Tiistai 23.7.2019
"
Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan." 1 Moos. 12:1

Kasvukipuja

22.1.2016 06:57 | Arttu H.
Uuden vuoden alku tuo mukanaan hyytävät pakkaset ja postilaatikon pohjalta löytyneen kirjeen. Kirjeessä on opetusviraston leima ja se työnnetään automaattisesti minun pinooni. Päätelmä on väärä: kirjeen sisältö koskee esikoistamme. Luen kirjettä mykistyneenä: tervetuloa esiopetukseen!
 
Kyllähän tähän on varauduttu. Kun esikoinen tyttäremme syntymän jälkeen jäi äitinsä kanssa kotiin, hän ilmoitti, että menee seuraavaksi sitten esikouluun.

– Mä olen jo käynyt tarhan!

Kolmivuotiaan päätelmäksi aika kaikkivoipa, mutta vastasi hämmästyttävästi totuutta. Tarhaan ei tarvinnut enää mennä, sillä vauvoja tuli vielä lisää.
 
Omien lasten vaivihkainen kasvaminen on yhtä aikaa toivottua ja odotettua ja samalla valtavan haikeaa. Ruuhkavuosissa painaessa pysähtymisen paikkoja on valitettavan harvoin. Istun esiopetuspäätös kädessäni eteisen lattialla, tuijotan haalaririvistöä. Siis ei ole totta, äsken vedin hänelle tuota sateenkaarenväristä haalaria päälle, istutin pulkkaan ja juoksin lumi pöllyten kohti päiväkotia. Jossain vaiheessa pulkka tuntui omituisen tyhjältä: lapsi oli pudonnut jo edellisessä korttelissa. Istui hangella ja nauroi osin hampaattomalla suullaan. Itse en järkytykseltäni kyennyt aluksi nauramaan, mutta helpotus ja huoli purkautuivat halauksen mukana.
 
Sateenkaarenvärit vaihtuivat keltaiseen, kun laihat nilkat alkoivat näkyä liikaa haalarin lahkeesta. Keltahaalarinen katseli bussissa, kun vaihdoin nenääni sen sateenkaarenvärisen uuden omistajan kanssa.

– Iskä, älä viitsi, ihmiset katsovat!

Painoin katseeni bussin lattiaan. Kun vanhempani saapuivat myöhässä konfirmaatiokirkkooni ja etsivät aika näyttävästi vapaita paikkoja, päätin, etten ikinä aiheuttaisi häpeää lapselleni. Tässä minä istuin nelivuotiaan kanssa ja tulin jo tuomituksi. Mutta ehkä hän vielä joskus ymmärtää.
 
Keltainen haalari vaihtui vihreään. Vihreähaalarinen istuu saunassa vieressäni laihat hartiat lysyssä.

– Otetaanko me iskä vielä yksi löyly?

Suu alkaa olla uudelleen hampaaton. Huomaan pöydällä verisen talouspaperinpalan ja nakkaan sen enempiä ajattelematta roskikseen.

– Iskä, oletko nähnyt mun hammasta, aion laittaa sen tyynyn alle ja hammaskeiju tuo sinne kaksi euroa sitten!

Riipaisevassa syyllisyydentunnossa kaivelen epätoivoisesti roskista, mutta talouspaperi hampaineen on uponnut sen syvyyksiin.

– Ei se haittaa, kyllä se hammaskeiju varmasti tietää että multa on irronnut se hammas.
 
Ja keijuhan tietää, totta kai. Mutta illalla keiju on niin väsynyt, että unohtaa koko asian. Elämässä taitaa keijuillakin olla joskus liikaa huolia siipiensä painona. Aamulla tyynynalus on tyhjä. Vihreähaalarinen seisoo sänkynsä vieressä typertyneenä. Onneksi keiju sentään älysi jättää jotain isän taskuun, onhan se varmempi paikka kuin tyynynalus. Yksi askel päästään taas eteenpäin.
 
Istun eteisen lattialla. Haalareita ei ole enää tulossa lisää. Vaimon mielestä esikoululainen on aivan liian vanha käyttämään haalareita, ulkohousut ja takki ovat toimiva yhdistelmä. Mutta, aloitan epätoivoisena, minä olin yliopistossa kun sain viimeisen haalarini. Mikä erikoisinta, siihen ommeltiin paikkoja ennen kuin reikiä oli edes tullut. Mutta asiasta ei edes keskustella, vihreä jää viimeiseksi. Ensi vuonna sille on jo uusi käyttäjä. Nykyään tehdään myös jotain hyvää ja kestävää, tämä haalarimerkki on hyväksi todettu ja perintöjärjestys määritelty.

Katselen esiopetuspäätöstä. Näitä siirtymiä on tulossa lisää ja lisää, se on elämänkulkua se. Nipistän itseäni: jos mietin elämää tämä paperi kädessä, mitenköhän suhtaudun, kun luukusta kolahtaa palvelukseenastumismääräys. Pistän kirjeen kuoreen.
 
Eräänä iltana tulemme myöhään kylästä. Lasten nukkumaanmenoaika on mennyt menojaan. Näissä tilanteissa tunnen itseni supertehokkaaksi. Työssäni organisointitaito on kehittynyt siihen pisteeseen, että neljän naperon vaatteidenvaihto, hampaidenpesu ja sänkyyn laitto sujuu käden käänteessä. Kiireessä saattaa sitten aikuinen laittaa asioita väärään arvojärjestykseen. Vihreähaalarinen nyyhkäisee huoneessaan. Voi ei, kasvukipuja meillä kaikilla, ajattelen ovea avatessani.

– Iskä, niin sitä minä vaan, että sinä unohdit iltarukouksen.

Vanhemmat

Uudemmat

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi