JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mi­nul­la on juu­ret!

Aiemmat blogit
21.8.2014 7.08

Kaik­ki al­koi rei­lu vuo­si sit­ten, kun tyt­tä­rem­me esit­ti toi­veen:

– Olis, äi­ti ja isä, tosi mu­ka­va tu­tus­tua tei­dän lap­suu­ten­ne leik­ki­paik­koi­hin!

– Ei meil­lä mi­tään leik­ki­paik­ko­ja ol­lut! Mei­dän lap­suu­des­sam­me teh­tiin töi­tä! oli puo­li­so­ni vas­taus.

Aloim­me kui­ten­kin tar­kem­min muis­tel­la. Mo­lem­pien lap­suu­den ym­pä­ris­tös­tä löy­tyi pal­jon mer­kit­tä­viä paik­ko­ja, mis­sä va­paa-ai­kaa vie­tet­tiin.

Aja­tus ke­sä­ret­kes­tä lap­suus­pai­koil­le oli hei­tet­ty il­maan. Maa­lis­kuus­sa ky­se­lin säh­kö­pos­til­la las­ten per­hei­den ha­luk­kuut­ta ”su­ku­reis­suun”, tämä nimi mat­kal­le myö­hem­min tuli. Hil­jal­leen al­koi tip­pua vas­tauk­sia: mu­ka­na reis­sus­sa, haus­ka idea, hyvä aja­tus, kiin­nos­taa ja pal­jon. Toi­sen­lai­si­a­kin mie­li­pi­tei­tä tuli: En us­ko su­kuin­to­ni yl­tä­vän sil­le ta­sol­le, et­tä jak­sai­sin läh­teä ete­läs­tä seik­kai­le­maan sin­ne poh­joi­sem­mak­si. Myös toi­vei­ta saa­tiin: Ei pelk­kiä lu­en­to­ja!

Tou­ko­kuun alus­sa teim­me tar­kem­man suun­ni­tel­man kah­den päi­vän mat­kas­ta. Yö­py­mis­pai­kak­si löy­sim­me iki-iha­nan maa­ti­la­ma­joi­tus­pai­kan. Yl­lät­tä­vää oli, et­tä kaik­ki lap­set per­hei­neen lo­pul­ta kiin­nos­tui­vat mat­kas­ta, vaik­ka kai­kis­ta per­heis­tä ei pääs­ty­kään mu­kaan eri­lais­ten es­tei­den ta­kia. Yk­si lap­sis­ta lu­pa­si tu­los­taa tie­to­ja lä­hi­su­ku­lai­sis­ta ja tu­tus­tu­mis­koh­tei­den kart­to­ja. Niis­sä nä­kyi mei­dän van­hem­pien ko­ti­ky­lät, kou­lut ja kou­lu­tiet. Jopa ne pel­lot, joil­la olin lap­se­na ol­lut pai­me­nes­sa.

Su­vi­seu­ro­jen jäl­kei­se­nä per­jan­tai­na ko­koon­nuim­me puo­li­so­ni ko­ti­kir­kon hau­taus­maal­le, 20 ai­kuis­ta ja 29 las­ta ja nuor­ta. Al­koi mat­ka men­nee­seen. Puo­li­so­ni sai van­hem­pien­sa ja su­kun­sa hau­doil­la vas­ta­ta ky­sy­myk­siin: oli­ko vaa­ri so­das­sa, mi­hin tau­tiin hä­nen mum­mun­sa kuo­li ja mil­lai­nen oli kum­mi­se­tä, joka kaa­tui so­das­sa. Sa­mat ky­sy­myk­set tois­tui­vat seu­raa­va­na päi­vä­nä oman isä­ni ja su­ku­ni hau­doil­la. Isä­ni si­sa­ruk­sis­ta nel­jä kuo­li lap­se­na tai nuo­re­na. Lä­hel­lä oli myös kuu­kau­den van­ha­na kuol­leen su­vun vau­van hau­ta. Tä­män vau­van ta­ri­nan oli tyt­tä­rem­me äs­ket­täin kuul­lut kum­mi­tä­dil­tä­ni.

– En enää kes­tä näi­den pien­ten kuo­le­mia! huo­kai­si toi­nen ty­tär, pien­ten las­ten äi­ti.

Hau­to­jen ää­rel­lä tuli pu­het­ta myös us­ko­mi­sen asi­as­ta. Puo­li­so­ni si­sar sai opis­ke­li­ja­tyt­tö­nä 60-lu­vul­la pa­ran­nuk­sen ar­mon. Myös muut per­hees­sä sai­vat omis­taa us­ko­mi­sen lah­jan sekä myös suu­ri osa ko­ti­ky­län vä­keä. Omaan su­kuu­ni elä­vä us­ko tuli 30-lu­vul­la. Isä­ni lap­suus­ko­dis­sa per­heen pal­ve­li­ja saar­na­si rip­pi­kou­lui­käi­sel­le, keuh­ko­tau­tia sai­ras­ta­val­le isä­ni vel­jel­le kaik­ki syn­nit an­teek­si. Kuo­le­va nuo­ru­kai­nen pyy­si pal­ve­li­jaa pu­hu­maan us­ko­mi­sen asi­as­ta myös ko­ti­vä­el­leen ja eri­tyi­ses­ti omal­le äi­dil­leen, kos­ka ei enää it­se jak­sa­nut. Lau­loim­me hau­ta­paa­sien ää­rel­lä. Voi­ma­kas lau­lu ku­va­si ikä­vää ja kai­paus­ta, mut­ta myös tur­val­lis­ta iloa ja kii­tol­li­suut­ta.

Puo­li­so­ni ko­ti­ky­lään ajoim­me au­tol­la tie­tä, jota hän oli kou­lu­poi­ka­na pol­ku­pyö­räl­lä sa­teel­la ja pak­ka­sel­la aja­nut. Las­ten­lap­set ui­vat ja leik­ki­vät sa­mo­jen kos­ken­ki­vien vä­lis­sä kuin pap­pan­sa ai­ka­naan. Omas­sa ko­ti­ky­läs­sä­ni osa lap­sis­ta ja las­ten­lap­sis­ta kii­pe­si ison ki­ven pääl­le. Kä­vim­me kuun­te­le­mas­sa ve­si­myl­lyn pu­ron li­ri­nää, mikä oli mie­les­tä­ni lap­se­na ko­hi­naa.

Las­ten per­heet täyt­ti­vät lap­suus­ko­ti­ni pi­ha­nur­mi­kon. Kat­se­lim­me van­haa lip­pu­tan­koa pi­hal­la. Jat­ko­so­dan lo­put­tua so­dan­käy­neet isä­ni ja se­tä­ni ot­ti­vat sen pois pi­hal­ta ja kan­toi­vat na­ve­tan vin­til­le. Suo­mi oli saa­nut hei­dän mie­les­tään huo­not rau­ha­neh­dot. Sal­ko pa­lau­tet­tiin pai­kal­leen, kun olin lu­ki­oi­käi­nen tyt­tö. Nyt vel­je­ni per­hei­neen asuu lap­suus­ko­ti­ni ti­laa. On hei­dän vuo­ron­sa nos­taa si­ni­ris­ti­lip­pu muis­to­rik­kaa­seen sal­koon.

En­tä mit­kä ovat miet­teet su­ku­reis­sun jäl­keen? Nuo­ren pol­ven mie­les­tä tie­toi­suus su­vus­ta li­sään­tyi. Ta­ri­nat, joi­ta oli ai­kai­sem­min kuul­lut, tu­li­vat mat­kan ai­ka­na elä­väm­mik­si. Yh­teys si­sa­rus­ten per­hei­den kes­ken ko­et­tiin tär­ke­äk­si. Las­ten­las­ten in­no­kas mu­ka­na­o­lo ja yk­sin­ker­tai­sen sel­ke­ät ky­sy­myk­set oli­vat pu­hut­te­le­via. Kun kä­vim­me koko jou­kol­la ter­veh­ti­mäs­sä 91-vuo­ti­as­ta äi­ti­ä­ni, sa­noi tyt­tä­rem­me ty­tär, et­tä oli niin mu­ka­va is­tua iso­mum­mun vie­res­sä! Omia tun­tei­ta­ni on vai­kea ku­va­ta. Ne ovat niin vah­vo­ja. Pääl­lim­mäi­se­nä on ilo, et­tä saim­me puo­li­so­ni kans­sa ja­kaa su­vun pe­rin­töä. Su­ku­reis­sun jär­ke­vyyt­tä aluk­si epäil­lyt ty­tär tii­vis­ti tun­nel­mat:

– Kii­tos par­haas­ta su­ku­juh­las­ta iki­nä! Mi­nul­la on juu­ret!

KaijaLahtinen
Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Nyt olen eläkkeellä. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.
19.1.2020

Jee­sus vas­ta­si nai­sel­le: "Joka juo tätä vet­tä, sen tu­lee uu­del­leen jano, mut­ta joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan." Joh. 4:13-14

Viikon kysymys