Tiistai 24.9.2019
"
Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. 38:19

Anteeksiantamus tuo rauhan

15.11.2018 06:51 | Erkki Alasaarela
Tänä aikana yhteiskunnassamme puhutaan myönteiseen sävyyn anteeksipyytämisestä ja anteeksiantamisesta. Niitä jopa vaaditaan yksityisiltä ihmisiltä tai yhteisöiltä. Myös työelämässä arvostetaan keskinäistä sopimista ja sovintoa. Ne vahvistavat työrauhaa ja hyvinvointia.

Anteeksiantamuksella on rauhoittava vaikutus – molempiin osapuoliin. Psykologit ovat todenneet, että anteeksiantamus voimaannuttaa ihmistä. Sen on todettu vähentävän vihaisuutta, loukkaantumisen tunnetta ja stressiä. Se lisää myötätuntoa sekä eheyttää ja parantaa ihmissuhteita. Se rauhoittaa mieltä.

Muistan, kun eräs kollegani puolusti omaa yhteisöään tyrmäämällä hiukan kärkevästi selvitystyöni tulokset suuren yleisön edessä. Väliajalla huomasin, että puhuja hivuttautui takanani väentungoksessa minua kohti. Tunsin sitten, kun hänen värisevä kätensä tarttui käteeni ja puristi. Minä puristin myös hänen kättään. Kukaan ei nähnyt. Sanoja ei tarvittu eikä edes silmiin katsomista. Jännitys purkaantui, ja meistä tuli entistä läheisemmät työkaverit.

Arkista anteeksipyyntöä suurempi asia on se, että ihminen voi saada syntinsä anteeksi myös Jumalalta. Evankeliumin ydin on syntien anteeksiantamus, jonka uskovainen ihminen voi toiselle julistaa. Siinä synnit ja rikkomukset saa anteeksi sekä ihmisten että Jumalan edessä. Maallisen lain edessä olemme kuitenkin vastuussa rikoksista, joita olemme tehneet, vaikka olisimme saaneet ne anteeksi. Martti Luther muotoilee tämän seuraavasti: ”Ei syntiä anneta anteeksi niin, ettei sitä enää ole eikä tunneta, vaan niin, ettei sitä lueta.”

Lapsuudessani eräs tuttu nuorukainen joutui vankilaan. Silloin eivät läheisetkään käyneet siellä katsomassa omaisiaan. Tuo nuorukainen kirjoitti vankilasta äidilleen, että hän haluaa tehdä parannuksen, ja hän pyysi syntejään anteeksi. Äiti vastasi kirjeeseen. Mieleeni painui tuon nuorukaisen kirkas katse, kun hän vankilasta päästyään hyräili talkootyömaalla hiljaa Siionin laulua: ”Jumalan rauhaa rinnassansa…”

Eräs lastenhoitoalalla työskentelevä muisteli lämmöllä lapsuuttaan uskovaisessa kodissa. Hän oli kokenut, että paha mieli oli poistunut, kun äiti oli ottanut syliinsä ja sanonut, että kaikki synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Hän kertoi näkevänsä työssään paljon levottomia ja vaikeasti käyttäytyviä lapsia. Hän ajattelee usein, että kunpa näillekin löytyisi syli – ja kunpa löytyisi ihminen, joka sanoisi, että synnit saa anteeksi.

Uskovaisessa kodissa opitaan, että kun on tehty väärin tai loukattu toista, on hyvä pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Tämä voi säilyä hyvänä elämänohjeena silloinkin, kun lapsuudenusko on menetetty. Aina sovinnon tekeminen ei kuitenkaan tunnu helpolta. Anteeksipyytäminen ja -antaminen ei voi olla pakon asia. Eräs äiti sanoi riitakumppaniltaan anteeksipyytävälle lapselle, että anna sen ensin itkeä loppuun.

Lapsuudessani me kouluikäiset kävimme iltaisin vuoron perään äidin luona pyytämässä evankeliumia. Muistan, kun omaatuntoani vaivasi asia, jota en saanut kerrottua äidille. Minusta tuntui, että kertominen loukkaisi häntä. Äiti varmaan huomasi tilanteeni, kun hän eräänä iltana veti minut aivan lähelleen ja sanoi, että saat kaikki anteeksi – aivan kaikki! Minä jaksoin uskoa ja mieleni rauhoittui.

Näitä muistellessani nousee mieleen Niilo Rauhalan runo Lapsuusmuisto (Lähellä pyhää aamua, SRK 1979): 

Sisimmässäni on alkanut kyteä levottoman omantunnon hiillos…
Pimeänä syysiltana, kun äiti puhaltaa lampun sammuksiin,
nousen vuoteelta veljeni selän takaa
ja Jumalan käden voima ohjaa minut äidin vuoteen vierelle.
Siinä avautuu lähde ja taivas pudottaa kevätsateen,
kun siunauksen sana koskettaa arkaa sydäntä.
Syysyöhön nousee keskikesän heleä päivä,
lapsen sielu on kuin kirkas järvenselkä,
jonka yli muuttolinnut väkevin siivin palaavat.




Eräs Päivämiehen blogiteksti päättyi siunaukseen. Se lämmitti mieltäni. Se toi mieleen äitini kirjeen rippikoululeirilleni Käylään. Olin silloin ensimmäistä kertaa pois kotoa. Puhelinta ei ollut. Äiti kirjoitti, että saan uskoa kaikki synnit anteeksi. Luin sen kohdan kirjeestä monena iltana – yhä uudelleen. Se tuntui hyvältä.

Sain kerran työpaikalleni sähköpostin, jossa luki: ”Kun tapasimme ensi kerran, otit meitä kädestä ja sanoit, että saamme uskoa synnit anteeksi. Nyt ymmärrämme, että anteeksiantamus on lahja Jumalalta. Mutta mihin se perustuu?” Vastauksessa lainasin Raamattua kohdista, joissa Jeesus sanoi jättävänsä taivasten valtakunnan avaimet Pietarille (Matt. 16:19) ja kaikille opetuslapsille (Joh. 20:22).

Martti Luther selittää, että nuo avaimet ovat kaikilla uskovaisilla ihmisillä: ”Minä voin hädässä ja synnin tuskassa olevalle veljelleni sanoa: ole iloinen ja hyvässä turvassa, veljeni, sinun syntisi ovat anteeksi annetut; vaikka kyllä en voi antaa sinulle Pyhää Henkeä ja uskoa, niin voin kuitenkin julistaa sinulle sen; jos uskot sitä, niin sinulla on se.”

Armonpyyntöön avaa suusi,
synninpäästön sana vastaa.
Sydämeesi rauha uusi
virtaa siitä ainoastaan.
 (SL 187:5.)

Vanhemmat

Uudemmat

Erkki Alasaarela

Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt kotini on tyhjentynyt ja opettelen uutta vaihetta elämässäni. Työni yliopistolla on edennyt ”vastuuttomaan ja vallattomaan” emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen

eralasaarela@gmail.com

Erkki Alasaarela

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi