Ke­vät on juh­lien ai­kaa. Me ih­mi­set saam­me py­säh­tyä mo­nien lä­heis­ten ja tut­tu­jen juh­lis­sa koh­taa­maan eri­lai­sia merk­ki­paa­lu­ja. On­kin pai­kal­laan poh­tia, mi­ten saa­daan ai­kaan ai­nut­laa­tui­set ja kos­ket­ta­vat juh­lat. En tar­koi­ta juh­lien näyt­tä­vyyt­tä tai ul­kois­ta ko­reut­ta. Mie­tin enem­män, mi­ten juh­lat toi­si­vat elä­määm­me kii­tol­lis­ta miel­tä, ih­mis­suh­teit­ten sy­ve­ne­mis­tä ja ai­toa koh­taa­mis­ta. Ker­ron­kin täs­sä ko­ke­muk­si­a­ni yh­den an­toi­san juh­lan val­mis­te­luis­ta.

Sain kut­sun erään ky­läyh­dis­tyk­sen ja seu­ra­kun­nan jär­jes­tä­mään äi­tien­päi­vä­juh­laan. Ky­läyh­dis­tyk­sen pu­heen­joh­ta­ja an­toi teh­tä­väk­se­ni en­nen juh­lia käy­dä haas­tat­te­le­mas­sa jo iä­käs­tä maa­ta­lon emän­tää ja äi­tiä. Hän­tä oli tar­koi­tus muis­taa yh­tei­ses­sä juh­las­sa. Taus­tak­si pu­heen­joh­ta­ja ker­toi, et­tä tämä uut­te­ra äi­ti oli lyp­sä­nyt leh­män­sä kä­sin vuo­si­kym­me­niä. Hä­nel­lä oli vie­lä­kin yk­si leh­mä na­ve­tas­sa. Ajat­te­lin, et­tä täl­lais­ta per­hee­näi­tiä ja to­me­raa emän­tää so­pii muis­taa.

Pää­tin men­nä vie­rai­lul­le ta­loon maa­seu­dun pe­rin­tei­seen ta­paan, siis il­moit­ta­mat­ta edel­tä tu­los­ta­ni. Täl­lai­nen vie­rai­lu­ta­pa al­kaa ol­la har­vi­nai­nen. Joku voi aja­tel­la sen ole­van men­nyt­tä ai­kaa. It­se ajat­te­len, et­tä se on edel­leen­kin yk­si lä­hes­ty­mis­ta­pa. Vas­tuu on tie­tys­ti lä­hes­ty­jäl­lä.

Ajoin maa­lais­ta­lon pi­haan au­tol­la­ni. Kis­sa te­pas­te­li kar­ta­nol­la ja taus­tal­ta kuu­lui ko­nei­den ää­niä. Kol­ku­tin ovea ja as­te­lin si­sään. Ta­lon­vä­ki oli päi­vä­kah­veil­la ja ter­veh­din hei­tä. Sain ter­veh­dyk­sen jäl­keen vä­lit­tö­mäs­ti kah­vi­kut­sun pöy­tään. Ta­lon emän­tä yl­lät­tyi, kun ker­roin, et­tä hän­tä tul­laan muis­ta­maan tu­le­vas­sa juh­las­sa. Hän ker­toi vaa­ti­mat­to­mas­ti työ­tään, kas­va­tuk­ses­taan ja elä­mäs­tään. Sain ol­la kuun­te­luop­pi­laa­na. Näin, et­tä emän­nän lä­hei­sil­le oli tär­ke­ää, et­tä hän­tä huo­mi­oi­daan täl­lä ta­val­la. Juh­lien val­mis­te­lu läh­ti näin no­pe­as­ti ja luon­te­vas­ti liik­keel­le.

Toi­saal­la­kin ta­pah­tui. Ky­län lap­sia oli koot­tu har­joit­te­le­maan äi­deil­le lau­let­ta­via lau­lu­ja. Kos­ka ky­läl­lä las­ten osuus on ai­ka pie­ni, tuli täy­den­nys­tä mei­dän ko­dis­tam­me. Kuun­te­lin ko­to­na, kun lap­sem­me har­joit­te­li­vat Sii­o­nin lau­lua Kuin kas­te tou­ko­kui­nen. Vaik­ka har­joit­te­lu jäi vä­hän myö­häi­seen, kuu­los­ti lop­pu­tu­los hy­väl­tä. Sa­maan ai­kaan ky­län mies­jouk­ko oli har­joi­tel­lut äi­tien­päi­vään so­pi­via kan­san­lau­lu­ja, joi­den hel­me­nä tai­si ol­la Pai­men­poi­ka.

It­se juh­la oli kos­ket­ta­va. Lap­set aloit­ti­vat juh­lan kah­del­la Sii­o­nin lau­lul­la. Pie­nim­mäi­set ta­pai­li­vat sa­no­ja ja isom­mat joh­ti­vat lau­lua. Saim­me on­ni­tel­la uut­te­raa äi­tiä, jol­le mies­kuo­ro ka­jaut­ti: ”Jäi toi­set aa­mul­la nuk­ku­maan, kun otin kont­ti­ni nau­las­taan ja kii­ruh­din kar­ja­teil­le…” On­nit­te­lu­sa­nois­sa­ni ker­ta­sin äi­din tun­te­muk­sia, joi­ta hän oli ker­to­nut vie­rail­les­sa­ni hä­nen luo­naan. Ky­lä­kirk­ko oli täyn­nä kii­tol­li­sia ih­mi­siä.

Pi­din har­taus­pu­heen pro­feet­ta Je­sa­jan ku­vas­ta, jos­sa Ju­ma­lan hen­gen työ­tä ver­ra­taan ke­vään saa­pu­mi­seen. Ker­roin, kuin­ka kak­si päi­vää ai­kai­sem­min olim­me men­neet lä­hel­lä ole­val­le ke­sä­mö­kil­lem­me, jon­ka ran­nas­ta jäät oli­vat läh­te­neet edel­li­se­nä päi­vä­nä. Kak­si jout­sen­ta oli las­keu­tu­nut lam­mel­le. Lap­set oli­vat hal­ti­ois­saan. Hei­dän ilon­sa tart­tui mei­hin­kin.

Sa­noin­kin, et­tä us­ko­mi­sen iloa voi­daan ver­ra­ta las­ten iloon ke­vääs­tä. Kun evan­ke­liu­min vir­ta saa kuo­hua Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta, se kos­ket­taa sy­dän­tä ja puh­dis­taa kai­kes­ta ros­kas­ta. Lap­set ovat meil­le esi­ku­via us­kon tiel­lä. Lap­si myös te­kee nai­ses­ta äi­din.

Ke­vään juh­lat jat­ku­vat ko­deis­sam­me ja per­heis­säm­me. Sam­me py­säh­tyä kiit­tä­mään ja lau­la­maan Ju­ma­lan joh­da­tuk­ses­ta ja var­je­luk­ses­ta. Hy­vät juh­lat syn­ty­vät ai­dois­ta koh­taa­mi­sis­ta ja yh­tei­sis­tä ilo­nai­heis­ta. Pai­kal­laan on myös muis­taa juh­lien kes­kel­lä se Raa­ma­tun sy­väl­li­nen aja­tus, et­tä Ju­ma­lan sana sai­si asua run­saa­na kes­kel­läm­me.