JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Es­ter – or­po­ty­tös­tä Ju­ma­lan kan­san pal­ve­li­jak­si

Artikkelit
13.3.2020 6.05

Juttua muokattu:

10.3. 10:58
2020031010580620200313060500

Gustave Doré

Gustave Doré

Mau­no Soro­nen

Per­si­an ku­nin­gas Ahas­ve­ros (Kserk­ses) aset­taa hal­lin­ton­sa uu­teen kau­pun­kiin, en­ti­seen Ela­min­maan pää­kau­pun­kiin, Su­sa­niin. Per­si­an val­ta­kun­ta on laa­jim­mil­laan vuon­na 483 eKr.

Ku­nin­gas jär­jes­tää pit­kän juh­lan, jon­ka kruu­naa koko kau­pun­gin vä­el­le avoin seit­se­män päi­vän juh­la. Ku­nin­gas on jo esi­tel­lyt kai­ken lois­ton, mut­ta tär­kein on vie­lä esit­te­le­mät­tä, ku­nin­ga­tar Vas­ti ja hä­nen kau­neu­ten­sa.

Ku­nin­ga­tar kui­ten­kin kiel­täy­tyy. Ahas­ve­ros erot­taa puo­li­son­sa ja uu­den ku­nin­gat­ta­ren löy­tä­mi­sek­si jär­jes­te­tään kau­neus­kil­pai­lu.

Es­ter nou­see ku­nin­gat­ta­rek­si

Kil­pai­luun osal­lis­tuu myös juu­ta­lai­sen Mor­do­kain kau­nis kas­vat­ti­tyt­tö Ha­das­sa. Mor­do­kai kuu­luu Ben­ja­mi­nin hei­moon ja hä­nen su­kun­sa jou­tui Je­ru­sa­le­mis­ta Per­si­aan jo yli sata vuot­ta ai­kai­sem­min, kun ku­nin­gas Ne­bu­kad­nes­sar vei Juu­dan kan­saa pak­ko­siir­to­lai­suu­teen vuon­na 597 eKr.

Ho­vis­sa Ha­das­sa saa per­si­a­lai­sen ni­men Es­ter. Ni­met ovat mer­ki­tyk­sel­li­set: Ha­das­sa mer­kit­see myrt­tiä, Es­ter täh­teä.

Ku­nin­kaan haa­re­min­val­vo­ja, eu­nuk­ki He­gai, miel­tyy Es­te­riin. Kun tu­lee uu­den ku­nin­gat­ta­ren va­lin­nan het­ki, ku­kaan toi­nen ei osaa Es­te­rin lail­la voit­taa puo­lel­leen ku­nin­kaan miel­ty­mys­tä ja suo­si­o­ta. Es­te­rin kan­sal­li­suut­ta ku­nin­gas ei vie­lä tie­dä.

Per­si­an ku­nin­gas saa vai­mok­seen Es­te­rin ja kas­va­tu­si­sä Mor­do­kai pää­see mer­kit­tä­vään ase­maan ho­vis­sa. Mor­do­kai kuu­lee sa­la­lii­tos­ta ku­nin­gas­ta vas­taan ja ker­too sii­tä Es­te­ril­le, joka taas vä­lit­tää tie­don ku­nin­kaal­le. Ta­paus mer­ki­tään ku­nin­kaan ai­ka­kir­joi­hin.

Ha­man tah­too tu­ho­ta Mor­do­kain

Ku­nin­gas ni­mit­tää kor­keim­mak­si vir­ka­mie­hek­seen Ha­ma­nin. Ha­man on ku­nin­gas Aga­gin su­kua, ama­le­ki­lai­nen. Hän sää­dät­tää ku­nin­kaal­la lain, jon­ka mu­kaan kaik­kien ku­nin­kaan vir­ka­mies­ten ja ku­nin­kaan pal­ve­li­joi­den on ku­mar­ret­ta­va hän­tä. Mor­do­kai kiel­täy­tyy. Hän ei ku­mar­ru pal­vo­maan ih­mis­tä.

Ha­man nä­kee Juu­dan kan­san la­kia kun­ni­oit­ta­mat­to­ma­na tur­val­li­suu­suh­ka­na koko Per­si­an val­ta­kun­nal­le. Hän heit­tää pu­ria eli ar­paa va­li­tak­seen juu­ta­lais­ten tu­hoon so­pi­van päi­vän. Ar­pa osuu Adar-kuun kol­man­teen­tois­ta päi­vään.

Ha­man on­nis­tuu kos­to­a­ja­tuk­ses­saan ja saa suun­ni­tel­mal­leen ku­nin­kaan hy­väk­syn­nän. Laki as­tuu voi­maan heti ei­kä sitä Per­si­an lain mu­kaan voi enää pe­ruut­taa.

Mor­do­kai pyy­tää apua Es­te­ril­tä

Mor­do­kai kuu­lee ja ym­mär­tää tu­ho­vies­tin. Hän pyy­tää Es­te­riä pu­hu­maan ku­nin­kaal­le ja pe­las­ta­maan kan­san­sa. Mor­do­kai us­koo, et­tä pe­las­tus hä­nen kan­sal­leen voi tul­la muu­toin­kin, mut­ta hä­nen mie­les­tään Es­te­rin on ai­ka ker­toa, kuka hän on ja mitä hän tah­too:

”Vaik­ka asut­kin ku­nin­kaan pa­lat­sis­sa, älä ku­vit­te­le, et­tä voit juu­ta­lai­sis­ta ai­no­a­na pe­las­taa hen­ke­si. Jos sinä nyt täs­sä ti­lan­tees­sa py­syt vai­ti, niin juu­ta­lai­set saa­vat kyl­lä avun ja pe­las­tuk­sen muu­al­ta, mut­ta si­nua ja isä­si su­kua koh­taa tuho. Ja ku­ka­ties si­nus­ta tu­li­kin ku­nin­ga­tar vain täl­lai­sia ai­ko­ja var­ten.” (Es­ter 4:12–14.)

Kuo­le­man­pel­ko joh­taa Es­te­rin ja hä­nen ys­tä­vän­sä kol­men päi­vän paas­toon. Sen jäl­keen Es­ter on val­mis koh­taa­maan ku­nin­kaan. Ku­nin­gas suh­tau­tuu hä­neen ys­tä­väl­li­ses­ti ja an­taa Es­te­ril­le lu­van esit­tää asi­an­sa.

Ku­nin­gas pal­kit­see Mor­do­kain

Es­ter val­mis­taa juh­lan. Juh­lien pää­tyt­tyä ko­ti­mat­kal­laan hy­väl­lä mie­lel­lä ole­va Ha­man koh­taa jäl­leen Mor­do­kain. Mor­do­kai ei ku­mar­ru, ja Ha­ma­nis­sa syt­tyy viha ja rai­vo. Vai­mon­sa esi­tyk­ses­tä hän ra­ken­nut­taa pi­hal­leen Mor­do­kai­ta var­ten hir­si­puun.

Ku­nin­gas pyy­tää lu­ke­maan it­sel­leen ho­vin ai­ka­kir­jaa. Sel­vi­ää, et­tä Mor­do­kai pe­las­ti ku­nin­kaan hen­gen, mut­ta jäi pal­kit­se­mat­ta. Asia kor­ja­taan.

Es­ter pyy­tää ku­nin­kaal­ta: ”Jos olen si­nul­le mie­lui­nen, ku­nin­gas, ja jos niin su­vait­set, an­na mi­nun pi­tää hen­ke­ni ja sal­li kan­sa­ni elää, sil­lä sitä minä pyy­dän ja toi­von (Es­ter 7:3).” Ku­nin­gas lu­paa täyt­tää Es­te­rin toi­vo­muk­sen.

Ha­man te­kee kaik­ken­sa saa­dak­seen Juu­dan kan­san tu­hot­ta­vak­si, ta­pet­ta­vak­si ja hä­vi­tet­tä­väk­si. Tämä ajaa Ha­ma­nin it­sen­sä tu­hon tiel­le.

Ku­nin­gas saa sel­vil­le, kuka on Juu­dan kan­san tu­ho­a­mi­sen ta­ka­na, ja Ha­ma­nin koh­ta­lok­si tu­lee hä­nen Mor­do­kai­ta var­ten ra­ken­nut­ta­man­sa hir­si­puu. Mor­do­kais­ta tu­lee Ha­ma­nin jäl­keen ku­nin­kaan si­net­ti­sor­muk­sen kan­ta­ja.

Rie­mun ja kun­ni­an päi­vä

Es­ter pyy­tää ku­nin­gas­ta pe­ruut­ta­maan lain. Ku­nin­kaan ni­mis­sä Es­ter ja Mor­do­kai laa­ti­vat uu­den kir­jeen, joka vah­vis­te­taan ku­nin­kaan si­ne­til­lä, ja kir­jees­tä tu­lee jäl­leen pe­ruut­ta­ma­ton.

Ku­nin­gas an­taa Juu­dan kan­sal­le lu­van puo­lus­taa elä­mään­sä. Mor­do­kai pu­e­taan ku­nin­kaal­li­seen pu­kuun ja kau­pun­gis­sa kai­ku­vat ilo­huu­dot.

Adar-kuun kol­man­te­na­tois­ta päi­vä­nä juu­ta­lai­set tu­ho­a­vat vi­hol­li­sen­sa. Mor­do­kai mää­rää Adar-kuun kak­si seu­raa­vaa päi­vää muis­to­päi­vik­si niis­tä päi­vis­tä, jol­loin juu­ta­lai­set pää­si­vät vi­hol­li­sil­taan rau­haan ja jol­loin hei­dän pel­kon­sa vaih­tui ilok­si ja su­run­sa juh­lak­si. Pu­rim-juh­lan viet­toa kos­ke­vat mää­räyk­set vah­vis­te­taan Es­te­rin käs­kyl­lä.

Pak­ko­siir­to­lai­suu­des­sa elä­vä kan­sa

Es­te­rin kir­ja ker­too pak­ko­siir­to­lai­suu­teen jou­tu­nees­ta Is­ra­e­lin kan­sas­ta. Per­si­an hal­lit­si­jan Ahas­ve­rok­sen (Kserk­ses) ai­ka­na Per­si­as­sa asu­vat juu­ta­lai­set jou­tu­vat kas­vo­tus­ten kuo­le­man kans­sa.

Kir­joit­ta­ja tun­tee Per­si­an ho­vin, mut­ta puh­das ajan­ku­va kir­ja ei ole, pi­kem­min­kin sitä on pi­det­tä­vä his­to­ri­al­li­se­na no­vel­li­na tai ro­maa­ni­na. Kir­jan his­to­ri­al­li­sen ke­hyk­sen muo­dos­taa Ku­nin­gas Ahas­ve­rok­sen (Kserk­seen) ai­ka 485–465 eKr., mut­ta kir­ja on kir­joi­tet­tu kau­an Ahas­ve­rok­sen hal­li­tus­kau­den jäl­keen.

His­to­ri­al­li­nen epä­tark­kuus liit­tyy sekä hal­lit­si­joi­den ni­miin et­tä hal­li­tus­vuo­siin. Ahas­ve­rok­sen ku­nin­gat­ta­ren nimi on Amest­ris, ei Vas­ti. Tois­tai­sek­si his­to­ria ei tun­ne Vas­ti-ni­meä.

Es­te­rin kas­va­tu­si­sä Mor­do­kai vie­tiin Je­ru­sa­le­mis­ta Ba­by­lo­ni­aan jo yli sata vuot­ta ai­kai­sem­min, vuon­na 597 eKr. Kir­jan lop­pu­lu­ku­jen tie­toa juu­ta­lai­sil­le an­ne­tus­ta lu­vas­ta tap­paa Ahas­ve­rok­sen vir­ka­mie­het ei pi­de­tä his­to­ri­al­li­se­na.

To­den­nä­köi­sin kir­joi­tu­sai­ka on lä­hel­lä Es­raa ja Ne­he­mi­aa, 300- ja 200-lu­vuil­la eKr. Tois­tai­sek­si osu­vim­pa­na mää­ri­tel­mä­nä on pi­det­ty An­ti­o­kus Epi­fa­neen ai­kaa toi­sen vuo­si­sa­dan puo­li­vä­lis­sä eKr., jol­loin juu­ta­lais­ta us­kon­toa yri­tet­tiin sam­mut­taa.

Bib­li­as­sa Apok­ry­fi­kir­jo­jen jou­kos­sa

Krei­kan­kie­li­ses­sä Sep­tu­a­gin­tas­sa on Es­te­rin kir­jas­ta laa­jem­pi ver­sio. Li­säyk­set on mer­kit­ty kir­jai­mil­la A–F ja si­joi­tet­tu Es­te­rin kir­jan mui­den osien vä­liin.

Li­säyk­set ovat: A: Mor­do­kain uni ja Mor­do­kai pe­las­taa ku­nin­kaan sa­la­mur­hal­ta, B: Ar­tak­serk­seen an­ta­ma käs­ky­kir­je, jon­ka mu­kaan juu­ta­lai­set oli tu­hot­ta­va, C: Mor­do­kain ja Es­te­rin ru­kouk­set Is­ra­e­lin puo­les­ta, D: Es­ter as­tuu ku­nin­kaan eteen, E: ku­nin­kaan uu­si käs­ky­kir­je, jol­la mää­räys juu­ta­lais­ten tu­ho­a­mi­ses­ta pe­ruu­tet­tiin ja F: Mor­do­kain unen se­li­tys ja jäl­ki­sa­nat.

Ka­to­li­nen kirk­ko kat­soo li­säyk­set Raa­mat­tuun kuu­lu­vik­si, mut­ta useim­mis­sa pro­tes­tant­ti­sis­sa kirk­ko­kun­nis­sa nii­tä pi­de­tään apok­ry­fi­si­nä. Bib­li­as­sa li­säyk­set si­säl­ty­vät Apok­ry­fi­kir­joi­hin ot­si­kol­la ”Kap­pa­lei­ta Es­te­rin kir­jas­ta”.

Us­kon­nol­li­nen vai maal­li­nen?

Es­te­rin kir­ja on eri­koi­nen kir­ja. Se on ai­nut Van­han tes­ta­men­tin kir­ja, jos­sa ei mai­ni­ta ker­taa­kaan Ju­ma­lan ni­meä ei­kä sii­tä ole lai­nauk­sia Uu­den tes­ta­men­tin kir­jois­sa. Maal­li­ses­ta luon­tees­taan huo­li­mat­ta kir­jaa pi­de­tään enem­män us­kon­nol­li­sen kuin kan­sal­lis­mie­li­sen kir­joit­ta­jan kir­joit­ta­ma­na.

Kir­jan pää­hen­ki­lö on juu­ta­lai­nen or­po­tyt­tö Es­ter, joka kau­neu­ten­sa an­si­os­ta ko­ho­aa ku­nin­gat­ta­rek­si hy­lä­tyn Vas­tin si­jaan. Es­ter saa suu­ren vai­ku­tus­val­lan ja käyt­tää sitä kan­san­sa vi­hol­lis­ten tor­ju­mi­sek­si, mut­ta myös tu­ho­a­mi­sek­si.

Eri­tyi­ses­ti kir­jan lop­pu on so­tai­nen. Kir­jan joh­to­a­ja­tus näyt­tää enem­män kan­sal­li­sel­ta kuin us­kon­nol­li­sel­ta. Tä­män vuok­si Lut­her vas­tus­ti kir­jan pi­tä­mis­tä kris­ti­tyil­le oh­jeel­li­se­na.

Van­han tes­ta­men­tin oh­jeel­lis­ten kir­jo­jen ko­ko­el­maan, kaa­no­niin, kir­ja otet­tiin vas­ta vii­meis­ten jou­kos­sa.

Hen­gen­vaa­ran uh­ka uu­des­sa maas­sa

Is­ra­e­lin kan­sa oli vie­ty pak­ko­siir­to­lai­suu­teen jo ku­nin­gas Ne­bu­kad­nes­sa­rin ai­ka­na.

Pak­ko­siir­to­lai­suu­den al­ka­es­sa kan­sas­sa eli vah­va kai­paus Je­ru­sa­le­miin. Psal­min ku­vaus on vai­kut­ta­va: ”Vir­to­jen var­sil­la Ba­by­lo­ni­as­sa me is­tuim­me ja it­kim­me, kun muis­tim­me Sii­o­nia. Ran­nan pa­jui­hin me ri­pus­tim­me lyy­ram­me. Ne, jot­ka mei­dät oli­vat sin­ne vie­neet, vaa­ti­vat mei­tä lau­la­maan, ne, joi­den or­juu­des­sa me vai­ke­roim­me, käs­ki­vät mei­dän iloi­ta ja sa­noi­vat: ’Lau­la­kaa meil­le Sii­o­nin lau­lu­ja!’ Kuin­ka voi­sim­me lau­laa Her­ran lau­lu­ja vie­raal­la maal­la? Je­ru­sa­lem, jos si­nut unoh­dan, ka­dot­koon kä­te­ni voi­ma! Tart­tu­koon kie­le­ni ki­ta­la­keen, el­len si­nua muis­ta, el­len pidä ylim­pä­nä ilo­na­ni si­nua, Je­ru­sa­lem!” (Ps. 137:3–6.)

Es­te­rin ai­kaan tul­ta­es­sa juu­ta­lai­set oli­vat asu­neet Per­si­an alu­eel­la jo yli sata vuot­ta. Heil­lä oli paik­ka, jos­sa elää su­kun­sa ym­pä­ril­lä. He oli­si­vat voi­neet pa­la­ta, mut­ta ei­vät käyt­tä­neet mah­dol­li­suut­ta. Nyt kan­sa­kun­ta oli jou­tu­mas­sa his­to­ri­an­sa suu­rim­paan vaa­raan.

Ju­ma­la on kan­so­jen kait­si­ja

Es­te­rin kir­jan voi tul­ki­ta vies­tik­si Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta. Vaik­ka ih­mi­nen unoh­taa Ju­ma­lan ei­kä enää osaa lau­sua edes hä­nen ni­me­ään, Ju­ma­la ei unoh­da.

Ju­ma­la on his­to­ri­an Ju­ma­la ja kan­so­jen kait­si­ja. Mi­tään ei ta­pah­du Ju­ma­lan tie­tä­mät­tä. Il­moi­tuk­sen his­to­ria ei kat­kea. Ab­ra­ha­mil­le an­net­tu lu­paus säi­lyy sil­loin­kin, kun Ju­ma­lan oman kan­san koh­ta­lo on enää ohu­en elä­män­lan­gan va­ras­sa.

Or­po­tyt­tö Ha­das­sa ei ole Per­si­as­sa sat­tu­mal­ta. Ni­men­sä mu­kai­ses­ti hän on kuo­le­man kes­kel­lä hy­väl­le tuok­su­va elä­män myrt­ti, ja koh­ta­lon het­kel­lä Per­si­an tai­vaal­le ko­ho­a­va täh­ti pe­las­taak­seen kan­san­sa. Hän on kuu­li­ai­nen kas­vat­ti-isäl­leen Mor­do­kail­le ja py­syy vai­ti, kun­nes on ai­ka pu­hua.

Ju­ma­la joh­taa kul­kua

Es­te­rin kir­jaa voi tul­ki­ta myös Ju­ma­lan il­moi­tuk­sen his­to­ri­as­ta ja sen jat­ku­vuu­des­ta kä­sin. Ju­ma­la pi­tää huo­len omai­suus­kan­sas­taan Is­ra­e­lis­ta lop­puun as­ti.

Sa­kar­jan kir­jan en­nus­tus odot­taa vie­lä to­teu­tu­mis­ta: ”Mut­ta Daa­vi­din su­kuun ja Je­ru­sa­le­min asuk­kai­siin minä vuo­da­tan ar­mon ja ru­kouk­sen nöy­rän hen­gen. Ja he ko­hot­ta­vat kat­seen­sa mi­nuun, ko­hot­ta­vat kat­seen­sa hä­neen, jon­ka ovat lä­vis­tä­neet. He su­re­vat hän­tä, niin kuin sur­raan ai­no­aa poi­kaa, ja va­lit­ta­vat hän­tä kat­ke­ras­ti, niin kuin esi­kois­ta va­li­te­taan.” (12:10.)

Mikä lie­nee­kään Es­te­rin kir­jan koko si­säl­tö ja vies­ti, yk­si asia on kui­ten­kin var­ma. Es­te­rin kir­jas­sa nä­kyy Ju­ma­lan joh­da­tus.

Ju­ma­la joh­taa ta­pah­tu­mien kul­kua. Hä­nen kä­ten­sä oh­jaa elä­mää. Kir­jan suu­ri sa­no­ma on, et­tä Ju­ma­la pi­tää huo­len lap­sis­taan ja pe­las­taa pal­ve­li­jan­sa.

19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys