JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mar­ras­kuun pi­me­äs­tä va­loa koh­ti

Aiemmat blogit
14.11.2016 6.20

En ai­kai­sem­min pi­tä­nyt ol­len­kaan mar­ras­kuus­ta. Sen har­maus ja an­keus ah­dis­ti­vat ja toi­si­naan tun­tui, et­tä pi­me­ää jat­kuu lo­put­to­miin. Vas­ta kun on­net­to­muu­den jäl­keen jäin pit­käl­le sai­raus­lo­mal­le ja sen myö­tä eläk­keel­le, löy­sin mar­ras­kuun kau­neu­den.

Kun ei tar­vit­se päi­vän va­loi­sim­paan ai­kaan ol­la töis­sä, on ai­kaa kul­kea luon­nos­sa ja ih­me­tel­lä sen le­vol­li­sia ää­niä, tuok­su­ja ja eri­lai­sia pie­niä ja iso­ja nä­ky­miä. Vaik­ka ik­ku­nas­ta kat­so­es­sa mai­se­ma voi näyt­tää har­maal­ta, su­mui­sel­ta tai sa­tei­sel­ta, niin ulos men­nes­sä vä­rit usein voi­mis­tu­vat ja mie­li vir­kis­tyy. So­pi­vat sa­det­ta ja tuul­ta pi­tä­vät läm­pi­mät va­rus­teet ovat hyvä suo­ja kyl­mää ja vii­maa vas­taan. Met­säs­sä ja pel­loil­la ole­vil­la vä­reil­lä on lop­pu­syk­syl­lä eri­tyi­siä kont­ras­te­ja; vih­reä näyt­tää tosi vih­re­äl­tä har­maan ja rus­ke­an sä­vy­jen rin­nal­la. Joi­den­kin pen­sai­den ok­sat hoh­ta­vat tum­man­pu­nai­si­na la­kas­tu­nei­den kuk­kien kes­kel­tä. Vii­mei­set koi­vu­jen leh­det hoh­ta­vat kirk­kaan kel­tai­si­na tum­mil­la ok­sil­la.

Tänä vuon­na saim­me­kin jo mar­ras­kuus­sa kun­non tal­ven tän­ne ete­läi­seen Suo­meen. Se tuo ai­van uu­den va­lon ja tun­nel­man meil­le, jot­ka olem­me tot­tu­neet pi­me­ään ja los­kai­seen mar­ras­kuu­hun. On mu­ka­va seu­ra­ta lin­tu­jen tou­hu­ja, vaik­ka niil­le täs­sä var­hai­ses­sa tal­ves­sa on ai­ka­moi­nen so­peu­tu­mi­nen. Syk­syn leh­tien lei­jai­le­mi­nen on vaih­tu­nut lu­mi­hiu­ta­lei­den lei­jai­luun.

Mar­ras­kui­ses­sa luon­nos­sa kul­kies­sa­ni mi­nua pu­hut­te­lee voi­mak­kaas­ti luon­non nöy­ryys vuo­de­nai­ko­jen ja koh­ta­lon­sa edes­sä. Ai­em­min syk­syl­lä leh­ti­puut ovat pu­keu­tu­neet vä­rik­käi­siin asui­hin­sa ja al­ka­neet pan­ta­ta elin­voi­maan­sa run­koi­hin­sa ja pii­los­sa ole­viin juu­riin­sa. Mar­ras­kuun koit­ta­es­sa vii­mei­set­kin leh­det pu­toi­le­vat alas ja al­ka­vat maa­tua hil­jal­leen mul­lak­si. Tu­le­va­na ke­vää­nä ne ovat hy­vää ra­vin­net­ta uu­sil­le kas­veil­le. Elä­män kier­to­kul­ku kos­ket­taa.

Tun­nen vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lun myös omas­sa it­ses­sä­ni. Luon­non py­säh­ty­es­sä ja koh­met­tu­es­sa ha­lu­an it­se­kin enem­män omaa rau­haa en­kä kai­paa niin pal­jon toi­min­taa ja elä­mää ym­pä­ril­le­ni. Nau­tin kä­ve­lyis­tä hil­jai­ses­sa luon­nos­sa sekä myös lep­poi­sis­ta koti-il­lois­ta per­heen kans­sa. Usein tu­lee il­lal­la is­tah­det­tua pi­a­non ää­reen soit­ta­maan ja lau­la­maan. On iha­naa, kun lap­set­kin toi­si­naan ker­ty­vät ym­pä­ril­le lau­la­maan yh­des­sä. Tänä syk­sy­nä olem­me las­ten kans­sa usein lau­la­neet uu­sia Sii­o­nin lau­lu­ja pi­a­non ää­res­sä. Sel­lai­si­na het­ki­nä tun­nen ole­va­ni eri­tyi­ses­sä suo­jas­sa maa­il­man pa­huu­del­ta. Ul­ko­na ole­va kyl­myys etään­tyy ja si­säi­nen läm­pö tun­tuu voi­mis­tu­van.

Tä­hän ai­kaan vuo­des­ta mi­nul­la tu­lee myös mie­tit­tyä ku­lu­nut­ta vuot­ta, sen ilo­ja ja mur­hei­ta. Nyt on hyvä het­ki tar­kas­tel­la, mit­kä niis­tä ovat to­sis­saan ol­leet mer­ki­tyk­sel­li­siä. Huo­maan, et­tä Ju­ma­la on aut­ta­nut eteen­päin mo­nis­ta vai­keis­ta ti­lan­teis­ta ja asi­ois­ta. Hän on myös an­ta­nut saat­to­mie­hiä, tär­kei­tä ys­tä­viä tar­peel­li­sel­la het­kel­lä. Ei ole tar­vin­nut jää­dä yk­sin. Jos­kus on oma heik­kous ja huo­nous on tun­tu­nut ki­pe­äl­tä ja edes­sä ole­va tie epä­var­mal­ta. Evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man myö­tä on kui­ten­kin saa­nut roh­kais­tua ja tun­tea, et­tä ei mi­nun omin voi­min tar­vit­se­kaan jak­saa.

Olen saa­nut tänä vuon­na uu­sia ys­tä­vi­ä­kin, myös tä­män blo­gi­kir­joit­te­lun kaut­ta. Mi­nua on ilah­dut­ta­nut jo­kai­nen säh­kö­pos­til­la tai muu­ten tul­lut pa­lau­te kir­joi­tuk­sis­ta­ni. It­sel­lä­ni on usein mel­koi­nen kyn­nys ot­taa yh­teyt­tä ja an­taa pa­lau­tet­ta, vaik­ka joku kir­joi­tus mie­ti­tyt­täi­si, ilah­dut­tai­si tai kos­ket­tai­si­kin. Sik­si ar­vos­tan suu­res­ti tei­tä, jot­ka olet­te sen kyn­nyk­sen ylit­tä­neet. Sain säh­kö­pos­tit­se vies­tiä opis­ke­lu­ai­kai­sel­ta ys­tä­väl­tä­ni, jon­ka kans­sa tiem­me er­ka­ni­vat asuin­pai­kan suh­teen hy­vin kau­as toi­sis­taan. Iloit­sen myös si­nus­ta, koh­ta­lo­to­ve­ri­ni, joka otit yh­teyt­tä ja jon­ka kans­sa saim­me tu­tus­tua, ys­tä­vys­tyä ja ta­va­ta­kin. Myös ul­ko­mail­ta on tul­lut vies­te­jä, et­tä tämä Päi­vä­mies ja myös blo­gi­kir­joi­tuk­set ovat mo­nel­le tär­kei­tä. Muis­tan läm­möl­lä myös si­nua, joka ker­roit ole­va­si elä­väs­tä us­kos­ta osa­ton ja ha­lu­sit kir­joit­taa mi­nul­le. Toi­vot­ta­vas­ti elä­mää­si kuu­luu nyt hy­vää. Mo­net van­hat tut­ta­vat ja ys­tä­vät ny­käi­sit­te hi­has­ta su­vi­seu­rois­sa ja muis­sa koh­taa­mi­sis­sa ja ker­roit­te lu­ke­van­ne kir­joi­tuk­si­a­ni. Se on ilah­dut­ta­nut, mut­ta lait­ta­nut myös hy­vin pie­nen pai­kal­le. Osaan­ko? Us­kal­lan­ko? On­ko mi­nul­la mi­tään an­net­ta­vaa?

Mie­les­sä­ni on myös ar­ka ja hil­jai­nen toi­ve, et­tä kir­joi­tuk­set voi­si­vat ta­voit­taa myös si­nut, elä­mäl­le­si suun­taa ja rau­haa et­si­vä ih­mi­nen. Olet eh­kä ko­ke­nut elä­mäs­sä­si ko­via ja mie­le­si on täyn­nä tus­kaa. Voi ol­la, et­tä olet ai­em­min ol­lut us­ko­mas­sa, mut­ta er­kaan­tu­nut Ju­ma­lan las­ten jou­kos­ta. Olet var­maan huo­man­nut, mi­ten maa­il­ma ym­pä­ril­läm­me on le­vo­ton ja näyt­tää tar­jo­a­van mo­nia mah­dol­li­suuk­sia. Olet voi­nut ko­kea, et­tä si­säis­tä rau­haa ja va­loa ei ole löy­ty­nyt hy­viä te­ko­ja te­ke­mäl­lä tai eri­lai­sia ide­o­lo­gi­oi­ta ja elä­män­muo­to­ja ko­kei­le­mal­la. Jos ele­tyn elä­män vir­heet ja kuor­mat pai­na­vat tun­nol­la­si, niin si­nul­la on lupa us­koa syn­ti­si an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä ja saa­da tun­nol­le­si kes­tä­vä rau­ha. Voit pääs­tä us­ko­maan sa­mal­la ta­val­la kuin Jee­suk­sen ope­tus­lap­set ai­ka­naan. He sai­vat us­kon kaut­ta kul­kea Ju­ma­lan sa­nan vii­toit­ta­maa tie­tä, elää an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja ol­la tur­val­li­sel­la mie­lel­lä – myös ki­pu­jen, ky­sy­mys­ten ja ih­mis­ten in­hi­mil­li­syy­den kes­kel­lä.

On on­nel­lis­ta, et­tä mar­ras­kuun pi­meyt­tä seu­raa jou­lun valo ja läm­pö. Ja sen jäl­keen taas uu­den ke­vään odo­tus ja kirk­kaus.

Tämä runo muo­tou­tui mie­les­sä­ni, kun vuo­si sit­ten syk­syl­lä kul­jin luon­nos­sa:

”Lop­pu­syk­syn rii­sut­tu mai­se­ma

kuin ih­mi­nen

kuo­le­man edes­sä.

Mer­ki­tyk­sel­lis­tä ei ole se, mil­tä näy­tät,

vaan se,

mitä kan­nat si­säl­lä­si.

Nä­et­kö pi­mey­den

vai tu­le­van ke­vään va­lon?”

RaijaVesterinen
Tapaturman aiheuttama vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus, odottamaton kohtaaminen, arjen sattumukset. Kuvaan blogissani elämän ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa. raija.vesterinen@kolumbus.fi
22.2.2020

Ku­kin kat­so­koon, mi­ten ra­ken­taa. Pe­rus­tus on jo las­ket­tu, ja se on Jee­sus Kris­tus. Muu­ta pe­rus­tus­ta ei ku­kaan voi las­kea. 1 Kor. 3:10-11

Viikon kysymys