Sunnuntai 18.11.2018
"
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee." Matt. 24:36-37

Hautausmaa

26.5.2016 07:09 | Arttu H.
– Iskä, katso miten valtavasti kuolleita ihmisiä! 

He eivät ole aikaisemmin juuri käyneet täällä. Kaikki nämä hiekkakäytävät ovat heille tuntemattomia. Sypressiaidat suorissa riveissään, suuret hiljaiset kuuset ja hohtavan valkoiset riippakoivut – ja kaikkialla on uskomattoman siistiä. Luonto on puhkeamassa kukkaan. Ympärillämme leijuu kevät kaikessa runsaudessaan. Silmut ovat paksuja ja vahvoja, oksat karuudessaan hätkähdyttävän kauniita. Luonnon elämänjano on käsinkosketeltavaa. Vain muutama yö, ja kaikki nuo nupuissaan odottavat lehdet puhkeavat esiin räväyttäen maiseman vihreydestä raskaaksi.
 
Toukokuun toinen sunnuntai liittää sukupolvien ketjuja yhteen. Me, äidittömät, täytämme hautausmaan tilausajobussit ja parkkipaikat. Ostamme taimimyymälästä orvokkeja, ruukkuruusuja ja kevään valossa epätoivoisilta näyttäviä kynttilöitä. Nypimme rikkaruohoja ja käymme kaikkea läpi uudelleen ja uudelleen. Onko siitä jo niin kauan? Mihin hävisivät vuodet välillämme? Siis että äskenhän, äskenhän painoin sinisiä ja valkoisia painalluksia sormiväreillä korttipohjaan. Valkovuokkoja, äiti tunnisti auttavaisena.

– Oi katso, tuossa haudassa on ikkuna – voiko se kuollut kurkistaa sieltä? 

Heistä hautausmaassa on jotain kiehtovan jännittävää. Itse en niistä lapsena osannut viehättyä. Kuoleman koskettavuus ei saavuttanut eikä raapaissut, sillä kaikki haudatut olivat kuolleet kauan ennen syntymääni. Oli automatkoja ja sitten pysähdys. Kävely hiekkakujaa pitkin jonnekin päämäärättömään suuntaan. Sitten löytyi muistokivi, ja ryhmityimme sen taakse seisomaan. Otettiin valokuva. Katseltiin koivua, joka kasvoi haudan vieressä, ja joku muisti, miten paljon pienempi se oli edellisellä kerralla. Saati silloin, kun hauta oli auki, ja muinaisen esivanhemman arkku laskettiin maan poveen.
 
– Oi, joku on tuonut tänne leluja, voiko niitä ottaa mukaan? 

Usein päivitellään, miten ihmiset ovat etääntyneet kuolemasta. Ennen kuoltiin koteihin, nyt laitoksiin. Ennen vainajat pestiin kotisaunassa, nyt pesemisestä huolehtivat ammattilaiset. Äiti muisteli usein tuttua vanhusta, joka kotona kuoltuaan oli pesty ja laitettu arkkuun. Avoin arkku oli kotipuutarhassa päivän ajan omaisten hyvästelyitä varten. Oli kaunista ja rauhallista ja kesäinen tuuli hulmutteli vainajan tukkaa. Kuolemassa ja kuolleessa ei ollut mitään pelättävää, niin luonnolliseksi kaikki oli tehty.
 
Me siivoamme haudan. Nypimme rikkaruohoja, siirtelemme hautakiven eteen tuotuja kiviä. Äidin toivomuksesta hautakiveksi valittiin laakea kivi kesämökin rannasta. Jos kivi osaisi kertoa, saisimme kuulla varmasti mielenkiintoisen tarinan. Miten ja mistä lie jääkausi kuljettanut kiveä rantakiveksi kevyiden aaltojen hyväilyyn? Lapsena seisoimme kivellä, vesi oli kylmää ja ihon piti tottua siihen vähitellen. Kivi kiveltä siirryimme syvemmälle ja kastauduimme lisää. Nyt kivi seistä köllötti eläkepäiviään täällä Vantaalla. Jääkauden sijaan kuljetuksesta oli huolehtinut veljeni Volvo.
 
Katselen heidän leikkiään hautausmaan hiekkakäytävällä. Minun pienet poikani! Lapsuuteni hautausmaakäynneillä piti liikkua arvokkaasti ja hiljaa. Juokseminen oli kiellettyä. Miksi ihmeessä? Oliko se osa kuolemasta vieraantumista? Etäisyys, jäykkyys, hiljaisuus. Vai osa suomalaista mentaliteettia? Halutaanko ehkä, että ihmisiä muistellaan paikalleen jäykistyneinä? Suuren surun kokeneena tiedän, että suru on kaikkialla ja kaikessa. Ja surun hetkellä ehkä voimakkaimmin vaikenemisessa. Puhukaa jotain, jostain, näyttäkää, että elämä jatkuu! Itse toivoisin, että minut muistettaisiin ainakin liikkeen kautta, täynnä elämänriemua ja naurua ja aina valmiina uuteen. Hiljaa olen ehkä vain nukkuessani.
 
Katselemme hautaa. Ilmassa leijuu liian paljon kysymyksiä kysyttäväksi ja vastattavaksi, osa esitetään vasta päivien ja viikkojen kuluttua. Mitä haudassa on? Ruumis. Elääkö se? Ei, sielu on poistunut siitä. Onko se sielu nyt sitten siellä taivaassa? Uskon niin. Miksi me uskotaan eikä tiedetä? No, siis uskon ja tiedän niin. Kertaan itsekin Raamatun avulla. Jeesuksen sanat ”Joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 6:47) tuntuvat kaikkein sopivimmilta.
 
Me kävelemme parkkipaikalle kaarisillan kautta. Hautakiven ja reunuskivien väliin ovat muurahaiset tehneet pesänsä. Elämä jatkuu.

Vanhemmat

Uudemmat

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi