JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kohti pohjoista taivasta

Kinnunen Henna
Aiemmat blogit
2.8.2017 12.57

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170802125700

Se het­ki, kun kat­se ja mat­ka kään­ty­vät koh­ti poh­jois­ta tai­vas­ta, on pyhä. Sii­nä het­kes­sä ki­mal­ta­vat kii­tol­li­suu­den kyy­ne­leet ja ylis­tys Ju­ma­lan suu­res­ta rak­kau­des­ta.

Mat­ka on jo py­säh­dys. Mat­kal­la to­dek­si nou­se­vat elä­män suu­ret ele­men­tit – maa ja tai­vas. Het­kek­si elä­mä py­säh­tyy nii­hin. Kaik­ki muut me­net­tä­vät mer­ki­tyk­sen­sä. Sit­ten tu­lee ai­ka, men­nyt ja tu­le­va, ja het­ki, jos­sa mie­li avau­tuu vas­taa­not­ta­maan hy­vää ja kar­si­maan tur­haa.

Mai­se­mat vaih­te­le­vat ja oma nä­kö­a­la­ni sei­lai­lee men­nei­siin ja tu­le­viin päi­viin. Mat­kal­la kaik­ki tu­lee lä­hel­le, ja sa­mal­la saan kat­soa kaik­kea kau­em­paa, ei­kä ajan­ku­lul­la ole mer­ki­tys­tä. Sii­nä het­kes­sä saa tun­teen omas­ta ai­nut­laa­tui­suu­des­taan tä­män kaik­kea yh­dis­tä­vän tai­vaan al­la ja juh­la­vuot­ta elä­vän ko­ti­maan ka­ma­ral­la. Ju­ma­lan suu­ri rak­kaus kos­ket­taa – tämä kah­den­kes­ki­nen mat­ka on lah­jaa tai­vas­mat­kaa var­ten.

Ajo­mat­ka on puh­dis­ta­va, ra­ken­ta­va ja va­paut­ta­va. Mat­kan pää­mää­rää on poh­joi­nen ja suun­ta sen mu­kai­nen. Ro­va­nie­mel­lä kat­som­me sää­en­nus­tuk­sia ja va­lit­sem­me län­si­ra­jan tien. Mo­lem­pien sy­dän ve­tää tun­tu­rei­den hil­jai­suu­teen.

Mat­kal­la on ai­kaa it­sel­le ja toi­sel­le, omil­le aja­tuk­sil­le ja toi­sen aja­tuk­sil­le. Nap­pa­sin läh­ties­säm­me kir­ja­hyl­lys­tä elä­mänp­sy­ko­lo­gi­sen kir­jan, jota yh­tei­ses­tä toi­vees­tam­me luen ää­neen. Kes­kus­te­lem­me si­säl­lös­tä in­ten­sii­vi­ses­ti. Hui­kai­se­vaa, mi­ten kiin­nos­tu­nut toi­nen on sii­tä, mitä ajat­te­len.

Kes­kus­te­lum­me on kut­kut­ta­van len­no­kas­ta, mut­ta vä­liin myös tais­te­le­vaa. Pu­hum­me rak­kau­des­ta, mikä ei vain myön­ny ja suos­tu, vaan us­kal­taa vah­vas­ti ja myön­tei­ses­ti sa­noa ei. Vä­liin pu­heem­me on äkä­pök­köi­lyä kun­ni­oi­tuk­sel­la ja lu­juu­del­la. Vä­liin sa­nat piir­tä­vät elet­tyä mat­kaa ja ra­ken­ta­vat sil­taa kos­ki­paik­ko­jen yli.

Py­säh­dym­me myös het­kiin, jois­sa sa­nat ei­vät ole ai­em­min ta­voit­ta­neet toi­sia. Sii­nä sit­ten nau­ram­me ohi­kiih­dy­tet­ty­jen het­kien ilo­ja kuin lin­tu­ja, joi­ta tuu­li pu­hal­taa pil­vis­tä tai­vaal­le. Mat­kal­la tun­tu­rien maa­han ta­ju­an voi­mak­kaas­ti, et­tä olen saa­nut niin pal­jon elä­mäl­tä suos­tu­mal­la vas­taa­not­ta­maan kai­ken, ki­vun ja ilon.

Pe­ril­le saa­vum­me yö­myö­hään täy­del­li­seen het­keen. Poh­joi­sen tai­vaan al­la tun­tee vain kii­tol­li­suu­den ole­mas­sa­o­los­ta. Sii­tä, et­tä voi ol­la yk­si osa tätä luo­ma­kun­taa. La­pin kesä on täy­del­li­nen. Oi, yö­tön yö! Se saa mie­len lu­moi­hin, kun au­rin­ko lei­kit­tää va­lol­laan pil­viä ja yö val­voo.

Tai­vas maa­lau­tuu uu­teen maa­lauk­seen yhä uu­des­taan, ja yh­täk­kiä tun­tu­rin laen pääl­lä le­pää siu­nauk­sen va­lo­ke­hä. Yö­tai­vaan kau­neus on polt­ta­vaa, se hä­mär­tää ajan ja ikui­suu­den ra­jan. Yö ja päi­vä saat­ta­vat toi­si­aan, mut­ta ei­vät jätä.

Kä­si­var­ren luon­to on kuin lap­si, puh­das ja vi­a­ton. Kun it­sek­kään ih­mi­sen te­ko­ja ei näy, vaan Ju­ma­lan luo­ma erä­maa, py­hyy­den het­ki tu­lee lä­hel­le. Niin lä­hel­le, et­tei us­kal­la sitä ih­mis­mie­len aja­tuk­sil­la rik­koa. Se het­ki on pe­lo­ton, se het­ki on aja­ton, se het­ki vie lä­hel­le lu­pauk­sen maa­ta.

Aa­mun une­li­ai­suu­des­sa kei­täm­me pan­nu­kah­vit. Jä­täm­me kah­vin ta­soit­tu­maan sik­si ai­kaa, kun pu­lah­dam­me hyi­seen Kil­pis­jär­veen. Hui­kai­se­vaa! En ver­taa, mut­ta sa­non­pa kui­ten­kin, et­tä Vä­li­me­ri on Vä­li­me­ri, mut­ta Kil­pis­jär­vi on kä­si­var­ren elä­män hei­jas­tus. Sen ran­nal­la mie­tin, voi­ko kil­voi­tus ol­la hi­ve­nen ke­ve­äm­pää tä­män ran­nal­la kuin muu­al­la. Mut­ta sa­mas­sa muis­tan ope­tus­las­ten vä­sy­mi­sen ja epä­röin­nin Ge­ne­sa­re­tin­jär­vel­lä.

Aa­mu­kah­vien jäl­keen läh­dem­me päi­vä­re­put se­läs­säm­me kol­men val­ta­kun­nan ra­jal­le. Tun­tu­rien rin­teil­lä mat­ka­tes­sa tai­vas tun­tuu ole­van lä­hem­pä­nä kuin kos­kaan. Kyl­lä tämä on isän­maa. Niin kau­nis ja kal­lis!

Oi, tun­tu­ri­pol­ku! Luon­non­puis­tos­sa kul­jem­me mer­kit­tyä pol­kua pit­kin, ja ta­voit­tee­na on kol­men val­ta­kun­nan raja. Help­poa, kun ei tar­vit­se miet­tiä, mitä tah­too ja min­ne tah­too. Seu­ra­taan vain po­lun merk­ke­jä.

Tun­tu­rin rin­tei­tä kul­kies­sa­ni pil­vet va­el­ta­vat ja re­pei­le­vät Nor­jan vuo­rien yl­lä. Hyp­pe­len ki­vel­tä ki­vel­le ja py­säh­dyn kuun­te­le­maan nä­ky­mät­tö­mien pu­ro­jen sä­ve­liä rin­teel­lä le­pää­vien ki­vien al­ta.

Ju­ma­lan siu­naa­vien kä­sien rau­ha ei ole muut­tu­nut. Ris­ti­kin on sama, mut­ta us­kol­li­suus sii­hen, mikä ei muu­tu on vah­vem­pi kuin ei­len. Po­lun reu­nal­la kuk­ki­va vaa­ti­ma­ton sie­lik­kö saa nöyr­ty­mään koh­ti maa­ta ja us­ko­maan, et­tä kyl­mäs­tä tui­ver­ruk­ses­ta­kin voi sel­vi­tä. Yk­si­kään po­lun reu­nal­la kuk­ki­vis­ta tai kas­va­vis­ta ei vaa­di mi­tään, vaan jo­kai­nen muis­tut­taa kii­tok­ses­ta tai­vas­ta koh­ti. On help­po ra­kas­taa.

Tun­tu­rin hui­pul­la tuu­li tart­tuu pään suo­jak­si ve­det­tyyn hup­puun ja ler­put­taa sitä pur­je­kan­kaan ta­voin. Sii­nä het­kes­sä nau­tin eri­tyi­ses­ti kau­as kan­ta­vis­ta nä­kö­a­lois­ta ja nou­sun polt­tees­ta ja­lois­sa­ni. Tuu­len tui­ver­ruk­ses­sa mie­li va­pau­tuu tur­his­ta ja nä­kö­a­la kiin­nit­tyy pää­mää­rää koh­ti.

Oi, lem­mi­kin si­ni­kat­se vai­vais­koi­vu­jen pen­sai­kos­sa! Voi­ko ol­la kau­niim­paa kuin vai­vais­koi­vun pit­si­leh­det! Lem­mik­kien lem­peä ja avoi­men luot­ta­vai­nen kat­se saa mat­ka­lai­sen us­kon vah­vis­tu­maan. Ka­run maan voi­ma on kalk­ki­ker­rok­ses­sa ko­van kuo­ren al­la. Niin on vä­liin ih­mi­sel­lä­kin. Ju­ron, to­ti­sen ja va­ka­van ih­mis­kuo­ren al­la syk­kii lem­peä ja ra­kas­ta­va sy­dän.

Lop­pu­mat­kan tal­sim­me Nor­jan ja Suo­men raja-ai­dan reu­naa. Val­ta­kun­tien raja on sel­vä ja se huo­kuu rau­haa. Mie­li he­rää uu­tis­ku­viin Af­ga­nis­ta­nis­ta, Syy­ri­as­ta ja Ira­kis­ta. Ru­kous täyt­tää mie­len nii­den lä­him­mäis­ten puo­les­ta, jot­ka kär­si­vät ja tun­te­vat pel­koa so­dan kes­kel­lä.

Taas py­säh­dyn miet­ti­mään sitä, mi­ten it­se voi­sin an­taa pie­nen osan sii­tä hy­väs­tä, jota olen saa­nut. Mi­ten it­se voi­sin ol­la ra­ken­ta­mas­sa rau­haa ja li­sää­mäs­sä rak­kaut­ta? Kään­nän kat­see­ni Hy­vään Ju­ma­laan ja pyy­dän: ”An­na mi­nun py­syä si­nun val­ta­kun­nas­sa­si ja an­na säi­lyt­tää oman­tun­non rau­ha. An­na us­kon voi­man loh­dut­taa ja ra­ken­taa, tuo­da valo pi­me­än kes­kel­le.”

Saa­vum­me pe­ril­le il­ta­yös­tä. Va­el­luk­sen to­mut huuh­do­taan Kil­pis­jär­ven raik­kai­siin aal­toi­hin. Yöt­tö­män yön valo kir­kas­taa päi­vän aja­tuk­set ja va­el­luk­sen vah­vis­ta­van voi­man tu­le­vien päi­vien siu­nauk­sek­si. Rau­ha py­säh­tyä, koh­da­ta luon­to ja lä­hel­lä kul­ke­va ih­mi­nen sel­lai­se­naan tun­tuu pu­hut­te­le­val­ta.

Tun­tu­ri­po­lun tuok­sut vaat­teis­sa­ni kan­nan pit­käl­le syk­syyn. Pii­lo­tan suo­pur­sun ja hil­lan­leh­den tak­ki­ni tas­kuun. Ja sit­ten tal­vel­la nuuh­ku­tan ja ikä­vöin, len­nän het­kek­si tun­tu­ri­pol­ku­jen sy­liin, kun tu­lee oi­kein ikä­vä. Se mat­ka tun­tu­reil­la, poh­joi­sen tai­vaan al­la, oli pala tai­vas­ta, niin siu­nat­tu mat­ka se oli!

HennaKinnunen
Olen 44-vuotias nainen ja asun perheeni kanssa kuudetta vuotta Fuengirolassa, Espanjassa. Minua kiinnostaa se, johon sanat eivät aina yllä. Se tärkeä, mitä nopeasti askeltaessa ei välttämättä huomaa. Voimaannun hiljaisuudessa, luonnossa ja siellä missä elämän kipua ja iloa uskalletaan jakaa kyyneleillä. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen henna.kinnunen@dnainternet.net.
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys