JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Miet­tei­tä ko­ti­maas­ta ja vä­li­ti­las­ta

Aiemmat blogit
15.12.2018 6.41

Jos maa­tam­me ei ra­ken­na

Ju­ma­la, aut­ta­jam­me,

niin työm­me tyh­jiin rau­ke­aa,

me tur­haan har­ras­tam­me.

Se min­kä ih­mis­voi­ma loi,

ei kos­kaan tääl­lä kes­tää voi,

jos tuki Her­ran puut­tuu.

On it­se­näi­syys­päi­vän aa­mu­päi­vä. Is­tun ju­nas­sa. Tu­tut mai­se­mat vi­lis­tä­vät sil­mie­ni ohi tar­mok­kaan Pen­do­li­non ku­ro­es­sa ki­lo­met­re­jä um­peen kiih­ty­väl­lä tah­dil­la. Olen mat­kal­la en­ti­seen ko­ti­kau­pun­kii­ni. Sitä aja­tel­les­sa­ni vat­sas­sa­ni len­te­lee on­nel­li­sia per­ho­sia, ne le­pat­ta­vat odot­ta­vas­ti.

Olo­ti­la­ni täl­lä mat­kal­la on kuin vii­me vuo­sien elä­män­ti­lan­tee­ni. Vä­li­vai­het­ta. Ta­san kol­me vuot­ta sit­ten läh­din per­hee­ni kans­sa ul­ko­mail­le aja­tuk­se­na vii­pyä siel­lä use­am­pia vuo­sia. Elä­män­ti­lan­tei­den muu­tok­ses­sa tai­vuim­me kui­ten­kin pa­laa­maan Suo­meen jo en­na­koi­tua ai­em­min.

Oli kai­kil­le per­heen­jä­se­nil­le ar­vo­kas ko­ke­mus saa­da asua ul­ko­mail­la ja si­säis­tää si­kä­läi­siä ta­po­ja ja tot­tu­muk­sia. Se oli mai­nio nä­kö­a­la­paik­ka myös tar­kas­tel­la omaa ko­ti­maa­ta Suo­mea etääl­tä. Pie­net ja ar­ki­set asi­at nou­si­vat kes­kus­te­luis­sa ar­vok­kaa­seen ase­maan. Moni it­ses­tään­sel­vyys to­den­tui käy­tän­nön ta­sol­la kii­tol­lis­ten aja­tus­ten koh­teek­si. Tur­val­li­suus. Jo­ka­mie­hen oi­keus. Jouk­ko­lii­ken­teen help­pous. Kou­lu­ruo­kai­lu. Lis­ta on pit­kä.

Suo­mi pi­tää huol­ta omis­taan. Mie­les­sä­ni to­sin pro­tes­toin, et­tä jos­kus jopa lii­al­li­suuk­siin as­ti, niin et­tä joku saat­taa pas­si­voi­tua jopa tah­to­mat­taan ja elää so­si­aa­li­tur­van suo­jas­sa ai­van kuin va­hin­gos­sa. Mut­ta kai­ken kaik­ki­aan Suo­mi on ta­vat­to­man hie­no ko­ti­maa.

Suo­mes­sa on asi­at hy­vin. Jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me tar­koit­taa mo­nel­le meis­tä sa­maa kuin jo­ka­päi­väi­nen yl­tä­kyl­läi­syy­tem­me. Ylen­palt­ti­nen hy­vin­voin­ti saat­taa vää­ris­tää asi­oi­ta mie­les­sä­ni. Tänä syk­sy­nä olen yl­lät­tä­nyt it­se­ni usein haa­ve­a­jat­te­le­mas­ta ja kur­kot­te­le­mas­ta ai­van kuin oman elä­mä­ni ul­ko­puo­lel­le. Sin­ne oman re­vii­ri­ni ja ko­ti­ai­dan toi­sel­le puo­lel­le, jos­sa ku­vit­te­len ole­van jo­tain isom­paa, jo­tain vie­lä­kin iha­nam­paa ja – niin no, jo­tain pa­rem­paa. Mikä sit­ten on sitä pa­rem­paa? Suu­rem­mat huo­neet? Kor­ke­am­pi kat­to? Uu­den­kar­he­am­pi au­to? Kun on koti ja kat­to pään pääl­lä, ruo­kaa riit­tä­miin, so­pi­van ko­koi­nen paik­ka yh­teis­kun­nan jä­se­ne­nä ja lä­hei­siä ih­mi­siä, niin on sii­nä yh­del­le ih­mi­sel­le kyl­lik­si. Enem­män kuin riit­tä­miin.

On hyvä kes­kit­tyä sii­hen mitä on. On rik­kaut­ta näh­dä kau­neut­ta elä­män pie­nis­sä ja ar­ki­sis­sa asi­ois­sa. Aa­mu­kah­vin au­tuus. Au­ton on­nis­tu­nut käyn­nis­tys ko­val­la­kin pak­ka­sel­la. Ko­din pik­ku­sau­nan te­ra­peut­ti­set löy­lyt. Ohi­men­nen saa­tu ha­laus omal­ta per­heen­jä­se­nel­tä.

On tur­val­lis­ta ru­koil­la tai­vaan Isäl­tä joh­da­tus­ta omaan elä­mään, kun it­se ei tar­kal­leen tie­dä, mi­hin suun­taan läh­ti­si seu­raa­vak­si. Minä olen Suo­meen muut­ta­mi­sen jäl­keen liit­tä­nyt asu­mi­seen liit­ty­vät toi­veet il­ta­ru­kouk­see­ni ker­ta toi­sen­sa jäl­keen. It­se en ole osan­nut suun­ni­tel­la, on­ko ny­kyi­nen asuin­paik­ka­kun­tam­me py­sy­vä. Las­ten ta­kia to­sin olen aja­tel­lut, et­tä py­sy­vyys on mo­nien muut­to­jen jäl­keen tär­keä asia. Oma toi­vee­ni on ol­lut, et­tä sai­sim­me run­saas­ti enem­män ti­laa elä­mi­seen.

Tai­vaan Isä kuu­lee pyyn­tö­ni. Asu­mi­seen liit­ty­vät asi­at jär­jes­ty­vät kär­si­väl­li­sen odo­tuk­sen jäl­keen. Jo­kin vä­li­ti­la lop­puu, kun jou­luk­si muu­tam­me uu­teen ko­tiin vain muu­ta­man ki­lo­met­rin pää­hän ny­kyi­ses­tä asun­nos­tam­me. Talo tun­tuu heti kut­su­val­ta ja meil­le so­pi­val­ta. On­nel­li­se­na olen jäl­leen ker­ran pa­kan­nut elä­mäm­me lä­hi­kau­pas­ta ha­et­tui­hin ba­naa­ni­laa­ti­koi­hin. Las­kos­ta­nut, rul­lan­nut ja peh­mus­ta­nut. Ne rik­ki­me­ne­vät­kin suo­jan­nut kol­huil­ta muu­tos­sa. Aja­tuk­sis­sa­ni olen sa­mal­la siir­ty­nyt koh­ti uut­ta ko­tia ja suun­ni­tel­lut jou­lua.

Juna py­säh­tyy pää­te­a­se­mal­le. Tut­tu ase­ma­ra­ken­nus sei­soo omal­la pai­kal­laan, vaik­ka dy­naa­mi­nen kau­pun­ki­ra­ken­ta­mi­nen on muut­ta­nut sen lä­hiym­pä­ris­tön lä­hes tun­nis­ta­mat­to­mak­si. Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen pu­nais­ten tii­li­sei­nien tut­tu näky ai­heut­taa lii­ku­tuk­sen hyö­ky­aal­lon si­sim­mäs­sä­ni. Ko­di­kas en­ti­nen ko­ti­sii­o­ni­ni. Etei­sau­las­sa lu­kui­sia tut­tu­ja kas­vo­ja. Ys­tä­viä. Per­hos­par­vi ma­has­sa­ni le­hah­taa len­toon ja sy­dän läm­pe­nee. "Ju­ma­lan ter­ve, pit­käs­tä ai­kaa", ter­veh­dim­me ja ha­laam­me toi­si­am­me. On hyvä ol­la.

Täs­sä vii­me viik­ko­jen pro­ses­sis­sa on jo­tain sa­maa kuin sil­loin, kun kol­me vuot­ta sit­ten kir­joi­tin en­sim­mäi­sen teks­ti­ni tä­hän Päi­vä­mie­hen blo­gii­ni. Sa­maan ai­kaan ko­tim­me ir­tai­mis­toa sul­lot­tiin val­ta­me­ri­kont­tiin ul­ko­maan­muut­toi­hin eri­kois­tu­neen muut­to­fir­man toi­mes­ta. Oi­val­lan, et­tä vaik­ka jo­kin ym­py­rä sul­keu­tuu kir­joit­ta­es­sa­ni nyt vii­meis­tä blo­gi­tek­si­ä­ni tän­ne pals­tal­le, niin toi­vei­kas tai­val­luk­se­ni jat­kuu.

Olen mat­kal­la, ja har­ras toi­vee­ni on ker­ran pääs­tä tai­vaa­seen. Sii­o­nin ke­vät -leh­des­sä oli vuo­sia sit­ten kos­ket­ta­va ker­to­mus su­loi­ses­ta Joo­sua-po­jas­ta. Hän sa­noi, et­tä tääl­lä maan pääl­lä olem­me vä­hän niin­kuin mö­kil­lä, mut­ta oi­kea ko­tim­me on tai­vaas­sa. Tuon aja­tuk­sen poh­jal­ta olen al­ka­nut aja­tel­la, et­tä vä­li­ti­la on­kin ihan hyvä paik­ka. Se on mi­nul­le so­pi­va paik­ka täs­sä elä­mäs­sä, jota nyt elän.

Kii­tos si­nul­le, joka tätä luet. Kii­tos si­nul­le, joka olet ot­ta­nut ol­ka­pääs­tä­ni kiin­ni ja ker­to­nut lu­ke­va­si teks­te­jä­ni. Kii­tos si­nul­le, joka olet kap­sah­ta­nut kau­laa­ni ja an­ta­nut myön­teis­tä pa­lau­tet­ta vai­ke­ak­si­kin ko­ke­mis­ta­ni asi­ois­ta, joi­ta olen blo­gi­kir­joi­tuk­ses­sa­ni kä­si­tel­lyt. Kii­tos ver­tais­tu­es­ta te mai­ni­ot blo­gis­ti­kol­le­gat, joi­ta olen kou­lu­tuk­sis­sa ta­van­nut ja kii­tos Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­den toi­mi­tuk­seen kir­joit­ta­mi­sen tu­ke­mi­ses­ta. Kii­tos per­heel­le­ni, joka on an­ta­nut ai­het­ta ja ai­kaa kir­joit­ta­mi­sel­le. Kii­tos ys­tä­vil­le, jot­ka ovat kom­men­toi­neet teks­te­jä­ni. Suu­rin kii­tos tai­vaan Isäl­le. Us­kon, et­tä hän on näh­nyt, mi­ten omaa us­ko­a­ni vah­vis­ta­vaa tämä kir­joi­tusp­ro­ses­si on mi­nul­le ol­lut ja mi­ten pal­jon se on mi­nua vah­vis­ta­nut.

Lä­hes­ty, Her­ra lau­pi­as,

kan­saam­me ar­mos­sa­si.

Suo mei­dän, Kaik­ki­val­ti­as,

säi­lyä tur­vis­sa­si.

Jos si­nul­ta on siu­naus,

ei es­tä mei­tä heik­kous,

vaan työm­me teh­dä voim­me.

(Vir­si 582: 1,8.)

SariannaSuominen
50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. sarianna.suomi@gmail.com
18.1.2020

Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut ju­lis­ta­maan Her­ran rie­mu­vuot­ta, päi­vää, jona Ju­ma­lam­me an­taa pal­kan. Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut loh­dut­ta­maan kaik­kia mur­heel­li­sia. Jes. 61:2

Viikon kysymys