Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Eräs hääpäivä

4.7.2016 06:18 | Anna Virtanen
Olin kirjoittanut keittiön seinäkalenteriin hääpäivän kohdalle ison sydämen, A sydän M ja vielä, että 16v. Sitä sitten päivänä jos toisena luin muiden merkintöjen ohessa. Puolisonikin tavasi neuvolaa, synttäriä, eskariin tutustumista – ja sen hääpäivänkin.

Mainitsin, että yksi meno sattuu juuri hääpäivälle. Ja että suviseuratalkoot on päivä sen jälkeen. Kun hääpäivään oli enää muutama päivä, viritin keskustelun, miten aika on kulunut nopeaa. Ollaan naimisissakin oltu jo useampi vuosi.

Koitti Se päivä. Sain aamulla viestin. Ystävä onnitteli hääpäivästä. Ilahduin. Miten muistikin! Heti aamupalan jälkeen laitoin puolisolleni viestillä kuvan hääkuvastamme, missä niin onnellisina katsomme toisiamme. Tekstiksi kirjoitin, että Onneksi minulla on Sinut!

Pitkin päivää kesken touhujeni kurkin puhelimeen, joko puoliso vastaisi. Viestimerkkiä ei näkynyt. Haluaa varmaan yllättää, mietin. Iloissani laitoin ruokaa, että olisi valmista, kun mieheni tulee töistä. Jääkaapissa oli iso kimpale täytekakkua. Sitä oli jäänyt poikamme edellispäivän synttäreiltä. Siitä ajattelin sitten siivut sipasta jälkiruuaksi, olisi vähän juhlan tuntua. 

Työauto kaarsi pihaan. Hämmensin ruokaa ja odotin hellan edessä, milloin tunnen tutut kädet ympärilläni. Kuului pussin rapinaa. Kukkia?! Käännyin katsomaan. Rapina kuuluikin kauppakassista, joka oli täpötäynnä leipää. Puoliso laski kassin halkolaatikon kannelle ja istahti syvään huokaisten keinutuoliin. Kysyin vähän kuin ohimennen, oliko hän käynyt muussakin kuin leipäkaupassa.

– En jaksanut, mies vastasi.

En enää malttanut odottaa, vaan kysyin, oliko hän saanut viestini. Oli saanut. Kerroin, että olin vähän odotellut vastausta.

– En kerennyt, oli niin kiire, puoliso vastasi.
– Kerennyt? Eihän siihen mene minuuttiakaan. Jos vaikka yhden sydämen lähettää. 

Mies kaivoi puhelimen taskustaan ja sanoi hellästi, että olet oikein kuvankin lähettänyt.

Puhelin ilmoitti viestin saapuneeksi. Tällä kertaa sydämet ja keltaiset pallonaamat eivät jaksaneet ilahduttaa. Ajattelin, että eihän kotona enää tarvi viestiä, sen voi sanoakin. Oli hyvä lähteä hetkeksi takaportaille istumaan.

Sää oli kuin häissämme. Aurinkoa, raikas tuuli ja koivuissa pienet lehdet. Katselin koivikon lomitse näkyvää jokea ja kuuntelin kesälintujen laulua. Sitä oli metsä täynnä. Mietin, että tässä olisi mukava istahtaa kahdenkin. Kissa hiipi luokseni ja hyrräsi kylkeeni. Tuo se sentään osoittaa hellyyttä, ajattelin.

Ruuan jälkeen mieheni meni jääkaapille. Leikkasi palan kakkua. Odotin, että varmaan leikkaa minullekin pienen siivun. Onhan se näinkin mukava, juhlaa arjessa. Mutta puoliso leikkasi vain itselleen ja hörppi rauhassa kahviaan. Ajattelee varmaan, etten halua kakkua, kun mun pitää noita sokereitakin tarkkailla, selitin mielessä itselleni.

Sitten iski väsymys. Sanatkin olivat väsyneet. Köllähdin vuoteellemme. Lapset leikkivät olohuoneessa. Kahvinsa juotuaan puoliso köllähti viereeni. Hiljaisuus.Tunsin käden, joka silitti päälakeani. Mies on tehnyt paljon töitä, ajattelin, sekin on varmaan monesta väsähtänyt.

– Eihän sitä mitään erityistä ois tarvinnut, aloitin juttelun. Vaikka kyllä mie siitä pussin rapinasta luulin, että josko kukkia olit. Mutta sehän oli oikeastaan enemmän kuin kukkakimppu, kun on perheelle leipää.

Mieheni katsoi ihmeissään, mutta ei sanonut mitään. Jatkoin siitä, miten miehet ja naiset taitavat tosiaan olla erilaisia, naiset saattavat kaivata vähän enemmän romantiikkaa. Mies kuunteli hiljaa. Sitä kuitenkin kerroin miettiväni, että voiko töissä olla niin kiire, ettei vaikka ruokatauolla ehtinyt yhtä pientä viestiä lähettää hääpäivän kunniaksi. Silloin mieheni ilme venähti ja hän parahti:

– Minä unohin koko hääpäivän!

Oli minun vuoroni katsoa ihmeissäni.

– Nytkö vasta muistit, kun mainitsin.
– No niin, kyllä harmittaa. Mies oli oikeasti pahoillaan.

Minua ei harmittanut. Päin vastoin, alkoi naurattaa.

– Etkö sie siitä hääkuvasta tajunnut.
– No ei tullut ollenkaan mieleen.
– Et kai sie voinut ajatella, että mie vaan jossain hellyydenpuuskassa lähetän sulle viestillä meidän hääkuvan.
– Saattaisit sie sellaistakin tehä.

Sitten me naurettiin molemmat.

Unohtaminen oli helppo ymmärtää. Mieli oli kevyt, kun ymmärsin, ettei toinen ollutkaan välinpitämätön. Senkin ymmärsin, eikä se tainnut olla ensimmäinen kerta, että jos jotakin miettii ja haaveilee, se kannattaa sanoa miehelle suoraan. Voi sitä silti jättää yllätyksillekin tilaa.

Vanhemmat

Uudemmat

Anna Virtanen

Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, vaaramaisemat, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä, ilosta ja tiuskeesta ja kotiäidin arkiaskelista. Toisinaan pysähdyn kirjoittamaan mieleeni puikahtaneen ajatuksen tai tunnelman paperinkulmaan tai viestiluonnoksiin. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Täällä elämme. Ehkä syrjässä kaikesta sykkeestä, jostain suuresta, todellisesta elämästä. Vaiko juuri keskellä elämän syvimpiä ääniä?

Voit lähettää minulle palautetta blogistani osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.

Anna Virtanen

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi