JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pa­la­set aset­tu­vat pai­koil­leen

Säkkinen Lauri
Aiemmat blogit
9.8.2017 6.00

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170809060000

Opis­tois­sa on pe­rin­tei­ses­ti teh­ty opis­to­lau­lu, yleen­sä sen on teh­nyt joku opis­ke­li­jois­ta. Mei­dän opis­to­lau­lun sa­nat tu­li­vat mi­nul­le no­pe­as­ti hy­vin tär­keik­si. Koin ne oma­koh­tai­sik­si; ne kos­ket­ti­vat juu­ri mi­nun elä­män­ti­lan­net­ta­ni.

Ees­sä­ni on kai­tai­nen pol­ku kul­ke­ma­ton.

En huo­mi­sen mat­kas­ta tie­dä,

se vie­lä on tun­te­ma­ton.

Ei vah­vem­paa

tur­vaa kuin Jee­suk­sen rin­nal­la saa.

Huo­let ei var­joil­laan toi­voa pei­tä,

kun Her­ram­me joh­taa mei­tä.

Nuo­ruu­den maa

va­loa täyn­nä jo au­ke­aa.

Vaan var­jois­ta maa­il­ma kuis­kii,

käy val­hei­taan tar­jo­a­maan.

Ei kal­liim­paa

ys­tä­väin kans­sa kun yh­des­sä saa

kul­kea vaa­lien tun­nol­laan rau­haa

ja mat­kal­la rie­muin lau­laa.

Yh­tei­nen tie

laak­soon jos käy, myös nii­tyil­le vie.

Ei Her­ram­me pie­ni­ään hei­tä,

on hä­nel­tä mää­rä ja tie.

Ras­kaim­mat­kin

taak­kam­me kan­taa hän us­kol­li­sin.

Ar­mon­sa voi­mak­si mat­kal­le an­taa

ja tai­va­han rau­haan kan­taa.

(Sä­vel ja sa­nat An­na Kal­li­o­ran­ta)

Eri­tyi­sen lä­hel­le omaa ti­lan­net­ta­ni tu­lee toi­nen sä­keis­tö. Tun­sin maa­il­man kuis­ki­van mi­nul­le jo en­nen opis­to­vuo­den lop­pu­mis­ta. Huo­ma­sin poh­ti­va­ni, et­tä lu­ku­vuo­si on lop­pu­mas­sa en­kä enää näe opis­to­ys­tä­vi­ä­ni. Edel­leen olen yh­tä paha ja Ju­ma­lal­le kel­paa­ma­ton ih­mi­nen kuin en­nen opis­to­vuot­ta­kin.

Tun­sin ve­toa sii­hen elä­mään, min­kä jä­tin taak­se­ni, kun pää­tin tul­la opis­toon. On­nek­si sain kes­kus­tel­tua näis­tä kiu­sauk­sis­ta ys­tä­vä­ni kans­sa. Hän muis­tut­ti mi­nua sii­tä, et­tä sie­lun­vi­hol­li­sen kuis­keet ovat kai­kes­sa hou­kut­te­le­vuu­des­saan pelk­kää val­het­ta.

Kun opis­to tou­ko­kuun lo­pul­la lop­pui, tun­sin ole­va­ni hu­kas­sa. Opis­toon läh­ties­sä olin jät­tä­nyt van­han elä­män taak­se­ni, ei­kä mi­nul­la ol­lut mi­tään, mi­hin pa­la­ta. Muu­tin ta­kai­sin van­hem­pie­ni luok­se. Mi­nul­la oli lii­kaa va­paa-ai­kaa ei­kä riit­tä­väs­ti jär­ke­vää te­ke­mis­tä, jol­la täyt­täi­sin päi­vä­ni. En tien­nyt, mitä teh­dä elä­mäl­lä­ni. Kä­vin kak­sis­sa pää­sy­ko­keis­sa. Mie­les­tä­ni tö­pek­sin mo­lem­mis­sa, ja se li­sä­si epä­var­muut­ta tu­le­vai­suu­des­ta­ni.

En­nen tä­män ke­sän Su­vi­seu­ro­ja mi­nul­ta oli jää­nyt vä­liin nel­jät Su­vi­seu­rat, jo­ten koin sin­ne läh­te­mi­sen ke­sän tär­keim­mäk­si asi­ak­si. Luot­ta­mus Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen vah­vis­tui­kin Su­vi­seu­ro­jen ai­ka­na. Tors­tai­aa­mu­na he­rä­sin tel­tas­sa kuu­muu­teen, työn­sin pää­ni ulos oves­ta ja kat­se­lin kuin­ka lin­nut kaar­te­li­vat huo­let­to­mi­na pil­vet­tö­mäl­lä tai­vaal­la. Tun­tui kuin nä­ky­mät­tö­mät pa­la­pe­lin pa­la­set oli­si­vat al­ka­neet lok­sah­del­la pai­koil­leen.

On­nek­si mei­dän ei tar­vit­se­kaan tie­tää, mitä huo­mi­nen tuo tul­les­saan. Saam­me val­mis­tau­tua tu­le­vai­suu­teen ja teh­dä par­haam­me, jot­ta sai­sim­me kou­lu- tai työ­pai­kan. Su­vi­seu­ro­ja seu­ran­nei­na päi­vi­nä pari uut­ta pa­la­pe­lin­pa­las­ta lok­sah­ti taas elä­mäs­sä­ni pai­koil­leen: tu­le­va asuin­paik­ka­ni on Ro­va­nie­mi, jos­sa aloi­tan syk­syl­lä sai­raan­hoi­ta­ja­o­pin­not.

LauriSäkkinen
Opiskelen tänä talvena Ranuan kristillisen kansanopiston viestintälinjalla. Tasan kymmenen vuotta olin opistossa ensimmäistä kertaa, peruskoulun jälkeen. Sen jälkeen opiskelin lähihoitajaksi ja tein hoitotyötä noin kuuden vuoden ajan. Sitten päätin tulla uudestaan opistoon. Nyt mietin, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Tämän blogini kirjoitukset tulevat varmaan liittymäänkin opistoelämään ja tuleviin opiskeluihin.
2.7.2020

Minä kuu­lun si­nul­le. Pe­las­ta mi­nut! Si­nun sää­dös­te­si mu­kaan minä tah­don elää. Minä olen kuin ek­sy­nyt lam­mas. Et­si mi­nut! Si­nun käs­ky­jä­si minä en unoh­da. Ps. 119:94,176

Viikon kysymys