Keskiviikko 14.11.2018
"
Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. 2 Tim. 4:6-7

Ajan rahtu

1.10.2016 06:31 | Anna Virtanen
Siitä on aikaa. Poika, silloin kolmevuotias, katsoi pitkään keittiön kelloa ja tuumi: "Jumala se noita viisareitaki liikuttelee." "Ei, kun kellossa on paristot, joissa on energiaa. Se energia saa viisarit liikkumaan", oli kerkeäväinen vastaukseni, jota kaduin saman tien. Pitikö yrittää olla niin järkevä. Lapsihan oli liki totuutta.

Poika jatkoi kellon katsomista ja pohdintaansa: "Niin ja sen energian sinne paristoihin on laittanut Jumala." Lapsen usko, vankkumaton.

Viisarit liikkuvat. Aika kuluu, juoksee, rientää, matelee. Ajat vaihtuvat. Lapset kilpailevat, kuka saa kääntää kalenterin sivun kuukauden vaihtuessa uudeksi. Miten muistavatkin, kuka sai viimeksi kääntää! Kohti uusia päiviä on lapsen mieli. Itsestä tuntuu välillä, että kunpa voisi palata johonkin hetkeen uudestaan. Pitää pieniä lähellään kauemmin. Tehdä ehkä jotain toisin.

Joskus kyllä olen huokaissut, että kasvaisivatpa lapset nopeammin ohi uhmikset, murrosiät ja änkyrät. Silloin olen ajatellut, että tätä hässäkkää on ihan riittämiin, eivätkö viisarit osoita koskaan lepoaikaa. 

On myös hetkiä, jolloin tuntuu, että aika pysähtyy. Kun kuulee jotain odottamatonta. Tai vaikka kun istuu rauhassa rannalla, ja saa katsoa tyyntä järvimaisemaa tai auringon valoa vaaran rinteellä.

"Et ihminen huomista tunne. Joka hetki häipyy pois..." Tellervo Tiirikaisen runo on ollut mielessäni. Emme tiedä huomisesta. Minkä aika on silloin? Kuka on kanssamme, tai olenko mie vielä täällä? Tänään meiltä kysytään vain yhtä.

Aika aikaansa kutakin, sanotaan. On aika ilon ja aika surun. On aika työlle ja aika levolle. Syntyä, kuolla. Raamattuun on kirjoitettu turvallisesti, miten kaikella on määräaikansa, joka hetkellä taivaan alla. Jumalan aika. Oma mieli haluaa välillä tietää paremmin, ehkä etukäteenkin, mitä on ja miksi. Silti ei ymmärrä kaiken tarkoitusta. Ehkä välähdyksittäin sen, että taivasta varten minuakin kasvatetaan. 

Huomaan, että olen kirjottanut melko usein surusta. Toivottavasti myös valo on välittynyt teksteistäni. Vuosia sitten sain kirjoittavalta ystävältäni neuvon: "Kirjoita, mitä sydän käskee." Niin olen yrittänyt. Monesti aihe on sellainen, jota itse opettelen ymmärtämään. 

Nyt on aika kiittää sinua, lukija. Kiitos tästä yhteisestä blogimatkasta! Kiitos sinulle, joka olet jaksanut kirjoittaa tai sanoa palautetta, rohkaissut minua. On haikea mieli, mutta myös tuntuu, että on minun aikani jättää blogistin tehtävä ja antaa tilaa uudelle. Myös uusille kirjoittajille.

Meidän perheessä on pian syntymän aika. Kun tämä blogiteksti ilmestyy, sylissäni saattaa jo olla pieni vauva. Tämän ajatteleminen saa mielen syvästi hiljaiseksi, ihmettelemään. Syntymän aika. Se sisältää niin paljon. Se saa isonkin pieneksi, painautumaan lähemmäs ihmeen antajaa. Ja perheessä lähelle toisiamme. 

Eräs lapsemme sanominen on jäänyt aivan sydämen viereen. Poika sanoi sen silloin, kun kuuli, että hänelle on syntynyt pikkusisko: "Vauva pitäisi kääriä lempeään peittoon." Miten totta. Tätä aikaa miettiessä, kuin myös menneitä, sen ymmärtää – kaikki maailman lapset pitäisi kääriä lempeään peittoon, ympäröidä rakkaudella. Etteivät viima ja kylmä satuttaisi. Satuttavathan ne, semmoistakin on elämä. Siksi tarvimme lempeää peittoa. Sinä ja minäkin. 

Vanhemmat

Anna Virtanen

Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, vaaramaisemat, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä, ilosta ja tiuskeesta ja kotiäidin arkiaskelista. Toisinaan pysähdyn kirjoittamaan mieleeni puikahtaneen ajatuksen tai tunnelman paperinkulmaan tai viestiluonnoksiin. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Täällä elämme. Ehkä syrjässä kaikesta sykkeestä, jostain suuresta, todellisesta elämästä. Vaiko juuri keskellä elämän syvimpiä ääniä?

Voit lähettää minulle palautetta blogistani osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.

Anna Virtanen

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi