JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Yri­tän op­pia kii­tol­li­suut­ta

Hyväri Maria
Aiemmat blogit
14.10.2018 6.44

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420181014064400

Kun is­tun keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä, olen tyy­ty­väi­nen elä­mää­ni. Syk­syi­si­nä päi­vi­nä kynt­ti­lä saat­taa pa­laa pöy­däl­lä aa­mus­ta il­taan, kun hä­mä­rä hii­pii koko ajan lä­hem­mäk­si. Ar­ki on ol­lut nyt ai­ka ta­val­lis­ta: töi­tä voi­mien mu­kaan, ker­ho­ja, har­ras­tuk­sia, ko­kouk­sia, kaup­pa­reis­su­ja. Pul­lan lei­von­taa, jos sil­tä on tun­tu­nut, sii­vous­ta ah­ke­ram­min tai lais­kem­min – syk­sy­hä­mä­räs­sä on­nek­si nä­kee huo­nom­min pö­lyn ker­ty­mi­sen.

Tä­hän as­ti nämä poh­din­ta­ni ovat ai­van tyy­ty­väi­siä ja rau­hal­li­sia. Mut­ta sit­ten mie­lee­ni luis­kah­taa aja­tus sii­tä, mi­ten muut ovat nä­kö­jään taas ol­leet Pa­rii­sis­sa, New Yor­kis­sa tai Thai­maas­sa syk­syä pa­os­sa, joku on opis­kel­lut li­sä­tut­kin­non, joku on saa­nut hie­non työ­pai­kan, joku on taas ra­ken­ta­nut uu­den ko­din kä­den­kään­tees­sä, joku aloit­ta­nut jon­kin mo­der­nin har­ras­tuk­sen. Kii­ree­tön ja ta­pah­tu­ma­köy­hä elä­mä­ni ei tun­nu­kaan enää mil­tään, ko­ti­kin on niin ruma. Is­tun yhä pöy­dän ää­res­sä, pö­ly­pal­lot kier­te­le­vät il­ma­vir­ran mu­ka­na nur­kis­sa – mi­ten sitä pö­lyä on­kin niin pal­jon. Mie­tin, lei­poi­sin­ko pul­laa, mut­ta se tun­tuu sää­lit­tä­väl­tä aja­tuk­sel­ta sa­maan ai­kaan, kun joku on New Yor­kis­sa. ”Mi­ten me ei kos­kaan men­nä ul­ko­mail­le”, osaa lap­si­kin ky­syä juu­ri so­pi­vas­ti kuin miet­tee­ni ar­va­ten.

Omaa ti­lan­net­ta on vä­lil­lä vai­kea hy­väk­syä. Mik­si meil­lä on täl­lai­nen elä­mä ja muil­la tuol­lai­nen, pal­jon pa­rem­man nä­köi­nen? Tie­dän, et­tä hen­ki­set voi­ma­va­ra­ni ei­vät ole maan par­haat ja se ra­joit­taa esi­mer­kik­si jak­sa­mis­ta­ni ja osal­lis­tu­mis­ta­ni hy­vin pal­jon. Kah­den ai­kui­sen täy­si­ai­kai­nen työs­sä käy­mi­nen ei sovi mei­dän per­heel­le, kos­ka sil­lä voi­si ol­la lii­an ras­kaat seu­rauk­set. Kun jak­sa­mis­ta ei ole, se tar­koit­taa tie­tyis­tä asi­ois­ta luo­pu­mis­ta. Kii­re ei enää juu­ri­kaan kuu­lu sa­na­va­ras­too­ni (pait­si aa­mui­sin, kun ho­pu­tan lap­sia kou­luun, kun kou­lun al­ka­mi­seen on vii­si mi­nuut­tia ja ul­ko­vaat­teet ovat vie­lä nau­la­kos­sa). Jos mi­nul­la on kii­re, kaik­ki me­nee var­mas­ti pi­lal­le, en tun­nis­ta it­se­ä­ni, pa­niik­ki val­taa mie­len ja pa­lau­tu­mi­seen me­nee ai­kaa.

Kun ei ole voi­mia teh­dä vaa­ti­via töi­tä, se tar­koit­taa myös tie­tyn­lai­ses­ta ta­lou­del­li­ses­ta pär­jää­mi­ses­tä luo­pu­mis­ta; raha me­net­tää mer­ki­tys­tään. Lo­pul­ta ih­mi­nen sel­vi­ää kui­ten­kin ai­ka vä­häl­lä, jos pe­ru­sa­si­at ovat ole­mas­sa. Kun shop­pai­lu ei edes ole mah­dol­li­nen har­ras­tus, se nos­taa mie­leen uu­sia ku­vi­oi­ta: mi­hin tätä kaik­kea ta­va­raa tar­vi­taan, on­ko kaik­ki os­ta­mi­nen ai­na vält­tä­mä­tön­tä. Han­ka­lin­ta on se, et­tä mie­len syn­kät ku­vi­ot ei­vät näy pääl­le­päin ja nii­tä on hy­vin vai­kea sa­noit­taa; syn­kim­mäl­lä pu­to­a­mi­sen het­kel­lä ei ole ke­tään mu­ka­na, ja sitä tun­net­ta on toi­si­naan mah­do­ton ku­va­ta sa­nal­li­ses­ti.

Vii­me ai­koi­na ih­mis­ten kans­sa ju­tel­les­sa­ni olen to­den­nut, et­tä mie­len ki­pua ja vai­kei­ta elä­män­koh­ta­loi­ta on pal­jon. Ne ei­vät vain lä­hes­kään ai­na näy muil­le mi­ten­kään; yk­si­näis­ten kuor­mat ovat ras­kai­ta. Sik­si vä­lil­lä kau­his­tun, kun luen leh­tiä. ”Yh­teis­kun­tam­me ar­vos­taa ra­haa, röyh­keyt­tä, nuo­ruut­ta ja epä­kyp­sää käy­tös­tä. Van­ho­jen ih­mis­ten syr­jin­tä ja lai­min­lyö­mi­nen hy­väk­sy­tään.” (HS 20.9.2018.) Jut­tu kä­sit­te­li sitä, mi­ten van­ho­jen ih­mis­ten kun­ni­oit­ta­mi­sel­la on ai­na ol­lut vai­ku­tus yh­tei­sön me­nes­ty­mi­sel­le, mut­ta ny­ky­e­lä­mäs­sä tämä on unoh­tu­nut.

Toi­ses­sa ju­tus­sa taas ker­ro­taan seu­raa­vaa: "Koen, et­tä yli­suo­rit­ta­mi­nen on täs­sä ajas­sa voi­mak­kaas­ti esil­lä." "Työ­e­lä­mäs­sä ko­ros­tuu te­hok­kuu­den ee­tos." "Yli­suo­rit­ta­mi­sel­la ei ra­ken­ne­ta pa­rem­paa ja in­hi­mil­li­sem­pää yh­teis­kun­taa." "Pi­kem­min­kin se joh­taa jul­maan maa­il­maan, jos­sa hei­kot pu­to­a­vat ja vah­vat pär­jää­vät." (Eve­lii­na Nie­mi­nen HS:n ju­tus­sa Pak­ko ol­la pa­rem­pi 4.10.2018.) Tu­lee tun­ne, et­tä täl­lai­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa ei ole ti­laa heik­kou­del­le ja van­huu­den tai sai­rau­den tuo­mal­le kär­si­myk­sel­le ja hau­rau­del­le. Kaik­kien voi­mat ei­vät rii­tä vauh­dik­kaa­seen pors­kut­ta­mi­seen mui­den mu­ka­na, ei­kä sel­lai­ses­ta toi­min­nas­ta mie­les­tä­ni pi­dä­kään teh­dä me­nes­tyk­sen tai on­nis­tu­mi­sen mit­ta­ria.

On­nek­si vä­lil­lä voin lu­kea myös ai­van toi­sen­lai­sia aja­tuk­sia. Ker­ran huo­ma­sin leh­den teks­ta­ri­pals­tal­ta (jos­sa yleen­sä kes­kus­tel­laan koi­ran­ka­kois­ta ja vaa­lien lä­hes­ty­es­sä po­li­tiik­ko­jen te­ke­mi­sis­tä ja te­ke­mät­tä jät­tä­mi­sis­tä) täl­lai­sen hel­men: ”So­si­aa­li­työ on hau­rai­den hen­ki­löi­den ih­mi­syy­den ja elä­män suo­je­lua.” Tämä aja­tus ihas­tut­ti aa­mu­ni ja saa sy­dä­me­ni vä­ri­se­mään kau­neu­del­laan. Hau­ras on kau­nis sana. Hau­ras ih­mi­nen. Nii­tä me lo­pul­ta olem­me.

Kii­tol­li­suus voi lä­vis­tää aja­tuk­set yl­lät­tä­vis­sä ti­lan­teis­sa, esi­mer­kik­si sil­loin, kun jou­tuu luo­pu­maan jos­ta­kin lä­him­mäi­ses­tään. Lop­pu­ke­säs­tä olim­me kau­niis­sa hau­ta­jai­sis­sa. Siel­lä ajat­te­lin, et­tä ih­mi­nen tar­vit­see vä­lil­lä täl­lais­ta: muis­tu­tus­ta pe­rim­mäis­ten ky­sy­mys­ten ole­mas­sa­o­los­ta ja omas­ta kuo­le­vai­suu­des­ta ja sii­nä sa­mal­la sii­tä, et­tä su­run kans­sa ol­laan pal­jai­na tois­ten vie­rel­lä, mut­ta mui­den ih­mis­ten lä­hei­syys loh­dut­taa. Koin, et­tä ul­koi­sel­la me­nes­tyk­sel­lä tai kii­rei­sel­lä elä­män­ta­val­la ei lop­pu­jen lo­puk­si ole yh­tään mi­tään mer­ki­tys­tä.

Vä­lil­lä mi­nus­sa kul­kee ke­vyt hen­käys, jon­ka ai­ka­na olo on le­vol­li­nen: mi­nun elä­mä­ni, se on täl­lai­nen. Sen ke­vey­den ai­ka­na kaik­ki on hel­pom­paa; oman it­sen ja koko elä­män kan­ta­mi­nen. Elä­män lah­jan muis­ta­mi­nen tuo kii­tol­li­suu­den tun­teen. Kirk­kaa­na syk­sy­aa­mu­na ve­dän kir­pe­ää il­maa si­sää­ni ja tun­nen hy­vin voi­mak­kaas­ti: tä­män­kin päi­vän sain.

MariaHyväri
Keinun sanojen virrassa. Luen ja kirjoitan paljon; työtäni opettajana olen tehnyt näiden asioiden parissa. Ihmiselämän kipu ja kauneus kiehtovat. Tunnelmat ja tapahtumat jäsentyvät minulle kirjoittamisen myötä. Nautin hiljaisesta elämästä. Värien kauneudesta, kesätuulessa kuivuvista pyykeistä, syksyn lehdistä asfaltilla. Rauhallisista kahvihetkistä, pohdiskelevista keskusteluista, lapsen katseesta ihmeiden äärellä. Minulle voi lähettää palautetta sähköpostiini maria.hyvari@gmail.com
28.5.2020

Kun To­tuu­den Hen­ki tu­lee, hän joh­taa tei­dät tun­te­maan koko to­tuu­den. Joh. 16:13

Viikon kysymys