JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Yhteydenpitoa ja opintietä

Suominen Sarianna
Aiemmat blogit
25.9.2016 6.10

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160925061000

Po­jan opis­to­vuo­si on al­ka­nut, ja vies­tei­ly su­juu suih­kien. "Ket­kä ovat kämp­pik­siä? Ai on­ko se sen ja sen pik­ku­ve­li?" Me­sen kaut­ta saan äi­tiys­tä­vän vies­tiä: "Veim­me oman nuo­rim­man poi­kam­me opis­tol­le, au­las­sa nä­kyi tu­tun­nä­köi­nen ka­ve­ri – tei­dän poi­ka?" Per­he­ryh­mäs­sä tu­lee vies­te­jä van­hem­mil­ta opis­ton käy­neil­tä lap­sil­ta: "äi­ti, ei se ker­kiä vas­ta­ta – eka il­ta!"

Opis­ton ruo­ka­las­ta saan le­ve­än ha­lau­si­mi­taa­ti­o­ku­van Suo­mi-ka­ve­ril­ta: "Ter­vei­siä Ame­rik­kaan!" Ai et­tä kun mi­nua nau­rat­taa! Sy­dän le­pat­taa hy­vä­no­lon hyk­ky­rää. Us­ko­vais­ten nais­ten tu­ri­na­ryh­mäs­sä ja­e­taan lu­kui­sia on­nen­toi­vo­tuk­sia ja muis­te­taan ru­kouk­sin opis­to­työn­sä aloit­ta­via – myös hen­ki­lö­kun­taa muis­tam­me.

Ai­kai­sem­min aa­mul­la oli kah­den tun­nin sky­pe­tys yh­den po­jan kans­sa. Suo­mes­sa oli sil­loin il­ta. Osa ajas­ta meni sii­hen, et­tä is­tuim­me sii­nä, ruu­dun vä­li­tyk­sel­lä kas­vok­kain, ja vain kat­se­lim­me toi­si­am­me. Pai­noin mie­lee­ni hä­nen piir­tei­tään. Jo kol­mes­sa kuu­kau­des­sa nuo­ri mies oli kas­va­nut niin pal­jon. Ei sii­nä koko ajan sa­no­ja tar­vit­tu. Rak­kau­del­li­set aja­tuk­set vä­lit­tyi­vät kat­sees­ta.

Toi­nen Skype-­yri­tys poh­joi­seen muut­ta­neel­le tyt­tä­rel­le. Huo­no lin­ja. Uu­si yh­teys What­sAp­pin kaut­ta. Kuu­lu­mis­ten vaih­toa, hän ker­toi en­sim­mäi­sis­tä seu­rois­ta uu­des­sa ko­ti­kau­pun­gis­sa. "Oli­ko ol­lut tut­tu­ja?" Kaik­ki kämp­pik­set oli­vat aset­tu­neet ta­lok­si. Mu­ka­via ja mut­kat­to­mia us­ko­vai­sia nuo­ria nai­sia. To­del­la­kin su­juu, sen kuu­lee jo ää­nes­tä. Iha­naa!

Ja vie­lä yk­si pu­he­lu pää­kau­pun­ki­seu­dul­le. "äi­ti tääl­lä, mi­ten voit? Muis­tat­han käy­dä seu­rois­sa."

Mei­dän per­heem­me, 11 hen­keä. Nyt jo le­vit­täy­ty­nyt Ete­lä-Suo­meen, Poh­jois-Suo­meen, Kes­ki-Suo­meen ja Län­si-Suo­meen. Ja Yh­dys­val­toi­hin. Ja tämä on to­den­nä­köi­ses­ti vas­ta al­kua! Minä olen yrit­tä­nyt tut­kis­kel­la it­se­ä­ni. Olen et­si­nyt ma­nu­aa­lia, oh­je­kir­jaa, mi­ten tätä hom­maa van­hem­pa­na etääl­tä pyö­ri­tän. Vaik­ka nuo­ri­so it­se­näis­tyy, tie­dän kyl­lä, et­tä äi­din ja isän tar­ve on ai­na ole­mas­sa. Pik­ku­si­sa­rus­ten ikä­vä. Sii­nä jos­kus sy­dän mur­tuu. Het­ki­sek­si. Sit­ten jo kat­se­lem­me ku­via, piir­räm­me pos­tia. Il­ta­ru­kouk­ses­sa muis­tam­me hei­tä.

It­sel­le­ni ikä­vän­kar­koi­tuk­sen pa­ras lää­ke on yh­tey­den­pi­to. Me olem­me tääl­lä, vaik­ka­kin kau­ka­na, mut­ta kui­ten­kin saa­vu­tet­ta­vis­sa. Isä­nä ja äi­ti­nä olo ei lopu, vaik­ka lap­si kas­vaa ja muut­taa pois. Van­hem­muus muut­taa vain muo­to­aan. Ker­ta toi­sen­sa jäl­keen. Ja viis tu­han­sis­ta mai­leis­ta vä­lil­läm­me, yhä olen mu­ka­na mat­kas­sa myös siel­lä Suo­mes­sa. Ky­sy­myk­sin, aja­tuk­sin, ru­kouk­sin.

Tääl­lä Ame­ri­kas­sa on vie­lä viik­ko ai­kaa kou­lun al­ka­mi­seen. Täl­lä vii­kol­la on kou­lu­käyn­te­jä, eli op­pi­las käy tu­tus­tu­mas­sa uu­teen kou­luun­sa jo etu­kä­teen. Ju­ni­or highsc­hool -kou­lun opis­ke­li­ja­kort­ti ja nip­pu pa­pe­rei­ta oli ko­tiin­tuo­mi­si­na tei­ni-ikäi­sel­läm­me. Tämä kou­lu­muut­to äi­ti­ä­kin jän­nit­tää. Mi­ten ujon ja hil­jai­sem­man po­jan it­se­tun­to ra­ken­tuu iso­jen kou­lu­lais­ten kes­kel­lä maas­sa, jos­sa so­si­aa­li­suus ja pu­he­li­ai­suus ovat yh­tä tär­kei­tä omi­nai­suuk­sia, kuin hyvä ma­tik­ka­pää? Ala­kou­lu­lai­set jat­ka­vat sa­mois­sa kou­luis­sa. Tääl­lä to­sin vuo­sit­tain vaih­tuu opet­ta­jat ja luo­kat. Ja sit­ten nuo­rin, hän läh­tee esi­kou­lun en­si­as­ke­leil­le. Jos­tain syys­tä hän on pie­nin per­heen kai­kis­ta esi­kou­lun­sa aloit­ta­neis­ta kaut­ta vuo­sien. Kuo­pus, per­heen vii­mei­nen lap­si, tu­lee kai ai­na ole­maan äi­din sil­mis­sä jol­lain ta­paa "pie­ni".

Per­heem­me lap­sia on nyt kah­dek­sas­sa eri op­pi­lai­tok­ses­sa vii­del­lä eri paik­ka­kun­nal­la. Mei­tä van­hem­pia on yhä se kak­si kap­pa­let­ta. Nuo­rim­pia poi­kia seu­ra­tes­sa­ni tu­lee mie­lee­ni aja­tus: tu­le­vai­suu­den ki­vi­jal­kaa elä­mäl­le ra­ken­ne­taan juu­ri nyt. Van­hem­pien las­ten elä­mää voim­me tu­kea ole­mal­la etääm­mäl­tä mu­ka­na roh­kai­sun sa­noil­la ja muis­tu­tuk­sel­la: olem­me tääl­lä, kun tar­vit­set.

Tai­vaan Isän siu­naus­ta opin­tiel­le si­nul­le lap­si, nuo­ri ja ai­kui­nen. On­nea elä­män­mit­tai­seen ih­mi­se­nä ole­mi­sen op­pi­mi­seen!

SariannaSuominen
50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. sarianna.suomi@gmail.com
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys