Torstai 19.9.2019
"
Jeesus sanoo: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Matt. 7:12

Ensikirje tulevalle vaimolle

13.3.2018 08:44 | Erkki Alasaarela
Lähetin ensimmäisen kirjeeni vaimolleni – silloiselle ihastukselleni – 50 vuotta sitten. Se on vielä tallessa, mutta en ole sitä kirjoittamisen jälkeen lukenut. Nyt päätän lukea sen. Muistelen, että kirjeen viimeinen lause oli selkeä kysymys, johon jäin odottamaan vastausta. En muista, miten sen muotoilin, mutta Oulun murteella sanottuna tarkoitukseni oli kysyä, että ”alakko nää mua?”.

Ensikirjeen kirjoittaminen ei ollut helppo tehtävä. En ollut koskaan keskustellut ihastukseni kanssa, emmekä tunteneet toisiamme kuin ulkonäöltä. Olin päättänyt, että kirje ei saa olla pitkä. Tein monta versiota, mutta aina ruttasin paperin palloksi ja heitin roskakoriin.

Vihdoin olin kirjeen sisältöön tyytyväinen ja kirjoitin sen vielä puhtaaksi mahdollisimman hyvällä käsialalla. Sitten pyöräilin postilaatikolle. Roikutin kirjettä pitkään postilaatikon rei’ällä. Sitten keräsin rohkeuteni ja annoin sen pudota. Jäin odottelemaan vastausta.

Seuraavina päivinä odotin malttamattomana postinkantajaa. Kun näin hänen ilmestyvän pyörällään metsän reunalle, menin häntä vastaan. Muutaman päivän kuluttua sain kirjeen, jonka kuoressa oli kukkakuvioita. Päällä oli minun nimeni kauniilla käsialalla kirjoitettuna. Istuin ojan reunalle ja avasin kirjeen.

Kirjoitusta oli kokonainen liuska. En muista, mitä siinä luki. Jotain ihan tavallista asiaa. Muistelen, että vastausta selvään kysymykseeni ei kirjeestä löytynyt. Kirjeen viimeinen lause jäi mieleeni. Se oli jotenkin arvoituksellinen. Se piti lukea monta kertaa. Siinä luki: ”Olen vasta viisitoistavuotias.” Kaksi vuotta minua nuorempi.

Nyt päätän selvittää, miten olin kysymykseni muotoillut. Avaan kirjeen ja alan lukea tekstiäni, jonka olen kirjoittanut puoli vuosisataa sitten. Kirje alkaa sanoilla: ”Minun on pakko kirjoittaa Sinulle...” Totean, etten haluakaan julkistaa sitä sanasta sanaan. Kirjeessä ei mitään kysymystä olekaan – vain pyyntö kirjeenvaihtoon. Ehkäpä se selvä kysymys oli vain mielessäni ja jäi rivien väliin.

Meni vielä aikaa ennen kuin uskalsimme ensimmäisen kerran keskustella, vaikka kävimme samaa koulua. Yhteydenpitomme perustui kirjeenvaihtoon. Samaa koulua käyvä pikkusiskoni toimi postinkantajana.

Kun vihdoin menimme seuroissa istumaan vierekkäin, siionimme vanhat mummot päivittelivät, että voi kun te olette nuoria, kovin nuoria. Kahden ja puolen vuoden päästä menimme kihloihin, ja kihlaus jatkui pitkään. Vanhat mummot ehtivät jo päivitellä, että milloinkahan he viettävät häitään. Kolmen vuoden päästä kihlauksesta seisoimme yhdessä alttarilla.

Kului pari vuosikymmentä. Meille syntyi lapsia. Nuoruusiässään lapset kiinnostuivat seurusteluajastamme. He lukivat ensikirjeeni. Lapsia kiinnosti erityisesti se, miten olin äitiä kosinut. Totesimme, ettei sitä ollut koskaan tapahtunut. Lapset ihmettelivät, miten me voimme olla naimisissa, vaikka ei ole edes kosittu. He ryhtyivät nauraen vaatimaan, että asia täytyy korjata.

Nousin lasteni vierestä sohvalta, polvistuin vaimoni eteen, otin häntä kädestä ja kysyin: ”Olisitko tullut vaimokseni, jos olisin hoksannut sitä kysyä?” Vaimoni vastasi nauraen: ”Olisin.”

Hääpäivänämme vuosikymmeniä sitten saimme arvokkaita neuvoja vihkipapiltamme Olavi Voittoselta. Ne ovat viitoittaneet yhteistä taivaltamme:

”Rakkaus ei ole vain tunne, vaan se on samalla kutsumus, elämäntehtävä. Joka rakkautta kylvää, se rakkautta niittää, koetaan todeksi avioliitossa, jos missään.”

”Rakkaat nuoret, olkoon yhteisen kotinne perustana aina usko, toivo ja rakkaus. Ne ovat kuin kolme avainta, kolme kultaista avainta yhteiseen kotiinne ja aina kirkkauden kotiin saakka.”


 

Vanhemmat

Uudemmat

Erkki Alasaarela

Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt kotini on tyhjentynyt ja opettelen uutta vaihetta elämässäni. Työni yliopistolla on edennyt ”vastuuttomaan ja vallattomaan” emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen

eralasaarela@gmail.com

Erkki Alasaarela

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi