JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Lenk­ki­po­lul­la ojat tul­vi­vat

Tuomaala Kaisu
Aiemmat blogit
6.3.2014 10.30

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140306103000

Met­sä­tie tun­tuu ka­pe­am­mal­ta kuin muis­tan. Mäki on pie­nem­pi, se, joka jos­kus oli kor­ke­am­pi ja hen­gäs­tyt­ti juos­ta. Tie on kes­kel­tä ku­pe­ra, ajou­rat tih­ku­sa­tees­sa su­la­vaa lun­ta, oi­ke­as­taan yh­tä lam­mik­koa. Yri­tän py­syä ai­no­al­la kui­val­la koh­dal­la, tien kes­kel­lä, työn­nän rat­tai­ta, mut­ta rat­taat luis­kah­ta­vat no­pe­as­ti alas uraan ja sy­viin lam­mi­koi­hin, jol­lei ole tark­ka­na.

Kat­son vie­rus­ka­ve­rii­ni, joka myös työn­tää rat­tai­ta.

– Hyvä ku lä­het­tiin, mei­nas sei­nät kaa­tua mum­mu­las­sa.

Kat­son edel­lä juok­se­via lap­sia, las­ken mon­ta­ko nii­tä on, vel­jen ja omia. Ser­kuil­la nä­ke­mi­sen rie­mua.

– Tai­vas on ai­ka kor­kea nyt, tääl­lä on pal­jon va­loa.

– Niin on.

– Poh­joi­sen valo on lem­pe­ää, ei tar­vi si­ris­tel­lä.

Mäen pääl­lä on tuk­ki­ka­sa, met­sää kar­sit­tu. Met­sä­ko­ne ni­put­ta­nut run­gon ja ok­sat yh­teen nip­puun. En­nen pi­not oli­vat sel­kei­tä tuk­ke­ja ja tuk­ki­pi­non tuok­su, kun kul­ki ohi. Huo­maan tih­ku­sa­teen, en puun ha­jua. Mi­ten po­lut me­ne­vät met­sän si­sään nyt? Muis­tai­si­ko. Puut ovat kas­va­neet. Vaik­ka hel­mi­kuu, on lau­ha ja vain vä­hän lun­ta. Mäen al­la ka­pe­at pel­lot ovat kas­va­neet um­peen pa­jua. Sil­loin pa­jut kas­voi­vat vain ojis­sa. Ojat sil­loin­kin tul­vi­vat, vesi oli mi­ne­raa­leis­ta rus­ke­aa, mel­kein mus­taa, pa­jun kuo­ri pu­na­rus­ke­aa. Pi­din sil­loin­kin pa­juis­ta: kuo­ri tum­ma, si­säl­tä val­koi­sia.

– Sii­tä on kak­si­kym­men­tä vuot­ta, kun kä­vin vii­mek­si tääl­lä.

– Olen kyl­lä aja­tel­lut näi­tä paik­ko­ja, ha­lun­nut käy­dä.

Näen poi­ka­ni kä­ve­le­vän tul­vi­vaa ojaa vas­ten, pa­ju­ja ja kaik­kia lu­men si­ni­har­mai­ta sä­vy­jä vas­ten. Poi­ka­ni jos­sa­kin lap­sen koh­das­sa, jos­sa minä sil­loin. Vä­rit ovat sa­mat kuin sil­loin. Ihai­lin sil­loin mitä nyt.

KaisuTuomaala
Olen turkulainen perheenäiti ja kuvaamataidonopettaja, joka asuu pellon reunassa. Minua kiinnostavat tyhjät kohdat ja tihentymät, elämän epärationaalisuus ja siitä selkiytyvä tarkoituksenmukaisuus, viivojen piirtäminen ja sanat. Voit antaa palautetta blogistani minulle osoitteeseen kaku.tuomaala@pp.inet.fi.
5.8.2020

Ju­ma­lan sana on te­rä­väm­pi kuin mi­kään kak­si­te­räi­nen miek­ka, se is­kee sy­vään ja viil­tää hal­ki sie­lun ja hen­gen, ni­ve­let ja lui­den yti­met, se pal­jas­taa si­sim­mät ai­keem­me ja aja­tuk­sem­me. Hepr. 4:12

Viikon kysymys