JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Päi­vä­kir­ja­mer­kin­tö­jä pää­si­äi­sen ajal­ta

Aiemmat blogit
1.4.2016 7.00

Pit­kä­per­jan­tai tun­tui lap­se­na to­del­la pit­käl­tä päi­väl­tä. Tämä joh­tui sii­tä, et­tä pit­kä­nä­per­jan­tai­na ei käy­ty ky­läs­sä ei­kä usein­kaan otet­tu vas­taan vie­rai­ta, ei teh­ty mi­tään töi­tä, ei ol­lut seu­ro­ja ei­kä eri­tyi­sem­min har­ras­tet­tu. Päi­vä oli su­kua jou­lu­päi­väl­le. Pit­kän­per­jan­tain hen­gel­li­nen mer­ki­tys al­koi val­je­ta vas­ta tei­ni-iäs­sä.

Il­lal­la tyt­tä­ren per­he kävi ky­läs­sä.

Lan­ka­lau­an­tai. Kau­pas­sa­käyn­ti­päi­vä. Kir­joi­tin kak­si apu­ra­ha­ha­ke­mus­ta.

Pal­mu­sun­nun­tai­na ovel­lam­me oli käy­nyt muu­ta­ma trul­lik­si pu­keu­tu­nut lap­si vir­po­mas­sa. Lap­suu­te­ni poh­joi­ses­sa kau­pun­gis­sa pu­keu­duim­me noi­dik­si lan­ka- tai vä­li­lau­an­tai­na. Kul­jim­me ka­duil­la, mut­ta em­me käy­neet ke­nen­kään ovel­la. äi­ti oli pii­lot­ta­nut suk­laa­mu­nia sel­lai­siin paik­koi­hin, et­tä saa­toim­me löy­tää ne, jos sii­vo­sim­me huo­lel­la.

Vai­mo­ni ko­ti­seu­dul­la pol­te­taan pää­si­äis­lau­an­tai­na kok­ko­ja. Noi­dat kul­ki­vat en­nen ko­kol­ta ko­kol­le.

Il­lal­la pu­he­li­mem­me al­koi­vat piip­pail­la vies­te­jä: Kirk­ko pa­laa. Poh­jan­maal­la pa­loi­vat par­hail­laan pää­si­säis­ko­kot, ja pi­dim­me uu­tis­ta tyy­lit­tö­mä­nä vit­si­nä. Sit­ten näim­me tu­li­pa­los­ta vi­de­on, ja pian val­ta­kun­nal­lis­ten leh­tien verk­ko­si­vut ker­toi­vat dra­maat­tis­ta uu­tis­ta. Vi­de­ol­la kor­ke­an ta­pu­lin run­ko piir­tyi mus­ta­na heh­ku­vaa tu­li­mer­ta vas­ten, huo­jui, ja lo­pul­ta kaa­tui maa­han.

Ap­pi­van­hem­pie­ni hau­ta on lä­hel­lä kir­kon ki­vi­jal­kaa. Yri­tim­me tut­kia ku­vis­ta, kuin­ka laa­jal­le palo le­vi­ää ja mi­hin päin pa­la­va ta­pu­li sor­tui. Tu­li­me­ren kes­kel­tä näyt­ti­vät sel­vi­ä­vän eh­ji­nä vain ki­vi­set, kor­ke­at por­taat kir­kon pää­o­ven edes­sä.

Vuo­si­kym­me­niä sit­ten nou­sim­me kih­la­pa­ri­na nuo por­taat ylös ja pa­la­sim­me avi­o­pa­ri­na por­tai­den juu­rel­la odot­ta­vaan au­toon. Kol­me ark­kua olin kan­ta­nut alas ki­vi­siä por­tai­ta kirk­ko­maal­le tai por­til­la odot­ta­vaan ruu­mi­sau­toon. Häi­tä, siu­naus­ti­lai­suuk­sia, seu­ro­ja, jou­lu- ja pää­si­äis­kirk­ko­ja. Kuin­ka mon­ta ilois­ta ja hai­ke­aa muis­toa liit­tyy­kään tuo­hon kirk­koon yh­den työ­i­käi­sen, toi­saal­la syn­ty­neen ja toi­saal­la ai­na asu­neen ih­mi­sen elä­mäs­sä.

Kirk­ko oli vai­mo­ni lap­suu­den ja nuo­ruu­den ajan ko­ti­kirk­ko. Suu­ri, kant­to­ril­ta nou­det­tu avain lau­kus­saan vai­mo­ni ava­si ker­ta ker­ran jäl­keen kir­kon ras­kaan ul­ko-oven ja kä­ve­li au­ti­on kirk­ko­sa­lin läpi. Ur­ku­par­ven avain oli sa­kas­tis­sa. As­ke­leet kai­kui­vat kor­keis­sa hol­veis­sa ja le­ve­ät lat­ti­a­lan­kut ko­lah­te­li­vat pe­lot­ta­vas­ti, kun­nes kol­me­kym­men­tä­vii­si ää­ni­ker­taa täyt­ti­vät tyh­jän kirk­ko­sa­lin sy­dä­men pu­hees­ta, nuo­ruu­den in­nos­ta ja elä­män tus­kas­ta.

Sun­nun­tai. Ke­sä­ai­ka. Kä­vim­me ky­läs­sä tut­ta­va­per­heen mö­kil­lä. Kä­ve­lim­me ran­nan haa­vi­kos­sa ja kat­soim­me pi­han ra­ken­nuk­set ja huo­neet. Pu­huim­me ys­tä­vyy­des­tä. Mik­si ys­tä­vyys voi jos­kus lop­pua ja avoi­men sy­lin si­jas­ta eteen kään­tyy­kin sel­kä? Jäin miet­ti­mään an­teek­si­an­ta­mus­ta. Jos on an­teek­si pyy­tä­mi­nen jos­kus vai­ke­aa, voi an­teek­si an­ta­mi­nen ol­la vie­lä vai­ke­am­paa. Ei­kö mei­tä ope­te­ta an­ta­maan an­teek­si jo edel­tä­kä­sin, val­miik­si en­nen kuin vi­kaan jou­tu­nut edes eh­tii pyy­tää? Ei­kö kah­dek­sas käs­ky vel­voi­ta mei­tä ajat­te­le­maan ja pu­hu­maan lä­him­mäi­ses­tä par­hain päin?

Toi­nen pää­si­äis­sun­nun­tai. Nä­em­me vai­mo­ni kans­sa eri­lai­sia unia, mut­ta mo­lem­pien unes­sa roi­hu­si tu­li­pa­lo. Vai­mon unes­sa pit­kä ri­vi­ta­lo pa­loi asun­to ker­ral­laan. Sei­nän ta­ka­na jo pa­loi, kun vai­mo vie­lä pak­ka­si mu­kaan otet­ta­via ta­va­roi­ta jä­te­säk­kiin. Omaa un­ta­ni en enää tark­kaan muis­ta. Mie­lee­ni on piir­ty­nyt vah­va­na kuva ta­pu­lin run­gon si­lu­e­tis­ta orans­sia tu­li­mer­ta vas­ten.

Au­rin­koi­nen päi­vä. Kä­vin pyö­räi­le­mäs­sä. Saim­me vie­raik­si pa­ris­kun­nan, jon­ka kans­sa kan­nam­me joi­ta­kin sa­man­kal­tai­sia kuor­mia. On hyvä pu­hua elä­män kuor­mis­ta ja myös ilois­ta ää­neen. Ruo­an ja kah­vin jäl­keen kä­ve­lim­me vii­den ki­lo­met­rin len­kin ke­väi­ses­sä il­las­sa.

Tiis­tai. Kat­se­lim­me kau­ko-oh­jat­ta­vas­ta he­li­kop­te­ris­ta ku­vat­tua vi­de­o­ku­vaa pa­la­neen kir­kon rau­ni­oil­ta. Kirk­ko oli seis­syt pai­kal­laan jo­en­ran­nas­sa jo Ruot­sin ja Ve­nä­jän val­lan ai­ka­na. Sen yli oli­vat kul­ke­neet so­dat, kul­ku­tau­dit, ka­to­vuo­det ja sor­to­kau­det. Pää­si­äis­lau­an­tain il­ta­na kak­si­sa­taa­kol­me­kym­men­tä­vuo­ti­as kirk­ko­ra­ken­nus oli tu­hou­tu­nut muu­ta­mas­sa mi­nuu­tis­sa. Luim­me, et­tä seu­ra­kun­taan on tul­lut run­saas­ti sel­lai­sia yh­tey­de­not­to­ja, jois­sa ha­lu­taan osal­lis­tua uu­den kir­kon ra­ken­ta­mi­seen. Kir­kon palo on kos­ket­ta­nut. Tun­nis­tim­me il­ma­ku­vis­ta omais­ten muis­to­ki­vet. Hau­dat näyt­ti­vät säi­ly­neen kun­nos­sa sekä pa­los­ta et­tä sam­mu­tus­töis­tä.

PekkaLassila
Opiskeluaikana aloitimme vaimoni kanssa tyhjästä. Nyt meillä on kahdeksan aikuista lasta, vävyjä, miniöitä ja lastenlapsia ja olemme jälleen kahden. Vapaa-aikana matkustelemme. Viihdyn vesillä ja luonnossa. Luen mielelläni kaunokirjallisuutta. Työskentelen kuvaajana, kirjoittajana sekä kouluttajana media-alalla ja viestinnän parissa. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, lukeminen ei. Jos tekstini herätti ajatuksen tai mielikuvan, jonka haluat jakaa kanssani, osoitteeni on pekka.lassila@me.com
29.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen. Siel­lä ei koi ei­kä ruos­te tee tu­ho­jaan ei­vät­kä var­kaat mur­tau­du si­sään ja va­ras­ta. Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si." Matt. 6:20-21

Viikon kysymys