Sunnuntai 18.11.2018
"
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee." Matt. 24:36-37

Yksi askel kerrallaan

1.1.2016 06:26 | Anna Virtanen
– Mitä järkeä oli lähtä tämmöselle reissulle tämmösten maisemien takia? poika kysyi tuskastuneena.

Se poika, joka oli eniten odottanut Könkäiden polun patikointia. Maisema tuolla hetkellä oli mehtärääseikköä. Polku oli syksyn sateiden pehmittämää liejukkoa ja kulku hidasta, hikistä ja vaitonaista. Pojan päätä särki.

Pidimme juomatauon, kolme koululaista ja mie. Yhdellä oli saapas hiertänyt ja toisella jalat muuten vain kipeät. Motivointini oli vähäistä.

Tarjosin salmiakkia ja sanoin:

– Otetaan yks askel kerrallaan, kyllä me tästä taas jaksetaan.

Sanoin, vaikka mieleeni oli hiipinyt epäilys, ehdimmekö autolle ennen pimeää.

Polku alkoi nousta. Ja valostua. Upottava velli jalkojen alla vaihtui kivikkoiseksi kallioksi. Kulkijoitten mielikin valostui.

Vaaran päältä näköalatornista näkyi kauas. Ilta-aurinko punasi mäntyjä. Vaarat, joki, suo, metsät. Kaikki näyttivät ylhäältä hienoilta. Sieltä täältä erottui reitti, jota olimme kulkeneet.

– Sitähän se on, ei aina ole huippumaisemat, totesin pojalle ja samalla itselleni.

– Väliin pitää tarpoa, että erottuisi ne huiput. Ja niitäkin tarvii, että jaksaa taas.

Vuosi on alussa. Luottavaisesti saamme kulkea tuleviin päiviin. Ehkä ajatukset viipyilevät vielä menneessä vuodessa. Varmaan itse kullakin siihen on sisältynyt huippuja, rääseikköä, mutarommakkoa ja lujaa kalliota. Tilanteita, poissaolevaa läsnäoloa ja tunnetta, että elämä on tässä ja nyt.

Ei elämästä selviä ilman kolhuja. On ollut aikoja ja Aikoja ennenkin. Niin on nytkin. Vanhat sen tietävät ja osaavat siitä kertoa. Jos meillä vain on aikaa kuunnella.

Mennyt – ei siihen kannata jäädä kiinni. Mutta historiastaan voi löytää avaimia tämän hetken ja itsensä ymmärtämiseen. Asioista puhuminen on taakan jättämistä pois. Ei ole katkeruutta, jos pysähtyy niiden asioiden kohdalla, jotka ovat satuttaneet. Pysähtyy siksi, että jaksaisi iloita. Että olisi armollinen toisille ja itselleen ja jaksaisi luottaa kaiken kantavaan armoon.

Sellainen ihminen puhuu totta, joka sanoo nauttivansa elämästä, sen pienistä ja suurista iloista. Sanoo olevansa kiitollinen, kun on saanut hyvän elämän. Hänelle on annettu lahja nähdä näin ja voimavarat jaksaa. Yhtään huonompi ei ole hän, joka kulkee hiljaisempia teitä. Kulkee ehkä siksi, että saisi jonain päivänä myös sulkeutua kiitollisuuteen. Hän tietää kiitoksen aiheet, mutta ei ehkä jaksa juuri nyt olla niin iloinen.

”Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä tehdään sellainen”, on joku sanonut. Mitä et sulje pois, siitä ei tule taakka. Kun kohtaa kivun ja hyväksyy osaksi kulkuaan, tarina on eheämpi. 

Palataan vielä Könkäiden polulle. Poikien ja minun patikointi jatkui. Meillä oli taas mukavaa, ei edes väsyttänyt. Ilta hämärtyi. Reitin loppupuolella oli muu perhe odottamassa. Levähdyspaikan nuotio oli kutsuva ja puolisoni leveät hartiat turvalliset.

Äkkiä ympärillämme oli jalkojen kipsutusta ja innokkaita ääniä.

– Äiti, tuu kahtomaan! Tässä aivan lähellä on vettä, näkkyy pohojaan asti.

Lapset veivät minut lähteelle. Ihmettelin sitä pienempien kanssa yhdessä. Ei ollut niin hämärää, etteikö lähde olisi erottunut. Sen vesi oli kirkas, niin kirkas.

Vanhemmat

Uudemmat

Anna Virtanen

Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, vaaramaisemat, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä, ilosta ja tiuskeesta ja kotiäidin arkiaskelista. Toisinaan pysähdyn kirjoittamaan mieleeni puikahtaneen ajatuksen tai tunnelman paperinkulmaan tai viestiluonnoksiin. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Täällä elämme. Ehkä syrjässä kaikesta sykkeestä, jostain suuresta, todellisesta elämästä. Vaiko juuri keskellä elämän syvimpiä ääniä?

Voit lähettää minulle palautetta blogistani osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.

Anna Virtanen

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi