ma­ni ih­mi­set, vas­tuk­set, on­nis­tu­mi­set, kaik­ki kuu­lu­vat ke­sän pi­sa­roi­hin. Vih­don tuo­reil­la koi­vu­nok­sil­la, ke­sä­tuu­li kui­vat­taa hiuk­sia sau­nan jäl­keen. Kuun­te­len mus­ta­ras­tas­ta. Kesä ojen­te­lee nau­ra­en rus­ket­tu­nei­ta kä­si­var­si­aan, an­taa kaa­mok­sen lap­sil­le kai­ken yl­tä­kyl­läi­se­nä lah­ja­na, va­lo­na pi­me­ään.

KatiKanto
Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita. Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.
10.7.2020

Minä lau­lan kii­tos­ta Her­ral­le, hän pi­tää mi­nus­ta huo­len. Ps. 13:6

Viikon kysymys