Perjantai 19.4.2019
"
Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Ajan rahtu

1.10.2016 06:31 | Anna Virtanen
Siitä on aikaa. Poika, silloin kolmevuotias, katsoi pitkään keittiön kelloa ja tuumi: "Jumala se noita viisareitaki liikuttelee." "Ei, kun kellossa on paristot, joissa on energiaa. Se energia saa viisarit liikkumaan", oli kerkeäväinen vastaukseni, jota kaduin saman tien. Pitikö yrittää olla niin järkevä. Lapsihan oli liki totuutta.

Poika jatkoi kellon katsomista ja pohdintaansa: "Niin ja sen energian sinne paristoihin on laittanut Jumala." Lapsen usko, vankkumaton.

Viisarit liikkuvat. Aika kuluu, juoksee, rientää, matelee. Ajat vaihtuvat. Lapset kilpailevat, kuka saa kääntää kalenterin sivun kuukauden vaihtuessa uudeksi. Miten muistavatkin, kuka sai viimeksi kääntää! Kohti uusia päiviä on lapsen mieli. Itsestä tuntuu välillä, että kunpa voisi palata johonkin hetkeen uudestaan. Pitää pieniä lähellään kauemmin. Tehdä ehkä jotain toisin.

Joskus kyllä olen huokaissut, että kasvaisivatpa lapset nopeammin ohi uhmikset, murrosiät ja änkyrät. Silloin olen ajatellut, että tätä hässäkkää on ihan riittämiin, eivätkö viisarit osoita koskaan lepoaikaa. 

On myös hetkiä, jolloin tuntuu, että aika pysähtyy. Kun kuulee jotain odottamatonta. Tai vaikka kun istuu rauhassa rannalla, ja saa katsoa tyyntä järvimaisemaa tai auringon valoa vaaran rinteellä.

"Et ihminen huomista tunne. Joka hetki häipyy pois..." Tellervo Tiirikaisen runo on ollut mielessäni. Emme tiedä huomisesta. Minkä aika on silloin? Kuka on kanssamme, tai olenko mie vielä täällä? Tänään meiltä kysytään vain yhtä.

Aika aikaansa kutakin, sanotaan. On aika ilon ja aika surun. On aika työlle ja aika levolle. Syntyä, kuolla. Raamattuun on kirjoitettu turvallisesti, miten kaikella on määräaikansa, joka hetkellä taivaan alla. Jumalan aika. Oma mieli haluaa välillä tietää paremmin, ehkä etukäteenkin, mitä on ja miksi. Silti ei ymmärrä kaiken tarkoitusta. Ehkä välähdyksittäin sen, että taivasta varten minuakin kasvatetaan. 

Huomaan, että olen kirjottanut melko usein surusta. Toivottavasti myös valo on välittynyt teksteistäni. Vuosia sitten sain kirjoittavalta ystävältäni neuvon: "Kirjoita, mitä sydän käskee." Niin olen yrittänyt. Monesti aihe on sellainen, jota itse opettelen ymmärtämään. 

Nyt on aika kiittää sinua, lukija. Kiitos tästä yhteisestä blogimatkasta! Kiitos sinulle, joka olet jaksanut kirjoittaa tai sanoa palautetta, rohkaissut minua. On haikea mieli, mutta myös tuntuu, että on minun aikani jättää blogistin tehtävä ja antaa tilaa uudelle. Myös uusille kirjoittajille.

Meidän perheessä on pian syntymän aika. Kun tämä blogiteksti ilmestyy, sylissäni saattaa jo olla pieni vauva. Tämän ajatteleminen saa mielen syvästi hiljaiseksi, ihmettelemään. Syntymän aika. Se sisältää niin paljon. Se saa isonkin pieneksi, painautumaan lähemmäs ihmeen antajaa. Ja perheessä lähelle toisiamme. 

Eräs lapsemme sanominen on jäänyt aivan sydämen viereen. Poika sanoi sen silloin, kun kuuli, että hänelle on syntynyt pikkusisko: "Vauva pitäisi kääriä lempeään peittoon." Miten totta. Tätä aikaa miettiessä, kuin myös menneitä, sen ymmärtää – kaikki maailman lapset pitäisi kääriä lempeään peittoon, ympäröidä rakkaudella. Etteivät viima ja kylmä satuttaisi. Satuttavathan ne, semmoistakin on elämä. Siksi tarvimme lempeää peittoa. Sinä ja minäkin. 

Vanhemmat

Anna Virtanen

Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, vaaramaisemat, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä, ilosta ja tiuskeesta ja kotiäidin arkiaskelista. Toisinaan pysähdyn kirjoittamaan mieleeni puikahtaneen ajatuksen tai tunnelman paperinkulmaan tai viestiluonnoksiin. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Täällä elämme. Ehkä syrjässä kaikesta sykkeestä, jostain suuresta, todellisesta elämästä. Vaiko juuri keskellä elämän syvimpiä ääniä?

Voit lähettää minulle palautetta blogistani osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.

Anna Virtanen

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi