JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kou­lu­kiu­saa­mi­nen sa­tut­taa

Aiemmat blogit
7.5.2014 7.07

Pie­ni lap­sen­lap­se­ni lau­loi hel­lyt­tä­väs­ti ke­tun­po­jas­ta, joka et­sii ys­tä­vää: "Kuka tas­suun tart­tui­si, kump­pa­nik­si jää." Jo pie­ni­kin lap­si kai­paa leik­ki­ka­ve­rei­ta. Ai­na asi­at ei­vät kui­ten­kaan mene niin kau­niis­ti kuin toi­voi­si.

Olin huh­ti­kuus­sa Jäm­sän opis­tol­la opet­ta­ja­na ja it­se­kin op­pi­mas­sa kurs­sil­la, jol­le oli ko­koon­tu­nut kou­lu­kiu­saa­mis­ta elä­mäs­sään koh­dan­nei­ta ja hei­dän lä­hei­si­ään. Kurs­si­pa­laut­teet tii­vis­ti­vät vii­kon­lo­pun tun­nel­mia: ”Oli iha­naa tul­la koh­da­tuk­si ver­tai­se­na ja oma­na it­se­nä”, ”Yk­sin ei kan­na­ta jää­dä asi­oi­den kans­sa pai­ni­maan” ja ”Luot­ta­mus Ju­ma­laan kul­ki kes­kus­te­lu­jen rin­nal­la”. Sain myös yh­tey­de­not­to­ja, jois­sa näh­tiin tär­ke­ä­nä, et­tä kiu­saa­mi­ses­ta ja muis­ta­kin vai­keis­ta ko­ke­muk­sis­ta on mah­dol­li­suus pu­hua ja saa­da it­sel­leen ver­tais­tu­kea.

Olen työs­sä­ni kuul­lut lii­an mon­ta ta­ri­naa kou­lu­kiu­saa­mi­ses­ta. Olen näh­nyt lii­an mo­nes­ti, mi­ten kiu­saa­mi­sel­la on ol­lut kau­as­kan­toi­set vai­ku­tuk­set myö­hem­pään­kin elä­mään. Jo­kai­nen ker­to­mus on ol­lut kos­ket­ta­va. Jou­kon ul­ko­puo­lel­le jou­tu­mi­nen, pilk­ka­sa­nat, pe­rät­tö­mät juo­rut, net­ti­kiu­saa­mi­nen, tö­ni­mi­set ja lyön­nit haa­voit­ta­vat sy­väs­ti it­se­tun­toa. "Sitä vaan ajat­te­li, et­tä mi­nus­sa täy­tyy ol­la jo­tain vi­kaa", to­te­si eräs hen­ki­lö ja ku­va­si näin mo­nen koh­taa­ma­ni kou­lu­kiu­sa­tun ko­ke­mus­ta.

Kyn­nys ker­toa ko­e­tus­ta kiu­saa­mi­ses­ta on yleen­sä kor­kea. Kun lap­si roh­kais­tuu täs­tä pu­hu­maan, on ai­kui­sen suh­tau­tu­mi­sel­la ja vas­tuu­no­tol­la suu­ri mer­ki­tys. "älä vä­li­tä" -vas­taus voi sul­kea suun pit­käk­si ajak­si ja kiu­saa­mi­nen mah­dol­li­ses­ti jat­kuu ja pa­hen­tuu. "Hyvä, et­tä ker­roit" -kom­ment­ti an­taa vies­tin, et­tä las­ta ei jä­te­tä yk­sin sel­viy­ty­mään.

Mei­dän jo­kai­sen on hyvä py­säh­tyä miet­ti­mään, mi­ten it­se toi­mii näh­des­sään ti­lan­teen, jos­sa on merk­ke­jä toi­sen tie­toi­ses­ta sa­tut­ta­mi­ses­ta tai jou­kos­ta pois­sul­ke­mi­ses­ta. Ka­ve­rit­kin voi­vat toi­mia ti­lan­teen rat­kai­si­joi­na aset­tu­mal­la kiu­sa­tun rin­nal­le. Näin kiu­saa­ja saa ter­veel­li­sen pa­laut­teen: ”Tuo­ta em­me hy­väk­sy.”

Las­ten kans­sa on tär­ke­ää pu­hua, et­tä ke­tään ei saa jät­tää yk­sin. Jo­kai­nen on ai­nut­laa­tui­nen ja ar­vo­kas, vaik­ka erot­tui­si­kin jou­kos­ta syys­tä tai toi­ses­ta. Pie­ni­kin kou­lu­lai­nen voi kou­lu­re­pun li­säk­si kan­taa nä­ky­mä­tön­tä huol­ten taak­kaa. Sil­loin "Tuut­ko mu­kaan?" -ky­sy­myk­sel­lä toi­nen lap­si voi saa­da ih­mei­tä ai­kaan.

Kiu­saa­jan koh­taa­mi­nen on myös tär­ke­ää. Taan­noin eräs nuo­ri nos­ti höl­mis­ty­nee­nä kat­seen­sa pi­pon­sa al­ta ja to­te­si: "Niin­kö? Ihan­ko tot­ta? En ol­lut aja­tel­lut­kaan." Au­toin hän­tä hok­saa­maan, et­tä pik­ku­si­sa­ruk­set pel­kää­vät hä­nen käy­tös­tään. Mie­tim­me, mil­tä hä­nen ivaa­mas­taan luok­ka­to­ve­ris­ta mah­taa tun­tua. En­tä­pä jos hän on ai­kui­se­na ha­ke­mas­sa unel­moi­maan­sa työ­paik­kaa ja työ­hö­not­ta­ja­na on­kin hä­nen ivaa­man­sa luok­ka­ka­ve­ri? Ke­nen nilk­kaan kiu­saa­mi­nen lo­pul­ta kop­sah­taa­kaan? Tä­män nuo­ru­kai­sen yli­mie­li­sen kuo­ren al­ta on­nek­si löy­tyi yh­teys omaan pa­haan oloon ja ti­laa ka­tu­muk­sel­le.

Tie­dän, et­tä vai­keim­mis­ta­kin ko­ke­muk­sis­ta on mah­dol­lis­ta sel­viy­tyä. Mai­nit­se­ma­ni kurs­si­vii­kon­lop­pu vah­vis­ti myös tätä aja­tus­ta. On tär­ke­ää, et­tä voim­me pu­hua ja yh­des­sä ha­kea rat­kai­su­ja vai­kei­den asi­oi­den kä­sit­te­lyyn. Mil­lai­nen on hyvä ys­tä­vä? Tämä on tär­keä kes­kus­te­lu­nai­he ai­na.

AinoKanniainen
Työskentelen psykoterapeuttina, kouluttajana ja työnohjaajana. Elämänrikkautta tuovat perheenjäsenet. Vapaa-ajalla minut voi löytää samoilemassa metsissä tai rannoilla kamera kaulalla, marjastamassa tai raivaamassa metsää. Yhteiskunnalliset luottamustehtävät ovat myös osa elämääni. Psykoterapeuttina ja perheterapeuttina kohtaan elämän koko kirjoa. Näistä aineksista ammennan aiheita kirjoituksiini, vaikeitakaan teemoja kaihtamatta – valoisasti ja kristillisen uskon tuomia näköaloja peilaten.