Keskiviikko 24.7.2019
"
Minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. 1 Tim. 1:16

Lintu ja säikähdys

26.6.2015 06:42 | Anna Virtanen
Vuosi sitten näihin aikoihin kävelin tienvartta. Lykkäsin rattaissa tylleröä, joka oli juhannuksena täyttänyt yhden vuoden. Kesä pursusi pihoilla ja puskissa. Pilviaurinkoista. Västäräkki lensi tien yli, just sujahti ohiajavan auton edestä. Perässä lensi toinen lintu. Sirppana, kevyt, kesän valo siivillään. Sirp, sirp. Sanoin sille, että älä noin, jäät alle. Hentoinen tumpsaus, auto oli ohi. Tiesin, että lintu jäi alle. Siinä se oli, pieni mytty. Auton rengas oli hipaissut. Menin linnun luo: "Miks sie lensit, et ois saanu. Jäit alle." 

Siirsin lintupoikasen ruohikolle, sinisten ja keltaisten kukkien keskelle. Kävelin. Nyt kotiin päin. Muutama askel, ja mie itkin sitä lintua. Höh, toruin ihteäni. Johan noita jää joka kesä auton alle. Ennenkin olen nähnyt niitä maantiellä. Lintuhan se vain, mitä siinä tihrustat. 

Ajattelin, että saan minä itkiä, ei sitä kukaan nää ja vaikka näkiskin. Kun se lintu oli niin pieni, ja lento vain äkisti poikki. Mitä sitten, vaikka se on väistämätöntä ja niin yleistä. Ja vaikka en kaikkia lintuja itkekään. Kun se lintu oli kuin kesä. Valosiipi.

Lintu jäi auton alle. Meiän Onni meinasi jäädä edellisenä kesänä. Se tapahtuma käy mielessä:

Ruohoiset suviseurapellot, kyltti, jossa kerrotaan, että tulevana kesänä täällä pidetään suviseurat. Pysähdymme kuvaamaan kylttiä, mieheni veivaa ikkunan auki. 

”Minä käyn suviseura-alueella!” huikkaa poika. Haluaa olla ensimmäinen meistä, joka on käynyt seurapellolla. Auton ovi kolahtaa, ja kevyet askelet rientävät kohti tien toista laitaa. Kevyet, huolettomat askelet. Takaa tulee auto. Mieheni karjaisee kuin leijona. Minäkin huudahdan.

Lapsi pysähtyy auton eteen. Auto jarruttaa. Itkun parkaisu ja säikähtynyt lapsi on kuin lentäen takaisin omalla autolla. Vahingoittumattomana. 

Silitän tuntemattoman naisen hartioita, lohdutan. Nainen on peittänyt kasvonsa käsillään. Hän tärisee ja hokee itkun seasta: ”Se oli niin lähellä, se oli tosi lähellä...” 

Naisen seurassa ollut mies tulee meidän autolta takaisin omalleen. Hän kehottaa lempeästi naista siirtymään kuljettajan paikalta takapenkille. Katsahdan miestä, hänen säikähdyksestä kalpeita kasvojaan ja astelen vaitonaisena perheeni luo.

Kotimatka jatkuu. Hiljaisesti juttelen lapsille, miten enkelit varjelivat, ettei mitään pahaa tapahtunut. Saamme olla edelleen yhdessä. ”Ei saa huutaa, kun minä pelekään” kuuluu takimmaiselta penkiltä pikku-Toukon ääni. ”Me säikähettiin niin paljon, siksi tuli huuto”, selitän lapselle. 

Puolisoni huokailee syvään, hänen ajoasentonsa on lysähtänyt. Raskas paino on yhä harteilla. Uusi pysähdys, lohdutamme toisiamme. Mieheni silittää koululaista, ja poika kyyristyy isänsä kainaloon. Rakas poika. Auto kulkee kevyemmin kohti vaaramaisemia.

Vanhemman pelko ja huojennus purkautuvat jostain syvältä. Mietin, miten se nainen sai auton niin äkkiä pysähtymään. Mikä sai lapsen ylittämään tietä hieman viistoon? ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella...” Katoavaisuus muistutti, Jumala varjeli.

Siitä linnusta vielä. Kerroin siitä kotona. Lähin hakemaan lintua, että lapset voisivat haudata sen koivikkoon. Vinttasin pyörällä reipasta vauhtia. Oli alkanut sataa vettä. Poljin. Tiesin kohan, mihin linnun jätin. Olin merkinkin tallannut. Ei se lintu ollut siellä enää. 

Lintu herätti muiston edellisen kesän vaaratilanteesta. Tuli kiitollisuus omista rakkaista. Että he ovat tässä, ovat olemassa. 

Vanhemmat

Uudemmat

Anna Virtanen

Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, vaaramaisemat, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä, ilosta ja tiuskeesta ja kotiäidin arkiaskelista. Toisinaan pysähdyn kirjoittamaan mieleeni puikahtaneen ajatuksen tai tunnelman paperinkulmaan tai viestiluonnoksiin. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Täällä elämme. Ehkä syrjässä kaikesta sykkeestä, jostain suuresta, todellisesta elämästä. Vaiko juuri keskellä elämän syvimpiä ääniä?

Voit lähettää minulle palautetta blogistani osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.

Anna Virtanen

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi