JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Syk­sy saa tul­la

Kinnunen Henna
Aiemmat blogit
11.9.2017 6.01

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170911060100

Sie­mai­len il­ta­päi­vä­kah­via ke­sä­ko­ti­ni ta­ka­pi­hal­la lou­nais­tuu­les­sa ja au­rin­gon pais­tees­sa. On ke­sän en­sim­mäi­nen päi­vä, mut­ta se muis­tut­taa syk­sys­tä. Läh­te­mi­ses­tä ja luo­pu­mi­ses­ta. Tuu­les­sa len­tä­vät en­sim­mäi­set leh­det ja ha­vut, kä­py­jä­kin ku­mah­te­lee met­sään ja pi­hal­le. On jää­hy­väis­ten ai­ka. Rak­kaus ja ikä­vä ovat läs­nä yh­tä ai­kaa. Kyy­ne­leet nou­se­vat, vaik­ka yri­tän vas­tus­taa. En ha­lu­ai­si läh­teä. Ko­ti­pe­sän suo­jas­sa on ol­lut niin hyvä le­väh­tää ja vah­vis­tua.

Päi­vä on ol­lut mo­nen­tun­toi­nen pak­kaus­tou­huis­sa. Vas­taan­lait­ta­va ja ju­mit­ta­va mur­ro­si­käi­nen on muis­tut­ta­nut taas ker­ran omas­ta riit­tä­mät­tö­myy­des­tä. Tur­me­lus si­säl­lä­ni on kas­va­nut, ja olen aja­tel­lut – ihan sama! En ole jak­sa­nut ym­mär­tää sitä, mi­ten muu­tos tai vain elä­mi­nen voi kuo­hut­taa nuo­ren miel­tä. En ole jak­sa­nut ra­kas­taa ai­kui­sen ta­val­la. Pi­dät­te­len it­kua.

Kuu­len, mi­ten isä pu­hut­te­lee vah­vas­ti ja rak­kaas­ti nis­ku­roi­vaa las­taan hä­nen vas­tus­tuk­ses­taan huo­li­mat­ta. Pe­rik­si­an­ta­mat­ta. Ih­met­te­len, mi­ten toi­nen jak­saa kär­si­väl­li­ses­ti ra­kas­taa osoit­ta­mal­la lem­peyt­tä so­ta­tan­te­reel­la. Sa­mal­la kii­tän, et­tä hän jak­saa.

Odo­tan tuo­mi­o­ta it­sel­le­ni. Mut­ta käsi kos­ket­taa ol­ka­pää­tä­ni ja loh­dut­ta­va ää­ni roh­kai­see myös mi­nua: ”Ra­kas, läh­te­mi­nen on vai­ke­aa meil­le jo­kai­sel­le. Nyt riit­tää kun ym­mär­tää ja ra­kas­taa.”

Mut­ta kun tun­nen, et­ten jak­sa. Olen tyh­jä. On oi­kut­te­le­va nuo­ri ja tur­mel­tu­nut van­hem­pi. Mi­nun­ko pi­täi­si en­sin nöyr­tyä? Yl­pey­te­ni ei an­na pe­rik­si.

Sit­ten pos­ki­a­ni pit­kin vir­taa­vat kyy­ne­leet – läh­dön, kär­si­mät­tö­myy­den ja kii­tok­sen kyy­ne­leet. An­nan lu­van vä­sy­myk­sel­le ja heik­kou­del­le. Ei tar­vit­se eh­kä jak­saa ei­kä ym­mär­tää enem­pää.

Pyy­tä­mät­tä siu­naa­vat kä­det sul­ke­vat suo­je­luk­seen. Ar­mo tuo loh­dun ja an­taa voi­man so­pia nuo­ren kans­sa.

Pal­jon myö­hem­min, syys­päi­vä­nä, kat­son huo­ju­via män­nyn­lat­vo­ja ja mie­tin ar­mon ih­meel­lis­tä voi­maa ja ke­sän koh­taa­mis­ten het­kiä, jois­sa pal­jain ja­loin kul­jet­tua mat­kaa on ja­et­tu.

Tuu­li tuo ke­sä­muis­ton koh­taa­mi­ses­ta, joka si­vus­ta­kat­so­ja­na kos­ket­ti. Het­ki, jos­sa kak­si mies­tä kat­soo avoi­min haa­voin ja roh­ke­an vä­ke­vi­nä elä­mää ja sen his­to­ri­aa. Hil­jen­nyn. Sii­nä he sei­so­vat ja tun­te­vat elä­män ki­vun it­ses­sään ja lä­hei­sis­sään. Kuun­te­len heik­kou­des­sa vä­ke­vien pu­het­ta elä­mäs­tä ja lii­ku­tun. Kyy­nel vie­räh­tää pos­kel­le.

Kah­vi on jääh­ty­nyt ku­pis­sa, ja hät­käh­dän, kun käpy ku­mah­taa mel­kein pää­hä­ni. Ar­mo, avoi­muus ja lem­peys ovat vah­vis­ta­neet us­koa. Syk­sy saa tul­la.

HennaKinnunen
Olen 44-vuotias nainen ja asun perheeni kanssa kuudetta vuotta Fuengirolassa, Espanjassa. Minua kiinnostaa se, johon sanat eivät aina yllä. Se tärkeä, mitä nopeasti askeltaessa ei välttämättä huomaa. Voimaannun hiljaisuudessa, luonnossa ja siellä missä elämän kipua ja iloa uskalletaan jakaa kyyneleillä. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen henna.kinnunen@dnainternet.net.
4.6.2020

Ku­kaan, joka pu­huu Ju­ma­lan Hen­gen val­taa­ma­na, ei voi sa­noa: "Jee­sus on ki­rot­tu." Ku­kaan ei myös­kään voi sa­noa: "Jee­sus on Her­ra", muu­ten kuin Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. 1 Kor. 12:3

Viikon kysymys