JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Oli­pa ker­ran kau­an sit­ten

Tervo Seppo
Aiemmat blogit
16.2.2018 6.51

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180216065100

Olen kir­joit­ta­nut edel­li­sis­sä blo­gi­teks­teis­sä­ni lu­ke­mi­ses­ta. Hie­man olen si­vun­nut asi­aa Raa­ma­tun lu­ke­mi­sen nä­kö­kul­mas­ta­kin. Ys­tä­vie­ni kans­sa olem­me poh­ti­neet, mi­ten tär­ke­ää lu­ke­mi­nen on. Lu­ku­tai­to ei ole it­ses­tään sel­vä asia. Ei lu­ku­ky­ky­kään ole. Muis­tan Päi­vä­mies-leh­des­tä ta­ka­vuo­sil­ta ju­tun, jos­sa haas­ta­tel­tiin poh­jois­suo­ma­lais­ta mies­tä. Hä­nel­lä ei ol­lut kuu­loa ei­kä nä­köä. Lu­kies­sa­ni sil­loin vuo­rol­la­ni leh­teä ää­neen ka­se­til­le mie­tin, et­tä kuin­ka­han hän kom­mu­ni­koi mui­den kans­sa. Ar­tik­ke­lis­ta kävi il­mi, et­tä fa­si­li­toi­den eli kä­si­viit­to­min avus­ta­jan kans­sa.

Suo­mes­sa ei ole osat­tu lu­kea kai­kin voi­min ko­vin kau­aa – ei­kä lu­ku­tai­to vie­lä­kään ole sa­tap­ro­sent­ti­nen. Ylä­as­tei­käi­se­nä jolp­pi­na tein työ­e­lä­mään tu­tus­tu­mis- eli TET-jak­son Poh­jois-Suo­men vies­ti­pa­tal­joo­nan keit­ti­öl­lä. Tun­tui hy­väl­tä aja­tuk­sel­ta li­vah­taa sop­pa­ka­nuu­nan ää­reen pal­ve­le­maan isän­maa­taan alai­käi­se­nä. Siel­lä tu­tus­tuin va­rus­mie­heen, joka oli taas li­vah­ta­nut pe­rus­kou­lun jäl­keen Nor­jan öl­jyn­po­raus­lau­tal­le hit­saus­hom­miin. Huo­ma­sin, et­tä hän ei osan­nut ai­na­kaan kir­joit­taa, kun pur­jo­si­pu­li­kul­hon eti­ket­tiin hän teks­ta­si jo­tain kum­mal­lis­ta. Lu­ku­tai­dos­ta en pääs­syt sel­vyy­teen.

Lu­ku­tai­don puut­tu­mi­nen voi joh­tua mo­nes­ta asi­as­ta. Kaik­ki maa­il­man ih­mi­set ei­vät edes saa lu­ku­tai­don ope­tus­ta. Mo­nil­la ih­mi­sil­lä on jon­ki­nas­tei­nen neu­ro­lo­gi­nen häi­riö tai ar­ki­sem­min lu­ki­häi­riö. Pu­hu­taan myös dys­lek­si­as­ta. Ar­vi­ol­ta 5–10 pro­sen­til­la maa­il­man ih­mi­sis­tä on jon­ki­nas­tei­nen lu­ki­häi­riö. Kir­jai­met me­ne­vät kes­ke­nään se­kai­sin, tai nii­tä puut­tuu. Hah­mot­ta­mi­nen on han­ka­laa.

En­nen lu­ku­tai­to oli har­vi­nai­nen ja ar­vos­tet­tu kyky. Joil­la oli vau­raut­ta, ne lu­ki­vat. Kir­jat – tai ki­vi­tau­lut ja kir­ja­kää­röt – oli­vat har­vas­sa kuin asi­a­pi­toi­set ra­di­o­ka­na­vat ny­kyi­sin. Ei lii­oin löy­ty­nyt lu­et­ta­vaa­kaan niin, et­tä ko­din kir­ja­hyl­ly oli­si var­sin täyt­ty­nyt. Si­säl­tö oli useim­mi­ten us­kon­nol­li­sia teks­te­jä. Kir­joi­tet­tiin muis­tiin siis täh­del­li­siä asi­oi­ta pää­o­sin. Kir­ja­kau­pan top ten -hyl­lyn ää­res­sä ei nyt tule mie­lee­ni aja­tus­ta täh­del­li­sis­tä teks­teis­tä.

Mi­ten sit­ten si­vis­tys ja kult­tuu­ri le­vi­si­vät? No, vies­tin­tään oli ole­mas­sa kei­non­sa: vaik­ka­pa vi­hel­lys, pei­li tai sa­vu­mer­kit. Kyyh­ky­jä ei kan­nat­ta­nut käyt­tää, kun ki­vi­tau­lun kan­ta­vaa kyyh­kyä ei ol­lut vie­lä ja­los­tet­tu. Tuos­ta vi­hel­lyk­ses­tä vies­tin­tä­nä on edel­leen La Go­me­ran saa­rel­la ole­mas­sa osaa­mis­ta. Sitä kut­su­vat sil­bok­si, ku­ten ra­di­os­ta sat­tu­mal­ta kuu­lin. On­ko se sit­ten sitä sa­na­ton­ta vies­tin­tää. Ny­ky­ai­kai­set me­di­at oli­si­vat ol­leet kova sana sii­hen­kin maa­il­ma­nai­kaan. (Ny­ky­ään­hän jois­sa­kin me­di­ois­sa on esil­lä mel­kein­pä vain kova sana ei­kä juu­ri muu­ta.)

Ym­mär­tääk­seen si­vis­ty­sa­si­aa täy­tyy miet­tiä men­nei­tä ai­ko­ja li­sää. Myrs­ky­luo­don Mai­ja per­hei­neen ko­koon­tui hä­mä­rän­het­ki­nä kuun­te­le­maan ta­ri­noi­ta, joi­ta Van­ha Ol­le ker­toi­li. Sil­loin oli ai­kaa kuun­nel­la, kun työt oli teh­ty ja vies­ti­miä pa­kol­li­si­ne sta­tus­päi­vi­tyk­si­neen ei löy­ty­nyt. Kaik­ki oleel­li­nen – eh­kä olee­ton­kin – kul­ki suus­ta suu­hun-me­ne­tel­mäl­lä. Sys­tee­mi pe­la­si vä­hän sii­hen mal­liin, et­tä ei pe­ri­aat­tees­sa tar­vin­nut osa­ta ker­to­jan­kaan lu­kea. Hän vain vä­lit­ti kuu­le­man­sa eteen­päin ker­to­mal­la tai lau­la­mal­la.

Mie­tin jos­kus, et­tä sat­tui­ko­han se­kaan kos­kaan bu­ge­ja. Jo­kai­nen ker­to­ja kun tup­paa vä­rit­tä­mään sa­no­maan­sa eri­lai­sin te­hos­tein ja ken­ties muok­kaa­maan vies­tin­sä oman mu­ka­vuu­sa­lu­een­sa läm­pöön aset­tu­vak­si. Fik­tii­vi­sis­sä eli ku­vit­teel­li­sis­sa ker­to­muk­sis­sa var­mas­ti näin ta­pah­tui­kin, mut­ta ajat­te­len, et­tä kris­ti­nus­kon py­his­sä teks­teis­sä sa­no­ma on py­sy­nyt sa­ma­na. Syy­nä on elä­vä us­ko, joka on vai­kut­ta­nut py­hän Hen­gen kaut­ta ker­to­jan ja kir­joit­ta­jan sy­dä­mes­sä.

Ve­li­kul­tai­äs­sä me ve­li­poi­kien ja ka­ve­rei­den kans­sa ka­las­tim­me. Muis­tan Ou­lu­jo­en va­loi­sat ke­säy­öt, kun sou­dim­me uis­tin­ta ja py­säh­dyim­me jos­kus saa­ren­nok­kaan nuo­ti­ol­le is­tus­ke­le­maan ja pais­ta­maan mak­ka­raa. Sii­nä sit­ten ta­ri­noi­tiin ja ju­tel­tiin. Kuu­lin ker­rot­ta­van muun mu­as­sa erääs­tä va­paa­pa­lo­kun­nan pa­lo­mie­hes­tä, joka sai nuo­ret läh­te­mään va­paa­eh­toisb­rank­ka­rik­si vain sik­si, et­tä sai­vat kuul­la hä­nen kiin­nos­ta­vaa ta­ri­na­nis­ken­tään­sä. Erä­ker­hos­sa meil­lä oli ve­tä­jä­nä Kouk­ku-Late, joka nii­ni­kään vään­si jut­tua vä­hän kai­kes­ta – ja kaik­ki oli tie­tys­ti ai­na tot­ta! Oi­ke­as­taan yh­teen ko­koon­tu­mi­sen mo­ti­vaat­to­ri­na oli juu­ri ta­ri­noin­ti. Muu oli ke­hys­tä, joka oli mil­loin min­kä­kin ni­mi­nen.

Ta­ri­noi­den ten­ho ja lumo on vah­va. Kai­ke­ni­käi­set pi­tä­vät ker­ron­nas­ta. Huo­maan opet­ta­va­ni usein ta­ri­noi­den ja ker­to­mus­ten kaut­ta op­pi­lai­ta­ni ja useim­mi­ten lap­set hil­je­ne­vät­kin kuun­te­le­maan. Aa­mu­na­vauk­sek­si luen opet­ta­vai­sia, ly­hyi­tä teks­te­jä, jot­ka usein si­joit­tu­vat jo­ten­kin vuo­den­kul­kuun so­pi­vik­si. Toi­si­naan eleh­din ja ään­te­len te­hos­taak­se­ni sa­no­maa. Jos­kus vaih­dan tes­ti­mie­les­sä ja lys­tik­se­ni ker­to­muk­sen hen­ki­löi­den ni­met läs­nä ole­vien op­pi­lai­den ni­mik­si ja hy­myi­len, kun unen­pöp­pe­röi­set op­pi­laat val­pas­tu­vat kuun­te­le­maan. Jopa kuu­des­luok­ka­lai­set ky­sy­vät jos­kus, et­tä en­kö lu­ki­si heil­le teks­tiä, vaik­ka tun­nit ei­vät ole­kaan aa­mus­ta. Ym­mär­rän, et­tä ta­ri­noi­ta on mo­nes­ti kuun­nel­tu suu­rel­la mie­len­kiin­nol­la ja et­tä ää­neen lu­ke­mi­nen ja ta­ri­noin­ti on tär­ke­äm­pää kuin uu­det op­pi­mi­sym­pä­ris­töt di­gi­vi­ta­mii­ni­tab­let­tei­neen.

Hie­man ah­dis­tu­nee­na olen miet­ti­nyt raa­ma­tun­tun­te­muk­sen vä­he­ne­mis­tä, kun sitä tär­ke­ää kir­joi­tus­ten ko­ko­el­maa niin vä­hän lu­em­me. Kyse ei toki ole var­si­nai­ses­ti ta­ri­nois­ta vaan py­his­tä teks­teis­tä joi­ta lu­et­tiin, lau­let­tiin ja kuun­nel­tiin. Ne vah­vis­ta­vat ja roh­kai­se­vat mei­tä us­ko­maan.

”Minä avaan suu­ni sa­nan­las­kuun, ja van­hat ta­pauk­set mai­nit­sen,

Jot­ka me kuul­leet olem­me ja tie­däm­me, ja mei­dän isäm­me meil­le ju­tel­leet ovat,

Et­tem­me sitä sa­lai­si hei­dän lap­sil­tan­sa, jäl­keen­tu­le­vai­sel­ta su­ku­kun­nal­ta, ju­lis­tain

Her­ran kii­tok­sia, ja hä­nen voi­maan­sa ja ih­mei­tän­sä, jot­ka hän on teh­nyt” (Ps. 78:2-4).

SeppoTervo
12.7.2020

Jee­sus sa­noi Pie­ta­ril­le: "Sinä olet Pie­ta­ri, ja täl­le kal­li­ol­le minä ra­ken­nan kirk­ko­ni. Sitä ei­vät tuo­ne­lan por­tit voi­ta. Minä olen an­ta­va si­nul­le tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­met." Matt. 16:18-19

Viikon kysymys