JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Leikin pedagogiikka

H. Arttu
Aiemmat blogit
22.12.2015 6.55

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420151222065500

Tul­les­sa­ni erää­nä lo­ka­kuun lo­pun tiis­tai­päi­vä­nä töis­tä ko­tiin häm­men­nyin: ku­kaan ei tul­lut mi­nua vas­taan! Ta­los­sam­me val­lit­si syvä rau­ha ja hil­jai­suus. Oli­ko­han kaik­ki hy­vin? Ko­ti­o­lois­sam­me lap­sem­me ovat yleen­sä­kin ää­ret­tö­män rau­hal­li­sia, mut­ta päi­vän ta­pah­tu­mil­le riit­tää ker­to­jia ja avi­o­lii­ton ja las­ten myö­tä olen saa­nut päi­vit­täi­sen suuk­ko­au­to­maa­tin elä­mää­ni ja ko­tiin­pa­lui­hi­ni. Olo­huo­nees­sa val­lit­si syvä rau­ha, ja kol­me pien­tä ih­mis­tä is­tui soh­val­la tyy­ty­väi­se­nä lu­kien kes­kit­ty­nees­ti jo­tain. Var­mas­ti jo­tain ke­hit­tä­vää, ajat­te­lin yl­pe­ä­nä ja röy­his­tin jo rin­taa­ni.

– Is­kä, tule kat­so­maan, mitä kaik­kea iha­naa tääl­lä on­kaan! Le­lu­ku­vas­to!

Jou­lun kau­pal­lis­tu­mi­ses­ta on paa­sat­tu liki koko 35-vuo­ti­nen elä­mä­ni. Muis­tan jo lap­suu­des­ta­ni ai­kui­sia, jot­ka ihas­te­li­vat lah­jat­to­mia jou­lu­ja ja päi­vit­te­li­vät sitä ”kaik­kea ta­va­ran mää­rää"! Minä pyö­rit­te­lin sil­mi­ä­ni. Ame­rik­ka­lais­tyy­li­seen muo­vi­to­del­li­suu­teen kas­va­nee­na en voi­nut mil­lään ym­mär­tää, mi­ten joku mie­le­tön muo­vi­fan­ta­sia saat­tai­si ol­la jo­ten­kin ”lii­kaa”. Le­lu­ku­vas­tot lu­et­tiin kan­nes­ta kan­teen ja vel­jie­ni kans­sa kat­soim­me nii­tä mal­liin ”min­kä ot­tai­sit täl­tä au­ke­a­mal­ta, jos sai­sit va­li­ta”. Jou­lu­pu­kin käy­tyä jo­kin toi­ve to­teu­tui, toi­nen ei, mut­ta en muis­ta, et­tä oli­sin kos­kaan ol­lut tyy­ty­mä­tön. Ei­hän puk­ki luon­nol­li­ses­ti saa­nut sel­lais­ta mää­rää kan­net­tua ke­nen­kään ko­tiin, et­tä kaik­ki oli­si­vat ol­leet tyy­ty­väi­siä.

Leik­ki­mi­nen oli vah­va osa elä­mää­ni. Meil­lä ei ol­lut te­le­vi­si­o­ta ei­kä vi­de­oi­ta ja 1980- ja 1990-lu­vun tait­teen tie­to­ko­ne­pe­lien la­taa­mi­nen kes­ti muis­ti­ni mu­kaan kak­si tun­tia. Lap­suu­des­sa­ni las­ten leik­ki-ikä oli ve­ny­vä kä­si­te: le­lu­ku­vas­to­jen suo­si­tu­si­kä­vuo­sia kat­so­es­sa hy­myi­lyt­tää esi­mer­kik­si ”iso­jen” tyt­tö­jen ja poi­kien osas­ton ikä­haa­ruk­ka 6–14 (Suu­ri Le­lu­kir­ja 1988). Muis­tan oman leik­ki-ikä­ni lop­pu­mi­sen. Olin juu­ri pääs­syt kuu­den­nel­ta luo­kal­ta ja olim­me pak­kaa­mas­sa ke­sä­mök­ki­kuor­maa. Miet­ties­sä­ni, mitä le­lu­ja täl­lä ker­taa ot­tai­sin mu­kaa­ni, ta­ju­sin liki jär­ky­tyk­sek­se­ni, et­ten tar­vin­nut niis­tä enää mi­tään. Ma­ka­sin huo­nee­ni lat­ti­al­la ja tun­sin hai­keu­den li­säk­si huo­jen­tu­nei­suut­ta: mi­nus­ta oli tul­lut iso.

Man­ner­hei­min las­ten­suo­je­lu­lii­ton leik­ki­mi­ses­tä ker­to­va ar­tik­ke­li ku­vaa leik­ki­mis­tä lap­sen ”ar­jen te­ra­pi­a­na”. Leik­ki­mi­nen näh­dään ar­tik­ke­lin mu­kaan vält­tä­mät­tö­mä­nä lap­sen emo­ti­o­naa­li­sel­le, so­si­aa­li­sel­le ja kog­ni­tii­vi­sel­le ke­hi­tyk­sel­le. Leik­kies­sä ke­hit­ty­vät kie­li, syy–seu­raus-ajat­te­lu, jous­ta­va yh­dis­te­le­mi­nen, luo­va ajat­te­lu, as­so­si­a­tii­vi­suus, on­gel­man­rat­kai­su­tai­to ja kyky erot­taa ul­koi­nen to­del­li­suus lei­kis­tä. Leik­kies­sään lap­si op­pii esi­nei­den kä­sit­te­ly- ja toi­min­ta­ta­po­ja, yh­teis­toi­min­taa ja sään­tö­jä sekä tun­tei­den sää­te­lyä (http://www.mll.fi/van­hem­pain­net­ti/las­ten_lei­kit/lei­kin_mer­ki­tys_lap­sel­le/).

Kai­ken tä­män tie­don ol­les­sa yh­den klik­kauk­sen pääs­sä tun­tuu has­sul­ta, mi­ten leik­ki­mis­tä ol­laan koko ajan työn­tä­mäs­sä ikään kuin ta­kaa-alal­le lap­suu­des­ta. Las­tenp­sy­ki­at­ri Jari Sink­ko­nen ker­too las­ten leik­ki­mi­sen vä­hen­ty­neen. Leik­ki­mi­nen on niin las­ten kuin van­hem­pien mie­les­tä lap­sel­lis­ta (IS 15.11.2013). Leik­ki­mi­sen ti­lal­le on tul­lut yhä ene­ne­väs­sä mää­rin eri­lai­sia di­gi­taa­li­sia lait­tei­ta. äly­pu­he­li­met ja tab­le­tit tuo­vat mat­kas­saan pal­jon hy­vää, mut­ta myös jo­tain mää­rit­te­le­mä­tön­tä le­vot­to­muut­ta. Kun kaik­ki on si­pai­sun pääs­sä ja ta­pah­tu­maa sin­kou­tuu ta­pah­tu­man pe­rään, on ym­mär­ret­tä­vää, et­tei lap­si jak­sa enää kes­kit­tyä pit­kä­jän­nit­tei­syyt­tä vaa­ti­viin teh­tä­viin.

Mo­nis­sa per­heis­sä tab­le­tit ja pe­li­kon­so­lit toi­mi­vat lap­sen­vah­tei­na. Pe­li­fir­mo­jen pe­leil­leen aset­ta­mis­sa ta­voit­teis­sa nou­see kor­ke­al­le sana ”kou­kut­ta­mi­nen”. Mil­lai­set muo­dot, vä­rit, ää­net ja ta­pah­tu­mat ve­tä­vät lap­sen yhä uu­del­leen ja uu­del­leen ruu­dun ää­reen? Mikä kou­kut­taa? Sink­ko­nen sa­noo leik­ki­mi­sen ole­van hyvä ka­na­va ag­g­res­si­oi­den kä­sit­te­lyyn. Tä­hän on help­po yh­tyä. Lei­keis­sä otet­ta­vat roo­lit ovat har­joit­te­lua elä­mää var­ten. Leik­kies­sään lap­si voi ol­la prin­ses­sa tai hir­viö ja ko­keil­la myös nii­tä roo­le­ja, joi­ta hä­nel­le ei luon­nos­taan ol­la tar­jo­a­mas­sa. Kuka ha­lu­ai­si pois­taa sel­lai­sen mah­dol­li­suu­den lap­sel­taan?

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa kas­va­nut me­di­a­per­soo­na Kaar­le Hur­tig nos­ti taan­noi­ses­sa ra­di­o­haas­tat­te­lus­saan te­le­vi­si­ot­to­muu­den yh­dek­si lap­suu­ten­sa ar­vok­kaim­mis­ta ko­ke­muk­sis­ta. Kun val­mii­ta vi­rik­kei­tä ei ol­lut, oli kaik­ki luo­ta­va it­se. Opet­ta­ja­na huo­maan ruu­tu­jen kas­vat­ta­mat lap­set lu­kies­sa­ni op­pi­lai­den kir­joit­ta­mia ta­ri­noi­ta. Kun kuva ker­too enem­män kuin tu­hat sa­naa, jää­vät sa­nat ohu­ek­si se­los­tuk­sek­si. Ta­ri­nan­ker­ron­ta­tai­to al­kui­neen, kes­ki­koh­ti­neen ja lop­pu­hui­pen­nuk­si­neen on ope­tet­ta­vis­sa, mut­ta sen ol­les­sa opit­tu ja si­ten tois­tet­tu tai­to it­se ker­to­mus jää usein ko­vin pin­nal­li­sek­si. Omis­sa kas­va­tus­ta­voit­teis­sa­ni nos­tan ruu­dut­to­man ajan erit­täin kor­ke­al­le. Mei­dän luo­mu­lap­sem­me kat­so­vat vi­de­oi­ta sa­tun­nai­ses­ti ko­din ul­ko­puo­lel­la, kun nii­tä tu­lee vas­taan. Pe­ri­aat­tees­ta ei kos­kaan kan­na­ta teh­dä on­gel­maa, mut­ta pi­däm­me sii­tä ko­ti­o­lois­sa tiu­kas­ti kiin­ni. Meil­lä lei­ki­tään. Näen leik­ki­mi­sen mah­dol­li­suuk­si­neen niin ri­kas­ta­va­na ko­ke­muk­se­na, et­tä ha­lu­an var­jel­la sitä niin pit­kään kuin vain on mah­dol­lis­ta.

Leik­ki­jäk­si ei tul­la na­pin pai­nal­luk­sel­la, se on opit­ta­va tai­to sii­nä mis­sä muut­kin tai­dot. Kun le­luil­le on sel­ke­ät, so­vi­tut pai­kat ja leik­ki­ti­la puh­das ja tur­val­li­nen, on leik­kiin pää­se­mi­nen huo­mat­ta­vas­ti no­pe­am­paa. Le­lu­ja ei pidä ol­la tar­jol­la lii­kaa, sil­lä vaih­to­eh­dot tuo­vat va­lin­nan­vai­keut­ta ja näin yh­den epä­var­muus­te­ki­jän li­sää. Le­lu­ja ja leik­ke­jä kan­nat­taa vuo­ro­tel­la: kun joku ta­va­ra on säi­ly­tyk­ses­sä jos­sain muu­al­la kuin leik­ki­huo­nees­sa, tun­tuu se esil­le kai­vet­tu­na ikään kuin uu­del­ta. Lap­si ei tar­vit­se ai­kuis­ta leik­ki­seu­rak­si, mut­ta ai­kui­sen avul­la leik­ki on usein hel­pom­paa aloit­taa. Ko­men­to ”men­kää­päs leik­ki­mään” toi­mii va­li­tet­ta­van har­voin. Ku­ka­pa osai­si tuos­ta noin vaan tuu­les­ta tem­ma­ta ide­oi­ta yh­tään mi­hin­kään? Ai­kui­nen voi eh­dot­taa muu­ta­mia vaih­to­eh­to­ja, nos­taa le­lu­ja esil­le ja ol­la aluk­si mu­ka­na kat­so­mas­sa, et­tä leik­ki läh­tee käyn­tiin. It­se esi­mer­kik­si tar­jo­an apu­a­ni vaa­ti­vien le­go­ra­ken­nus­ten ko­ko­a­mi­seen, ra­ken­nan ma­jan pei­tois­ta, kiin­ni­tän nu­ken ir­ron­neen kä­den tai nos­tan nuk­ke­ko­din kaa­pin pääl­tä – ja leik­ki voi al­kaa.

Ih­mi­se­lo vai­hei­neen on va­li­tet­ta­van ly­hyt. Lap­suu­des­sa ra­ken­ne­taan sen pe­rus­ta. Ve­to­an kaik­kiin kas­vat­ta­jiin: an­ta­kaa lei­kil­le ti­laa ja ai­kaa! Ruu­dun ää­rel­le eh­tii var­mas­ti myö­hem­min­kin, ku­ten vaik­ka­pa nyt. Vai hei­te­tään­kö tit­te­lit syr­jään ja pys­ty­te­tään oma ”mi­kä­mi­kä­maa” – ja leik­ki voi jat­kua!

ArttuH.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys