”Toinen kylvää, toinen korjaa”

20.10.2018 06:17 | Erkki Alasaarela
Kun olin lapsi, kotikylälläni pidettiin pyhäkoulua. Isäni oli yksi opettajista. Koko kylän lapset osallistuivat pyhäkouluun taustoista riippumatta. Muistan, että pyhäkoulun lopuksi isä saattoi mäihätä naurista ja tarjota sitä veitsenkärjellä pyhäkoululaisille. Sitä en muista, mitä isä opetti pyhäkoulussa, mutta joillekin opetus oli jäänyt mieleen – loppuiäksi.

Muutama vuosi sitten sain pyynnön käydä sairaalassa. Siellä oli yksi lapsuudenkotini naapurintytöistä. Hän oli sairas, eikä hänellä ollut enää monta elonpäivää jäljellä. Hän ilahtui, kun näki minut huoneensa ovella: ”Olipa mukava, kun tulit!”

Sairas kertoi, että kun hänellä oli nyt aikaa miettiä asioita, hän oli muistanut isäni pitämät pyhäkoulut yli 60 vuoden takaa. Hänelle oli jäänyt niistä mieleen anteeksiantamus. Hän kysyi, voisiko hän nyt omistaa tuon anteeksiantamuksen omalle kohdalleen. Siunasin häntä ja hän sanoi: ”Kiitos.”

Sairas kertoi, että hänen isänsä kuolemasta oli yli 50 vuotta ja pian hänet voidaan haudata isän kanssa samaan hautaan: ”Kun olin pieni tyttö, isällä oli aina kiire, ja hänellä ei ollut aikaa ottaa minua syliin – nyt pääsen isän syliin.”

Kerroin sairaalle, että kun hänen isänsä oli sairastanut samaa tautia, minun äitini oli käynyt hänen luonaan, ja isä oli tehnyt parannuksen. Sairas ei tiennyt tästä. Hän oli kuulemastaan hyvin iloinen ja toisti ajatuksen, että nyt hän pääsee isänsä syliin.

Sairaan kuoltua kävin hänen veljensä luona toisessa sairaalassa. Muistelin hänenkin kanssaan isäni pitämää pyhäkoulua ja meillä kotona pidettyjä seuroja. Miehen katse kirkastui: ”Minun luonani kävi pappi, ja se pappi teki minulle parannuksen.”

Kesti hetken, ennen kuin ymmärsin, mitä mies tarkoitti. Sanoin sitten hänelle, että nythän sinä olet uskovainen. Mies totesi hymyillen, että niin olen. Lähdön hetkellä siunasin häntä pyytämättä. Jälleen miehen silmät kirkastuivat: ”Noin se pappikin sanoi minulle!”

Eräänä sunnuntaiaamuna talitiainen koputti nokallaan olohuoneemme ikkunaa. Ajattelin, että onkohan linnulla nälkä. Ajatus toi mieleeni sairaalassa olevan miehen – olisiko hänellä evankeliumin nälkä. Menin autolle ja ajoin sairaalaan. Perille päästyäni sairas nosti vuoteessaan päätään: ”Olen odottanut sinua.” Sain tarjota hänelle elämän leipää.



Kerroin miehelle, että olin käynyt sairaalassa katsomassa hänen siskoaan ja tämäkin oli halunnut tehdä parannuksen. Kerroin, että myös hänen vanhempansa olivat kuolleet uskovaisina. Mies kertoi, että hänen parannuksentekonsa ei ollut papin ansiota, vaan uskomisen asiat olivat olleet hänen mielessään jo useita vuosia sen jälkeen, kun hän oli ollut vaarassa kuolla. Kun pappi tarjosi anteeksiantamusta, hän oli valmis ottamaan sen vastaan.

Kun kävimme viimeistä kertaa miehen luona, hän tuntui elävän mennyttä aikaa. Sairaus oli edennyt, ja miehen ajatukset pyörivät vanhoissa asioissa. Yksi asia nykyisyydestä oli kuitenkin kirkkaana hänen mielessään – hän oli saanut uskomisen lahjan.

Mieleeni palautuu hetki lapsuuden ajan seuroista. Olin siellä isäni kanssa. Luoksemme tuli vanha mummo ja ihasteli isälle sitä, että perheemme kaikki lapset olivat säilyneet uskovaisina. Isän kasvot värähtivät, kun hän sanoi, että hänellä ei ainakaan ole siihen mitään ansiota.

Isäni kirjoitti muistelmiinsa: ”Viikon töiden ikävyydet korvasi kaunis näkymä, joka aukeni silmien eteen lauantai-iltana kotiin palattaessa. Kotipellot olivat viikon aikana puhjenneet tähkään. Se näkymä todella riemastutti. Ei muistanut enää viikon vaivoja.”

Kotipeltojen ohella isälläni oli toinen kylvömaa. Tuon kylvön puhkeamista tähkään hän ei kuitenkaan nähnyt. Isäni kohdalla toteutuivat Jeesuksen sanat: ”Toinen kylvää, toinen korjaa” (Joh. 3:37).



 

Vanhemmat

Uudemmat

Erkki Alasaarela

Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt kotini on tyhjentynyt ja opettelen uutta vaihetta elämässäni. Työni yliopistolla on edennyt ”vastuuttomaan ja vallattomaan” emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen

eralasaarela@gmail.com

Erkki Alasaarela

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi