JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mies­pal­jas­tuk­sia

Hintikka Olli-Antti
Aiemmat blogit
21.4.2016 7.00

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160421070000

Työ­nan­ta­jan tar­jo­a­ma muu­ta­man päi­vän reis­su al­kaa ol­la voi­ton puo­lel­la. On pu­ret­tu ja mel­kein pa­kat­tu­kin. Ke­ve­äl­tä tun­tuu mu­ka­vas­sa sääs­sä. Kek­sii täs­sä sil­ti pien­tä va­li­tet­ta­vaa­kin: tus­kin­pa kah­via enää pur­ku­päi­vä­nä keit­tä­vät.

Tus­kin saan aja­tus­ta­ni lop­puun, kun my­häi­le­vä huol­to­kol­le­ga por­hal­taa pa­ket­ti­au­tol­laan met­säs­tä. Kyl­lä sii­nä pari ai­kui­sen mie­hen rie­mun­kil­jah­dus­ta tu­lee pääs­tet­tyä, ja se­kös työ­pa­ria hu­vit­taa. Elä­ke­päi­viin­sä val­mis­tau­tu­va vää­rä­leu­ka tar­jo­aa kah­via ja voi­lei­piä, jot­ka on ai­van it­se teh­nyt. Taa­tus­ti sy­dä­mel­lään.

Olen jos­kus tuu­mi­nut, et­tä hy­vil­le mies­tut­ki­joil­le oli­si töi­tä. Voi­si ol­la mu­ka­va kä­de­no­jen­nus ava­ta jos­kus it­se­kin vä­hän tar­kem­min sitä, mitä mie­les­sä liik­kuu. Ai­van mut­ka­ton­ta se ei kyl­lä ole. Var­sin­kin mies­ten tun­ne­maa­il­man ar­voi­tuk­sia kuu­lee poh­dit­ta­van pal­jon­kin. Mut­ta jos ha­lu­ai­si hel­pol­la ta­val­la jos­ta­kin aloit­taa, niin var­maan hy­vis­tä het­kis­tä.

Pien­ten te­ko­syi­den juh­la­het­ket ovat ai­na­kin mel­ko var­ma to­dis­te tun­tei­den ole­mas­sa­o­los­ta. Ei­kä nii­hin työ­reis­su­ja tai suu­ria saa­vu­tuk­sia tar­vi­ta. Kyl­lä nii­tä usein ai­van ta­val­li­sis­sa ko­ti­puu­his­sa­kin tu­lee. Jos­kus ta­sa­pai­noon sää­de­tyt pyyk­ki­ko­neen ja­lat voi­vat ol­la juh­lan ai­he. “Ei­vät muu­ten not­ku, tu­le­pas vai­mo kat­so­maan.” Saat­taa­han sii­nä ol­la pien­tä leik­ki­syyt­tä mu­ka­na. Pi­tää se var­maan ai­ka hy­vin paik­kan­sa, et­tä olem­me ai­na vä­hän poi­kia.

Tu­tus­tuin en­si ker­taa elä­kei­käi­seen mie­heen, joka ny­ky­ään on­kin jo var­sin tut­tu. Au­to­kuu­lu­mi­sis­sa sel­vi­si, et­tä kil­so­ja on kum­mal­la­kin me­no­pe­liin ker­ty­nyt. Mut­ta se al­koi hy­myi­lyt­tää, kun kum­mat­kin odot­te­li­vat sa­maa ki­lo­met­ri­lu­ke­maa, joka ko­mei­li­si jos­kus mit­ta­ris­sa ja näyt­täi­si hie­nol­ta. Kun vih­doin omas­sa au­tos­sa­ni täyt­tyi 543210 ki­lo­met­riä, täy­tyi ajaa jär­ven ran­taan, ot­taa ko­me­at ku­vat ja lä­het­tää hen­gen­hei­mo­lai­sel­le vies­ti juh­lan kun­ni­ak­si.

Työ­pai­kan toi­mis­tos­sa puu­hail­les­sa­ni huo­maan yh­täk­kiä hy­räi­le­vä­ni. Se on ihan uu­si ti­lan­ne. En­sim­mäi­se­nä ref­lek­si­nä tie­tys­ti ajat­te­len, et­tä hups, hy­räi­lin­kö­hän virt­tä, Sii­o­nin lau­lua vai jo­tain muu­ta. Mut­ta se on sa­mal­la “ura­ni” tär­keim­piä het­kiä. So­peu­tu­mi­nen ja va­pau­tu­mi­nen on ol­lut yl­lät­tä­vän vai­ke­aa, sekä opin­nois­sa et­tä uu­des­sa yk­si­kös­sä­ni. En­sim­mäis­tä ker­taa tun­tuu konk­reet­ti­ses­ti sil­tä, et­tä pys­tyn kyl­lä ole­maan oma it­se­ni myös tääl­lä. Ja ope­tel­la sitä.

Mies­val­tai­sel­la alal­la olen huo­man­nut, et­tä kyl­lä muut­kin mie­het hy­räi­le­vät tai vi­hel­te­le­vät, ja pal­jon, vaik­ka tie­tyis­sä ti­lan­teis­sa vir­kaa hoi­ta­es­saan ei­vät sel­lai­sil­ta vai­ku­ta. Voi­han se jos­kus ol­la myös är­syt­tä­vää. Mi­nus­ta se on useim­mis­sa ti­lan­teis­sa sil­ti ai­ka sym­paat­tis­ta. Pak­ko myön­tää, et­tä jos­kus myös työ­ka­ve­rin so­pi­van vi­at­to­mat rai­va­rit saat­ta­vat va­paut­taa kum­mas­ti toi­mis­ton tun­nel­maa. Hy­vän olon sa­lai­suus ei tai­da ol­la­kaan pelk­kien “hy­vien het­kien” löy­tä­mi­ses­sä.

Leik­ki­sät­kin juh­la­het­ket jos­kus pi­ris­tä­vät – var­sin­kin, jos ne vain tu­le­vat jos­tain, kuin it­ses­tään. Par­haat het­ket poh­jaa­vat usein kii­tol­li­seen mie­leen. Muis­tan, kun joku vuo­si sit­ten su­vi­seu­ra­pu­hu­ja ker­toi van­has­ta mie­hes­tä, joka oli suur­ta hau­kea vä­syt­tä­es­sään puh­jen­nut suu­ren kii­tol­li­suu­den val­taan ian­kaik­ki­ses­ta osas­taan.

Olli-AnttiHintikka
Olen 26-vuotias mies Tampereelta. Rakennan palapelejä vaimoni kanssa, tykkään nähdä ihmisiä, puuhailla kotona ja käydä kivoissa paikoissa. Työssäni koulutan hämäläisiä nuoria maastossa tai kasarmilla. Palautetta voi vapaasti antaa osoitteeseen oltsu.hintikka@gmail.com
14.8.2020

Kun si­nun sa­na­si avau­tuu, se va­lai­see, tyh­mä­kin saa sii­tä ym­mär­rys­tä. Ps. 119:130

Viikon kysymys