Keskiviikko 15.8.2018
"
Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. 1 Joh. 1:8

Aino Kanniainen

Työskentelen psykoterapeuttina, kouluttajana ja työnohjaajana. Elämänrikkautta tuovat perheenjäsenet: puoliso, seitsemän poikaa, yksi tytär sekä miniät, vävy ja lapsenlapset. Vapaa-ajalla minut voi löytää samoilemassa metsissä tai rannoilla kamera kaulalla, marjastamassa, raivaamassa metsää tai uppoutuneena hyvään kirjaan. Yhteiskunnalliset luottamustehtävät ovat myös osa elämääni. Psykoterapeuttina ja perheterapeuttina kohtaan elämän koko kirjoa ihmisten raskaimmista vaiheista onnen ja kiitollisuuden hetkiin saakka. Näistä aineksista tulen ammentamaan kirjoitusteni aiheita, vaikeitakaan teemoja kaihtamatta – valoisasti ja kristillisen uskon tuomia näköaloja peilaten.
Aino Kanniainen

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Alkusoittokirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi