JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mi­hin kou­luun, mil­lai­seen työ­hön?

Säkkinen Lauri
Aiemmat blogit
6.3.2017 6.45

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170306064500

Mi­hin kou­luun sinä ai­ot men­nä en­si vuo­dek­si? Tuo on ol­lut hy­vin ylei­nen ky­sy­mys vii­me ai­koi­na opis­tos­sa. Osal­la opis­to­lai­sis­ta kuu­los­taa ole­van suun­ni­tel­mat jo hy­vin sel­kei­nä. Joil­la­kin on jo ole­mas­sa lu­ki­o­paik­ka ko­ti­paik­ka­kun­nal­la tai tie­to sii­tä, mi­hin am­mat­ti­kou­luun on me­nos­sa.

Mi­nul­la en­si vuo­den suun­ni­tel­mat ei­vät ole vie­lä sel­vil­lä. Pää­sin käy­mään opin­to-oh­jaa­jan­kin luo­na. Oli mu­ka­vaa het­ken ai­kaa ju­tel­la töi­hin, kou­luun ja elä­mään ylei­ses­ti liit­ty­vis­tä asi­ois­ta. Sel­ke­ää suun­ni­tel­maa ei kui­ten­kaan siel­lä­kään muo­dos­tu­nut. En oi­kein tie­dä, mikä ha­lu­ai­sin ol­la iso­na ja mitä työ­tä tah­toi­sin teh­dä eh­kä seu­raa­vat 40 vuot­ta.

Kym­me­nen vuot­ta sit­ten ol­les­sa­ni edel­lis­tä ker­taa tääl­lä opis­tos­sa sain kuul­la, et­tä ko­ti­paik­ka­kun­nal­la­ni Kuu­sa­mos­sa al­kaa lä­hi­hoi­ta­ja­kou­lu­tus. Hain sin­ne ja pää­sin­kin si­sään. Opis­ke­lun ai­ka­na usein mie­tin kou­lun lo­pet­ta­mis­ta, kun en täy­sin ko­ke­nut alaa omak­se­ni. Työ­har­joit­te­lu van­hain­ko­dil­la ei yh­tään aut­ta­nut asi­aa, koin työn it­se­ään tois­ta­vak­si ja tyl­säk­si. Jo­kai­nen päi­vä oli mi­nus­ta edel­li­sen kal­tai­nen. Opis­ke­lun vii­mei­sen har­joit­te­lun tein Kuu­sa­mon ter­veys­kes­kuk­ses­sa ki­rur­gi­sel­la osas­tol­la. Siel­lä tun­sin löy­tä­nee­ni oman teh­tä­vä­ni. Työ oli mo­ni­puo­lis­ta ja tar­peek­si haas­ta­vaa.

En­nen tätä tal­vea olin kuu­si vuot­ta töis­sä eri sai­raa­lois­sa Jy­väs­ky­läs­sä. Olen pari ker­taa yrit­tä­nyt ha­kea opis­ke­le­maan sai­raan­hoi­ta­jak­si, mut­ta en ole pääs­syt kou­luun. Ajat­te­lin epä­on­nis­tu­nee­ni ja tun­sin ole­va­ni mui­ta huo­nom­pi. Nyt jäl­keen­päin huo­maan sen ol­leen joh­da­tus­ta: jos oli­sin tuol­loin pääs­syt opis­ke­le­maan, en oli­si nyt tul­lut tän­ne opis­toon. Ajat­te­len tä­män opis­to­tal­ven ol­leen mi­nul­le tär­keä mo­nel­la­kin ta­paa.

Olin vuo­sien ajan kär­si­nyt yk­si­näi­syy­des­tä Jy­väs­ky­läs­sä. Olen ol­lut ar­ka tu­tus­tu­maan uu­siin ih­mi­siin ja Jy­väs­ky­läs­sä suu­rel­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä en osan­nut pa­kot­taa it­se­ä­ni ih­mis­ten jouk­koon vä­ki­sin. Il­man us­ko­vai­sia ys­tä­viä liu'uin koko ajan kau­em­mas us­kos­ta. En enää jak­sa­nut läh­teä seu­roi­hin. Oli niin help­poa löy­tää te­ko­syi­tä sil­le, mik­si en ole läh­dös­sä. Vaik­ka ei­hän seu­rois­sa ka­ve­rei­den ta­kia käy­dä. Mut­ta seu­roi­hin on mu­ka­vam­paa läh­teä, jos tie­tää et­tei siel­lä tar­vit­se yk­sin ol­la.

Tänä tal­ve­na olen saa­nut uu­sia us­ko­vai­sia ka­ve­rei­ta. Ja ku­ten opis­ton alus­sa toi­voin, olen saa­nut vah­vis­tus­ta us­kol­le­ni. Seu­roi­hin läh­te­mi­nen ei enää joka ker­ta ole kau­he­aa tais­te­lua it­se­ä­ni ja kiu­sauk­sia vas­taan. Vaik­ka ai­na ei jak­sai­si­kaan kuun­nel­la kor­va tark­ka­na jo­kais­ta saar­naa, voi voi­mia saa­da myös yh­des­sä lau­le­tuis­ta vir­sis­tä ja Sii­o­nin lau­luis­ta.

Mut­ta mi­ten oli­si hyvä suh­tau­tua elä­mään ja tu­le­viin kou­lu- ja työ­rat­kai­sui­hin? Huo­maan elä­nee­ni pal­jol­ti sit­ku-pe­ri­aat­teel­la. En ole oi­kein kos­kaan osan­nut ol­la tyy­ty­väi­nen elä­män­ti­lan­tee­see­ni vaan olen haa­veil­lut jos­tain tu­le­vas­ta pa­rem­mas­ta ajas­ta. Vii­me vuo­si­na olen saa­nut vä­hen­net­tyä täl­lais­ta ajat­te­lu­ta­paa, ei­kä se ole enää niin hal­lit­se­va. Usein olen saa­nut neu­vok­si, et­tä kan­nat­tai­si elää het­kes­sä ei­kä mu­reh­tia huo­mi­ses­ta – niin kuin pik­ku­lin­tu ei huo­li huo­mi­ses­ta tu­tus­sa lau­lus­sa. Mie­les­sä­ni jou­dun edel­leen kamp­pai­le­maan näi­den kah­den ajat­te­lu­ta­van vä­lil­lä, ja on vai­ke­aa löy­tää ta­sa­pai­noa. Mut­ta ha­lu­an op­pia ole­maan iloi­nen täs­tä päi­väs­tä ja niis­tä pie­nis­tä va­lon­vä­läh­dyk­sis­tä, jot­ka hel­pos­ti jää­vät huo­maa­mat­ta, jos tä­hy­ää jon­ne­kin kau­as tu­le­vai­suu­teen.

Ja yri­tän luot­taa joh­da­tuk­seen. Joh­da­tet­tiin­han mi­nut ta­kai­sin tän­ne opis­toon­kin ja rak­kaa­seen Ju­ma­lan las­ten jouk­koon, jon­ka olin jo luul­lut ka­dot­ta­nee­ni.

LauriSäkkinen
Opiskelen tänä talvena Ranuan kristillisen kansanopiston viestintälinjalla. Tasan kymmenen vuotta olin opistossa ensimmäistä kertaa, peruskoulun jälkeen. Sen jälkeen opiskelin lähihoitajaksi ja tein hoitotyötä noin kuuden vuoden ajan. Sitten päätin tulla uudestaan opistoon. Nyt mietin, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Tämän blogini kirjoitukset tulevat varmaan liittymäänkin opistoelämään ja tuleviin opiskeluihin.
29.5.2020

Her­ra on mi­nun va­lo­ni ja apu­ni, ketä minä pel­käi­sin? Her­ra on mi­nun elä­mä­ni tur­va, ketä siis säik­kyi­sin? Ps. 27:1

Viikon kysymys