Sunnuntai 19.5.2019
"
Jeesus sanoi: "Minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne." Joh. 16:7

​Keskustelujen keskellä

28.9.2014 06:51 | Anna Virtanen
Luen muutaman lehtijutun ja uteliaisuuttani myös niiden jälkeen olevaa kommentointia. Jätän lukemisen kesken ja kadun uteliaisuuttani. Vähän sillä mielin luin, että puolustaako kukaan. Minäkin.

Aina, kun vanhoillislestadiolaisuutta koskevia asioita käsitellään mediassa, käynnistyy useita keskusteluja myös netin palstoilla. On puolesta ja vastaan. Syytetään, syyllistetään, puolustetaan, tiedetään paremmin ja vielä paremmin. Tyyli voi olla ronski, tuohtunut, ymmärtävä tai toisinaan ala-arvoisen ruma. Joistakin kirjoituksista uhkuu kylmyys. On ymmärtäjiä ja on väärinymmärtäjiä.

Uskon, että viimeaikainen kirjoittelu suurperheiden jaksamisesta on lähtenyt liikkeelle hyvästä asiasta, haavoittuneen ihmisen tarinan kertomisesta. Hänen, joka on uupunut, joka ei jaksa. On halu auttaa heitä, tehdä näkyväksi ja välittää. Ehkä tämä vaikeiden asioiden julkinen käsittely tuo jotain helpotusta, avaa myös rakentavia keskusteluja.

Miksi niin helposti syntyy kuva, että he, jotka jaksavat, eivät välitä vaan ohittavat lähimmäisen hädän tyyliin heikot sortuu elon tiellä? Onko tämä kuva tarkoituksellisesti tehty vai aito oma kokemus? Tuntuu, että väki jaetaan hyvinvoiviin ja pahoinvoiviin. Asiat mustavalkoistuvat.

On yhtä monta tarinaa kuin perhettäkin ja perheissä monta tarinaa. On aikoja ja tilanteita, jolloin jaksetaan paremmin ja toisia, jolloin voimat ovat vähäisemmät. Näin on perheissä, joissa on yksi tai kaksi lasta tai ei ollenkaan. Samoin suurperheissä. Näin on vanhoillislestadiolaisten perheissä ja näin on heillä, jotka eivät jaa samaa uskonnäkemystä.

Valoisan mielen tuovat keskustelut, joita käyn toisinaan iltalenkillä. Kylätiellä tulee vastaan ystävä, toinen äiti, ja lähdemme kulkemaan samaan suuntaan. Puhumme, nauramme. Hassuja sattumuksia kotona lasten kanssa. Hiljaisille teille olemme kävelleet myös suruja tai kasvukipuja. Lööppisanat heitämme pimeisiin pusikoihin, mutta toteamme, että satuttavatkin ne. Puhumme jaksamisesta.

Meillä on omat taivaslaulumme, omat sanamme, mutta yhteinen sävel. Joskus on ollut hetki, jolloin toinen meistä sanoo: "Olen jonkin aikaa aavistellut." Halaamme, ja laulu kulkee yhtäaikaa korkealla ja matalalla, lähellä Jumalaa ja lähellä arkisten tossujen rahisevia askelia. Ja jossain saatetaan kirjoittaa, että ovat ansaitsemassa taivaspaikkaa synnyttämällä maksimaalisen määrän lapsia. Miten kaukana ovat nämä ajatusmaailmat toisistaan.

Joskus nämä maailmat kohtaavat yllättäen. Joitakin vuosia sitten, kesäisenä päivänä, olin lomapaikassamme kävelyllä lapsikatraan kanssa. Vastaan tuli minulle tuntematon, vanhempi nainen ja tokaisi: "Et kai sinä kone ole."

Ei nainen nähnyt surua, jota silloin kannoin mukanani. Pieni elämä oli vähän aiemmin sammunut, elämä, joka ei auennut tähän aikaan. Kesäyön sateinen kotikoivikko sen tiesi, ja mieheni ja Jumala. Mutta en minäkään tiennyt, mikä sai naisen sanomaan niin, mitkä olivat hänen kipunsa.

Lapset lastenrattaissa ja lähelläni olivat hiljaa, mutta ilahtuivat, kun naisen vierellä kulkenut mies ojensi mansikoita: "Saatte syödä niin paljon kuin jaksatte!" Vanha nainen seurasi, miten pienet sormet poimivat mansikoita ja sanoi sitten: "Lahjojahan ne lapset ovat."

Kun keskustelut median palstoilla pyörähtävät kauhisteluun ja normaalimpana pidetään lapsen syntymän estämistä kuin sitä, että suhtautuu suureenkin lapsimäärään luonnollisena asiana, mieleeni tulee hetki erään topakan tädin luona. Olin pieni tyttö ja muutaman sisarukseni kanssa kylässä tällä tädillä. Hän katsoi meitä ja sanoi: "Älkää tehkö samaa virhettä kuin äitinne."

Tädin mielestä meidän perheemme oli liian iso. Hän tarkoitti omasta näkökulmastaan varmasti hyvää, mutta koin tilanteen pelottavana. Tuli suru, että omasta äidistä joku sanoo noin. Kun olimme hilppasseet tädin kotoa kauemmas, mietin kuka meistä on virhe.

Muistan myös isäni vuosien takaisen syntymäpäivähaastattelun lehdessä. Häneltä kysyttiin, miksi meillä on 15 lasta. Isä ei jakanut samaa vakaumusta äitini kanssa, mutta pyrki kunnioittamaan sitä ja sen avaamaa arvomaailmaa. Hän oli vastannut lyhyesti: "Olenhan minäkin saanut syntyä."

Perheiden jaksamisesta on lähes mahdotonta kirjoittaa niin, ettei joku kokisi, että häntä ei ole kohdattu oikein tai ymmärretty. On kuljettu ohi. Mutta on lupa, jokaisella, sanoa, että nyt tuntuu tältä. On lupa pyytää apua. On lupa tarjota apua. Ojentaa käsi tai pysähtyä kuuntelemaan.

Nettikeskustelujen seasta eivät erotu sanat, jotka kertovat minun tarinaani, lauluani. Saan olla se, kuka olen. Suhtautuminen elämään ja uskosta nousevaan käsitykseen elämän pyhyydestä ei ole minun ja median välinen asia, ei minun ja SRK:n välinen asia, eikä minun ja toisten äitien välinen asia. Vaikka kaikilla niillä on jokin merkityksensä. Se on minun ja minua rakastavan Jumalan välinen asia. Sama se on puolisollani. Ehkä se on kamppailua, hyväksymistä ja onnea, jota eivät kaikki näe. Se on rauhaa.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Anna Virtanen

Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, vaaramaisemat, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä, ilosta ja tiuskeesta ja kotiäidin arkiaskelista. Toisinaan pysähdyn kirjoittamaan mieleeni puikahtaneen ajatuksen tai tunnelman paperinkulmaan tai viestiluonnoksiin. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Täällä elämme. Ehkä syrjässä kaikesta sykkeestä, jostain suuresta, todellisesta elämästä. Vaiko juuri keskellä elämän syvimpiä ääniä?

Voit lähettää minulle palautetta blogistani osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.

Anna Virtanen

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi