JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Sy­dän pu­huu

Lassila Pekka
Aiemmat blogit
22.11.2016 6.44

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420161122064400

Tuu­li­la­sin­pyyh­ki­jät kau­ho­vat rän­tä­sa­det­ta pois nä­kö­ken­täs­tä. Mat­kan ede­tes­sä tien pien­ta­reet, pel­lot ja puut ovat saa­neet ohu­en lu­mi­peit­teen. Har­maa, nol­la-as­tei­nen as­falt­ti tum­muu su­la­vis­ta lu­mi­hiu­ta­leis­ta kiil­tä­vän mus­tak­si. Har­vak­sel­taan vas­taan­tu­le­vien au­to­jen va­lot hei­jas­tu­vat mä­räs­tä tien­pin­nas­ta. Ajan vai­mo­ni kans­sa täy­teen las­ta­tul­la pa­ket­ti­au­tol­la koh­ti Kai­nuu­ta. As­ti­a­laa­ti­kot ko­lah­te­le­vat vai­me­as­ti au­ton ta­va­ra­ti­las­sa, vaik­ka ne on kii­lat­tu huo­lel­li­ses­ti soh­va­tyy­nyil­lä pat­jo­jen ja vaa­te­pus­sien vä­liin. Mu­ka­na on kaik­ki tar­vit­ta­va kah­den ai­kui­sen ih­mi­sen elä­mi­seen ja asu­mi­seen.

Sa­mal­la ta­val­la ajoim­me kol­me­kym­men­tä­kuu­si vuot­ta sit­ten vel­jel­tä lai­nat­tua hää­au­toa Poh­jan­maal­ta ete­lään. Far­ma­ri­au­to oli pa­kat­tu kat­toa myö­ten täy­teen, ja kat­to­te­li­neel­le köy­tet­ty li­pas­to­kin oli täyn­nä ke­vy­em­pää ta­va­raa. Jou­lu­kui­sen il­ta­yön lu­mi­nen maan­tie oli hil­jai­nen. Ker­tai­lim­me mie­les­säm­me hää­päi­väm­me ta­pah­tu­mia ja odo­tim­me in­nol­la tu­le­vaa. Py­säh­dyim­me tank­kaa­maan au­ton ja juo­maan no­pe­at kah­vit kes­ki­suo­ma­lai­sel­la huol­to­a­se­mal­la, jon­ka ar­ki­nen il­ta­e­lä­mä le­vy­au­to­maat­tei­neen ja ki­li­se­vi­ne ko­lik­ko­pe­lei­neen ei ky­en­nyt häi­rit­se­mään on­nel­lis­ta olo­ti­laam­me.

Muu­ta­ma viik­ko sit­ten kä­ve­lim­me pit­kiä lenk­ke­jä hel­tei­sel­lä Tur­kin ran­ni­kol­la ja mie­tim­me, mitä tu­le­va syk­sy, tal­vi ja edes­sä ole­vat vuo­det toi­si­vat tul­les­saan. Vii­me­vuo­si­na työ ja sen myö­tä toi­meen­tu­lo ei­vät enää ole ol­leet it­ses­tään­sel­vyys. Ei myös­kään ter­veys ja työ­ky­ky. En­nen tie edes­säm­me oli näyt­tä­nyt suo­ral­ta, hy­vä­pin­tai­sel­ta ja en­nus­tet­ta­val­ta. Nyt nä­ky­vyys eteen oli ly­hen­ty­nyt niin kuin kul­ki­sim­me sok­ke­loi­sen, sat­tu­man­va­rai­ses­ti ra­ken­tu­neen van­han kau­pun­gin ka­peil­la, mut­kai­sil­la ku­jil­la. Kun eteen­päin on men­tä­vä vaik­ka ei näe, tar­vi­taan luot­ta­mus­ta. Sy­dän pu­huu.

Maan­tie kaar­tuu pit­kään, loi­vaan ylä­mä­keen. Vauh­ti las­kee, kos­ka täy­teen las­ta­tun au­ton pe­räs­sä on pai­na­va pe­rä­kär­ry. Kyt­ken pääl­le pie­nem­män vaih­teen. Saa­vu­tan edes­sä hi­taas­ti kul­ke­van, le­ve­än trak­to­rin, mut­ta en voi ohit­taa, kos­ka vas­taan tu­lee au­to­ja ta­sai­sin vä­lein. Kun tie lo­pul­ta on va­paa, pai­na­va au­tom­me ei ylä­mä­es­sä kiih­dy enää en­ti­seen vauh­tiin­sa. Sade tau­ko­aa. Mäen la­el­la eteem­me avau­tuu het­kek­si ava­ra, kum­pui­le­va nä­ky­mä kau­as si­ni­har­maa­seen ho­ri­sont­tiin. Kat­seel­la on ti­laa hen­git­tää, kun­nes tie las­keu­tuu alas kum­pu­jen ja met­sien kät­köön.

Huo­maan, et­tä mo­nes­sa blo­gi­teks­tis­sä­ni olen ol­lut mat­kal­la jon­ne­kin tai jos­sa­kin. Mat­kal­la olo poik­ke­aa ar­kie­lä­mäs­tä, kos­ka mat­kal­la ol­laan liik­kees­sä. Mat­kal­la koh­taa uu­del­la ta­val­la elä­män­sä, it­sen­sä ja lä­him­mäi­sen­sä. Mat­kal­la huo­maa asi­oi­ta ja mer­ki­tyk­siä, jot­ka ar­ki­päi­väs­sä jää­vät usein huo­maa­mat­ta. Mat­kal­la mie­li ja ais­tit her­kis­ty­vät.

Ke­sä­kuun blo­gi­teks­tis­sä­ni ker­roin pit­käs­tä me­lon­ta­mat­kas­ta ke­väi­sen jär­vi-Suo­men hil­jai­sil­la ve­sil­lä. Kir­joi­tin, kuin­ka kat­se­lin jout­se­nen työ­läs­tä len­toon­läh­töä ja mie­tin omaa työ­ti­lan­net­ta­ni ja tu­le­vai­suut­ta­ni: ”Kuin­ka niin mo­net pyr­ki­myk­se­ni yk­si toi­sen­sa jäl­keen ovat pa­lan­neet tyh­jä­nä ta­kai­sin. Sai­sin­ko mi­nä­kin vie­lä ker­ran il­maa sii­pie­ni al­le? Ei tar­vit­se len­tää kau­as ei­kä kor­ke­al­le, ly­hyt­kin py­räh­dys riit­tää.” Tä­nään olem­me muut­to­mat­kal­la uu­del­le työ­paik­ka­kun­nal­le­ni sa­to­jen ki­lo­met­rien pää­hän ko­toa.

Asu­mi­nen työn vuok­si toi­sel­la paik­ka­kun­nal­la kau­ka­na ko­toa muut­taa ar­ki­päi­vän kul­kua. Reis­su­työn te­ke­mi­nen on tul­lut meil­le tu­tuk­si vii­me vuo­si­na, mut­ta täl­lä ker­taa työ si­too mi­nut ai­em­pia teh­tä­vi­ä­ni enem­män työ­paik­ka­kun­nal­le. Vai­mo­ni työ­paik­ka, lä­hei­sem­me ja ys­tä­väm­me ei­vät muu­ta mu­ka­nam­me. Niin­pä alam­me asua kah­ta ko­tia, kah­ta ko­ti­seu­tua. Edes­sä on uu­si ym­pä­ris­tö, uu­det ih­mi­set ja mie­len­kiin­toi­nen teh­tä­vä, mut­ta myös vii­koit­tais­ta mat­kus­ta­mis­ta, ai­ka­tau­lu­jen so­pi­mis­ta, yh­teis­ten vii­kon­lop­pu­jen ja va­paa­het­kien odo­tus­ta, koti-ikä­vää. Kii­tol­li­suus, mut­ta myös hai­keus täyt­tä­vät mie­len. Edes­sä on mat­ka, jon­ka vai­hei­ta em­me vie­lä tie­dä. Sy­dän pu­huu.

PekkaLassila
Opiskeluaikana aloitimme vaimoni kanssa tyhjästä. Nyt meillä on kahdeksan aikuista lasta, vävyjä, miniöitä ja lastenlapsia ja olemme jälleen kahden. Vapaa-aikana matkustelemme. Viihdyn vesillä ja luonnossa. Luen mielelläni kaunokirjallisuutta. Työskentelen kuvaajana, kirjoittajana sekä kouluttajana media-alalla ja viestinnän parissa. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, lukeminen ei. Jos tekstini herätti ajatuksen tai mielikuvan, jonka haluat jakaa kanssani, osoitteeni on pekka.lassila@me.com
29.5.2020

Her­ra on mi­nun va­lo­ni ja apu­ni, ketä minä pel­käi­sin? Her­ra on mi­nun elä­mä­ni tur­va, ketä siis säik­kyi­sin? Ps. 27:1

Viikon kysymys