Perjantai 22.2.2019
"
Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Ps. 18:2

Puunhoitaja

1.8.2014 07:09 | Eija-Riitta Niinikoski
”Metsä on Suomen tuki.” Punkaharjulla hotelli Finlandian lähellä on kuuset istutettu ja leikattu siten, että niistä voi lukea tämän tärkeän viestin.

Isäni isä oli aikanaan ottanut pienet pojat mukaansa automatkalle ja opettanut heille metsän kunnioitusta. Metsäteknikon poika vei aikanaan omat lapsensa katsomaan kuusia ja oppimaan jotakin suomalaisuuden syvästä olemuksesta. Nyt yksi hänen pojistaan ostaa ja myy puuta, ja tämän pieni tytär hoitaa puita mökin pihalla.

Olin Elisen kanssa Pyhäjärven rannalla. Mäntyjä kasvavalta rinteeltä on upea näkymä järvelle. Kävelyretken lopulla Elise sanoi, että hänen täytyy vielä käydä hoitamassa omaa puutaan ennen kuin menemme sisälle. Pieni tyttö juoksi rinteessä kallellaan olevan, kierteelle kasvaneen puun luokse, nojasi puun runkoon ja halasi sitä.

– Tämä on ihana puu, minun puuni. Olen kertonut sille kaikki minun asiat ja hoitanut sitä.

Silmieni kostuessa kyselin, mitä puun hoitaminen tarkoittaa.

– Katso, tässä on puun haavoja. Minä otan maasta tällaisia lehtiä ja painan niillä haavoja. Joskus haen sisältä rätin, kastelen sen ja pyyhin sillä näitä. Puu tykkää, kun hoidan sitä.

Juttelimme puista ja pienen tytön asioista. Elise kertoi myös pikkuveljensä puusta, jota hän käy halaamassa veljen puolesta. Ennen sisälle menoa minä halasin pientä puunhoitajaa.

Kotiin ajellessani mietin metsän ja puiden merkitystä. Kansataloudelliset näkökulmat olivat mielessäni kaukaisena häivähdyksenä. Luonnon ja ihmisen yhteys, sukupolvien perintö ja sen siirtäminen täyttivät ajatukseni.

Vanhemmat

Uudemmat

Eija-Riitta Niinikoski

Mielenkiintoinen työ yliopiston alueyksikössä ja monet luottamustehtävät antavat sisältöä arkeeni. Perhe, ystävät ja suku ovat minulle rakkaita. Ajatuksissani olen usein minulle tärkeiden ihmisten luona. Nivalan lakeus rohkaisee ajattelemaan avarasti. Monena aamuna mielessäni on erään runoilijan sanat: "Aamu on noussut. Astun kostealle pihalle ja kyselen, mitähän tästä päivästä on kirjoitettu Jumalan kirjaan."

Minulle voi lähettää palautetta osoitteella

eija-riitta.niinikoski@nivala.fi
 

Eija-Riitta Niinikoski

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi