Perjantai 22.2.2019
"
Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Ps. 18:2

Se oli silloin – talvisia tapauksia

27.2.2016 06:30 | Anna Virtanen
Se oli silloin, vuosia sitten, kun kävimme serkkulassa. Pikkupojat ihmettelivät, mitä mustaa on pihalumella. Se oli tuhkaa. Perheen isä oli tehnyt kevättä.

Muutama päivä kyläreissun jälkeen puin pojat pihalle. Olin menossa vauvan kanssa perässä, kunhan ensin kuivittaisin, syöttäisin ja vaatettaisin. Rauhallisessa ruokkimishetkessä annoin katseen levätä kimaltavalla lumella, etupiha oli täynnä aurinkoa. 

Kun sain tarvittavat touhut tehtyä, vilkaisin takapihalle. Se ei ollut täynnä aurinkoa.

Vitilunta peitti isolta alueelta harmaa peitto. Lähellä takaovea sitä oli paksu kerros, ja jostain tupsahteli lisää, pölinä vain kävi. Asuimme paritalossa, ja pojat olivat löytäneet naapurin tädin jätesäkin, johon hän oli kerännyt talven aikana syntyneet tuhkat. 

Pikainen ulvahdus ikkunaluukusta, ja riensin ovelle. Eipä siinä enää kiirettä. Pojat olivat yltäpäältä tuhkassa. Lumessa ei kimaltanut aurinko, mutta kaksissa harmaissa kasvoissa loistivat siniset silmät.

– Tehtiin kevättä! 

* * *

Se oli silloin, eräänä talvisena aamupäivänä.

– Mitä teidän päivään? Lähtisittekö retkelle Aurinkorinteelle tai Taimenlahteen?

Tätä kotiäidin vapautta! Voi lähteä mihin vain – kun ottaa lapset mukaan. Tiskit ja pyykkäykset siirtyivät myöhemmäksi.

– Lähdetään mieluusti, vastasin.



* * *

Se oli silloin, kun melkein häpesin. Touhusin keittiössä. Koululaiset lähtivät vuoronperään koulutielle, heipat huikattiin. Koulupäivän jälkeen nostin yhden koululaisen toppahousut lattialta. Ne olivat ihan resut. 

– Oliko sulla nämä koulussa?
– Oli.
– Oliko nämä tämän näköiset jo aamulla?
– Ai niin, en muistanu, että niihin oli tullut reikiä. 

Housut olivat repeytyneet edellispäivän lumijalkapallopelissä pelikentän aidan törröttäviin rautalanganpätkiin.

Poika katsoi ilmettäni ja sanoi:
– Hups. 



Miten huoleton lapsuus. Sellaista sen pitääkin olla. Me aikuiset, joiden tehtävä on huolehtia jälkikasvun asianmukaisesta vaatetuksesta, olemme helposti kangistuneita ulkonäkökaavoihin ja pukukoodeihin. En jäänyt syvemmin pohtimaan, mitä opettaja on koulussa miettinyt. Pukkasi vaan naurattamaan lapsen vapaus elää. Siinä oppimista!

* * * 

Se oli silloin, kun olin lapsi. Oli talvi-ilta ja olimme tulossa kotiin joltain reissulta. Auton tasainen hyrinä ja unettava lämpö saivat minut nukahtamaan. 

Kotipihassa havahduin hereille, mutta suljin äkkiä silmäni. Toiveeni toteutui: isä nosti minut syliinsä ja kantoi autosta sisälle. Ihan pikkuisen tirkistin silmien raosta, kun isä nousi kotiportaita. Mutta sitten puristin silmät tiukasti kiinni, kun kuulin isän ihmettelevän, miten minä nukunkin sikeästi, ei edes silmät värähdä. 

Olisi isä voinut sanoa autolla, että "No niin, iso tyttö, nousehan nyt, osaat itsekin kävellä." Mutta isä kantoi sylissä. Se tuntui niin hyvältä, että muistan sen yhä. Se oli rakkautta. Ehkä se oli myös vanhempieni iltatoimien helpottamista. Olihan yksi viikareista saatu jo nukkumaan.

Pieniä hetkiä arjesta. Jos niihin osaa tarttua, niistä löytää juhlan. Kaikissa hetkissä mukana vahvat käsivarret, jotka kantavat matkalla kotiin.

Tunnisteet:


retki talvi lapsuus muisto

Vanhemmat

Uudemmat

Anna Virtanen

Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, vaaramaisemat, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä, ilosta ja tiuskeesta ja kotiäidin arkiaskelista. Toisinaan pysähdyn kirjoittamaan mieleeni puikahtaneen ajatuksen tai tunnelman paperinkulmaan tai viestiluonnoksiin. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Täällä elämme. Ehkä syrjässä kaikesta sykkeestä, jostain suuresta, todellisesta elämästä. Vaiko juuri keskellä elämän syvimpiä ääniä?

Voit lähettää minulle palautetta blogistani osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.

Anna Virtanen

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi