JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Meik­kaa­mi­ses­ta

Murtomaa Maarit
Aiemmat blogit
30.7.2016 7.05

Juttua muokattu:

8.3. 23:05
2020030823051220160730070500

– äi­ti, mik­si sinä teet noin? Se näyt­tää sut­tui­sel­ta, ky­syi pie­ni esi­kois­tyt­tä­re­ni mo­nes­ti, kun rei­lu kym­me­nen vuot­ta sit­ten aa­mui­sin lai­toin rip­si­vä­riä.

– Noo… ai­kui­set nai­set nyt vaan te­kee näin. Vaik­ka ihan tyh­mää­hän tämä on, vas­tai­lin häm­men­ty­nee­nä.

Asi­aa oli to­del­la vai­kea pe­rus­tel­la tyt­tä­rel­le. Jos oli­sin ker­to­nut, et­tä en ole luon­nol­li­se­na riit­tä­vän kau­nis, vaan jol­la­kin ta­paa puut­teel­li­nen, vir­heel­li­nen, jopa epä­siis­ti tai ruma, min­kä vies­tin hä­nel­le tu­le­va­na nai­se­na oli­sin an­ta­nut? Et­tä hän­kään ei kel­paa sel­lai­se­na kuin on? Et­tä meis­sä nai­sis­sa on ikään kuin jo syn­nyn­näi­ses­ti jo­tain vi­kaa, mikä pi­tää ih­mis­kä­sin kor­ja­ta?

Koin asi­an it­se vai­ke­ak­si tei­ni-iäs­sä, kun muut ikäi­se­ni ty­töt al­koi­vat mei­ka­ta. Vii­vyt­te­lin jopa kah­dek­san­nel­le luo­kal­le as­ti tois­ten aloi­tel­les­sa meik­kaus­ta vii­meis­tään ylä­as­teel­le siir­ryt­tä­es­sä. Kau­nis­tau­tu­mi­nen hou­kut­ti, mut­ta sil­ti jo­kin si­säl­lä­ni ky­syi: Mik­si en saa ol­la sel­lai­nen kuin olen? Kuka mei­dät nai­set tä­hän pa­kot­taa? Mik­si meik­kaa­mi­nen on kult­tuu­ris­sam­me kir­joit­ta­ma­ton sään­tö?

Sil­lä si­tä­hän se on, kir­joit­ta­ma­ton sään­tö. Se on vä­hin­tään nais­ten juh­la­pu­keu­tu­mi­seen kuu­lu­va ”pak­ko”. Joil­la­kin am­mat­ti­a­loil­la, ku­ten len­to­e­män­nil­lä, työ­hön jopa vaa­di­taan kas­vo­jen ehos­tus­ta. Meik­kaa­mi­nen, jota ai­em­min ylei­ses­ti pa­hek­sut­tiin suo­ma­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa, on tul­lut osak­si nor­maa­lia käy­tös­tä. Sii­tä on tul­lut jou­kon muo­dos­ta­ma nor­mi, jos­ta voi ol­la vai­kea poi­ke­ta. Näin ai­na­kin omas­sa nuo­ruu­des­sa­ni koin. Meik­kaa­ma­ton ih­mi­nen näyt­ti hel­pos­ti – us­ko­vai­sel­ta.

Kun olin tot­tu­nut nä­ke­mään pei­li­ku­va­ni mei­kat­tu­na, tun­sin it­se­ni ru­mak­si ja täy­sin alas­to­mak­si il­man meik­kiä. Yl­lät­tä­vä ve­si­sa­de, jos­ta olin lap­se­na saat­ta­nut naut­tia – kil­jah­del­len juos­ta ke­säi­ses­sä suih­kus­sa – oli nyt kau­his­tus: ko­to­na mie­les­tä­ni kau­niik­si maa­la­tut sil­mät su­li­vat­kin ru­mik­si mus­tik­si vii­ruik­si pos­kil­le. Muis­tan myös, kuin­ka pe­lot­ta­va nuo­rel­le nai­sel­le oli aja­tus sii­tä, et­tä nai­mi­siin men­nes­sä jou­tui­sin jos­sain vai­hees­sa pal­jas­ta­maan oi­ke­at kas­vo­ni mie­hel­le­ni.

Olin jo nai­mi­sis­sa ja pien­ten las­ten äi­ti, kun mi­nua tuli pu­hut­te­le­maan ka­dul­la erään us­kon­suun­tauk­sen edus­ta­jia – kak­si voi­mak­kaas­ti mei­kat­tua nais­ta. Olin tuol­loin jo he­rän­neel­lä mie­lel­lä ja kiin­nos­tu­nut us­ko­na­si­ois­ta, mut­ta nais­ten ul­koi­nen ole­mus he­rät­ti mi­nus­sa ky­sy­myk­siä: Mik­si he ei­vät us­kal­ta­neet esit­tää asi­aan­sa omil­la kas­voil­laan? Jos he ajat­te­li­vat ole­van­sa Ju­ma­lan luo­mia, mik­si heil­lä oli tuol­lai­set mas­kit? Jos­tain syys­tä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen ys­tä­vä­ni luon­nol­li­nen ole­mus tuli mie­lee­ni. Pal­jaat kas­vot – yh­des­sä hä­nen muun elä­män­sä kans­sa – to­dis­ti­vat mi­nul­le hä­nen us­kos­taan il­man sa­no­ja.

Sil­ti muis­tan, kuin­ka Ju­ma­laa et­sies­sä­ni jos­kus ai­van ru­koi­lin, et­tei mi­nun tar­vit­si­si luo­pua meik­kaa­mi­ses­ta­kin. Et­tei mi­nua rii­sut­tai­si ai­van kai­kes­ta. Et­tei mi­nun tar­vit­si­si jo pel­käl­lä ul­ko­nä­öl­lä­ni tun­nus­taa, et­tä us­kon.

Mut­ta kuin­ka kä­vi­kään? Vä­lit­tö­mäs­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan löy­det­ty­ä­ni ha­lu­sin heit­tää kaik­ki mei­kit ros­kiin. Ku­kaan ei mi­nua tä­hän ke­hot­ta­nut, mut­ta tie­sin, et­tä en enää kos­kaan ha­lu­ai­si tuh­ria naa­maa­ni, sil­lä sil­tä nyt omat kau­nis­tau­tu­mi­sy­ri­tyk­se­ni tun­tui­vat. Minä ha­lu­sin ol­la nyt Ju­ma­lan luo­mus, juu­ri sel­lai­nen, jol­lai­sek­si hän mi­nut loi.

Koko kau­neus­kä­si­tyk­se­ni tai­si tuos­sa kään­ty­myk­sen het­kes­sä muut­tua, sil­lä aloin näh­dä seu­rois­sa is­tu­vat nai­set ta­vat­to­man kau­nii­na. Eh­kä­pä sain ta­kai­sin lap­sen sil­mät, sil­lä ym­mär­sin nyt täy­sin, mi­ten pik­ku­tyt­tö­ä­ni oli äi­din naa­man ”sut­taa­mi­nen” häi­rin­nyt.

Esiin­ty­mi­nen meik­kaa­mat­to­ma­na työ­e­lä­mäs­sä ja su­ku­juh­lis­sa ei ol­lut yh­täk­kiä kui­ten­kaan help­poa. Koin it­se­ni pit­kään hy­vin ru­mak­si. Sil­ti mi­nus­ta tun­tui hy­väl­tä: sain esiin­tyä omal­la naa­mal­la­ni, peit­te­le­mät­tä mi­tään. Kun mi­nut hy­väk­syt­tiin juu­ri sel­lai­se­na, se tun­tui us­ko­mat­to­man hy­väl­tä. Täl­lä ta­val­la, minä luu­len, it­se­tun­to­ni al­koi ehey­tyä ja pa­ran­tua oi­ke­al­la, ter­veel­lä ta­val­la.

Mie­les­tä­ni vai­kut­taa sil­tä, et­tä ul­ko­nä­kö­pai­neet ovat suo­ma­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa vain kas­va­mas­sa: ir­to­rip­set, gee­li­kyn­net, hius­ten vär­jäys ovat mo­nel­le nai­sel­le ar­ki­päi­vää. Tie­dän, mil­tä tun­tuu ol­la mu­ka­na tuos­sa pai­nees­sa: on seu­rat­ta­va tren­de­jä ja ol­ta­va ku­ten muut, et­tä vai­kut­tai­si huo­li­tel­lul­ta ja nor­maa­lil­ta ih­mi­sel­tä. En­tä sit­ten, kun mu­kaan tu­le­vat ai­na vah­vem­min myös kau­neus­leik­kauk­set? On­ko it­sen­sä muok­kaa­mi­sel­la mi­tään pää­te­pis­tet­tä?

Tun­nen, et­tä us­ko­vai­se­na nai­se­na mi­nul­la on etuo­i­keus ja va­paus ol­la meik­kaa­mat­ta. Vaik­ka meik­kaa­mat­to­muus ei ole asia, joka kuu­lui­si oleel­li­ses­ti us­kon yti­meen, se on yk­si niis­tä asi­ois­ta, joi­den koh­dal­la olen saa­nut tun­tea ole­va­ni va­paa, ter­ve, ehyt ih­mi­nen. Ar­vo­kas, Ju­ma­lan juu­ri täl­lai­sek­si tar­koit­ta­ma yk­si­lö.

Uu­den tes­ta­men­tin Pie­ta­rin kir­jees­sä nais­ten kau­nis­tau­tu­mi­ses­ta kir­joi­te­taan näin: ”äl­kää pi­tä­kö tär­ke­ä­nä ul­ko­nais­ta kau­nis­tus­ta, äl­kää hius­lait­tei­ta, kul­ta­ko­ru­ja tai hie­no­ja vaat­tei­ta. Tei­dän kau­nis­tuk­sen­ne ol­koon ka­to­a­ma­ton­ta: sa­las­sa ole­va sy­dä­men ih­mi­nen, lem­peä ja sä­vyi­sä hen­ki. Tämä on Ju­ma­lan sil­mis­sä kal­li­sar­vois­ta” (1.Piet. 3:3–4). Mie­lee­ni tu­lee, et­tä oli­sin ha­lun­nut nuo­re­na kuul­la tä­män kal­tai­sia elä­mä­noh­jei­ta, tä­män kal­tai­sia kau­nis­tau­tu­mi­soh­jei­ta mai­nos­ku­vien täy­del­lis­ten nais­kas­vo­jen ja -var­ta­loi­den an­ta­man mal­lin si­jaan.

Mi­ten ar­vo­kas­ta oli­si­kaan nuor­ten tyt­tö­jen saa­da täs­sä­kin ajas­sa kuul­la, et­tä heis­sä on pal­jon tär­ke­äm­pää­kin kuin ul­ko­nä­kö! Et­tä he ovat pal­jon muu­ta­kin kuin ul­koi­nen kuo­ri. Mi­ten tär­ke­ää hei­dän oli­si saa­da kuul­la: sinä olet ar­vo­kas Ju­ma­lan luo­ma ih­mi­nen juu­ri sel­lai­se­na kuin sinä olet.

MaaritMurtomaa
Olen neljänkymmenen ohittanut neljän lapsen äiti. Minulle on suotu ihana perhe ja antoisa työ nuorten parissa. Koulutukseltani olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tieni kulki rauhanyhdistykselle vasta aikuisiällä. Katselen asioita siis löytäjän näkökulmasta. Otan mielelläni palautetta vastaan kirjoituksistani. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: maarit.murtomaa@gmail.com
4.7.2020

"Minä ope­tan si­nua", sa­noo Her­ra, "minä osoi­tan si­nul­le oi­ke­an tien. Minä neu­von si­nua, kat­see­ni seu­raa as­ke­lei­ta­si." Ps. 32:8

Viikon kysymys