Lauantai 19.10.2019
"
Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi. Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! Ps. 119:101,104

Syksy saa tulla

11.9.2017 06:01 | Henna Kinnunen
Siemailen iltapäiväkahvia kesäkotini takapihalla lounaistuulessa ja auringon paisteessa. On kesän ensimmäinen päivä, mutta se muistuttaa syksystä. Lähtemisestä ja luopumisesta. Tuulessa lentävät ensimmäiset lehdet ja havut, käpyjäkin kumahtelee metsään ja pihalle. On jäähyväisten aika. Rakkaus ja ikävä ovat läsnä yhtä aikaa. Kyyneleet nousevat, vaikka yritän vastustaa. En haluaisi lähteä. Kotipesän suojassa on ollut niin hyvä levähtää ja vahvistua. 

Päivä on ollut monentuntoinen pakkaustouhuissa. Vastaanlaittava ja jumittava murrosikäinen on muistuttanut taas kerran omasta riittämättömyydestä. Turmelus sisälläni on kasvanut, ja olen ajatellut – ihan sama! En ole jaksanut ymmärtää sitä, miten muutos tai vain eläminen voi kuohuttaa nuoren mieltä. En ole jaksanut rakastaa aikuisen tavalla. Pidättelen itkua. 



Kuulen, miten isä puhuttelee vahvasti ja rakkaasti niskuroivaa lastaan hänen vastustuksestaan huolimatta. Periksiantamatta. Ihmettelen, miten toinen jaksaa kärsivällisesti rakastaa osoittamalla lempeyttä sotatantereella. Samalla kiitän, että hän jaksaa. 

Odotan tuomiota itselleni. Mutta käsi koskettaa olkapäätäni ja lohduttava ääni rohkaisee myös minua: ”Rakas, lähteminen on vaikeaa meille jokaiselle. Nyt riittää kun ymmärtää ja rakastaa.”

Mutta kun tunnen, etten jaksa. Olen tyhjä. On oikutteleva nuori ja turmeltunut vanhempi. Minunko pitäisi ensin nöyrtyä? Ylpeyteni ei anna periksi.

Sitten poskiani pitkin virtaavat kyyneleet – lähdön, kärsimättömyyden ja kiitoksen kyyneleet. Annan luvan väsymykselle ja heikkoudelle. Ei tarvitse ehkä jaksaa eikä ymmärtää enempää. 



Pyytämättä siunaavat kädet sulkevat suojelukseen. Armo tuo lohdun ja antaa voiman sopia nuoren kanssa. 

Paljon myöhemmin, syyspäivänä, katson huojuvia männynlatvoja ja mietin armon ihmeellistä voimaa ja kesän kohtaamisten hetkiä, joissa paljain jaloin kuljettua matkaa on jaettu.

Tuuli tuo kesämuiston kohtaamisesta, joka sivustakatsojana kosketti. Hetki, jossa kaksi miestä katsoo avoimin haavoin ja rohkean väkevinä elämää ja sen historiaa. Hiljennyn. Siinä he seisovat ja tuntevat elämän kivun itsessään ja läheisissään. Kuuntelen heikkoudessa väkevien puhetta elämästä ja liikutun. Kyynel vierähtää poskelle.  

Kahvi on jäähtynyt kupissa, ja hätkähdän, kun käpy kumahtaa melkein päähäni. Armo, avoimuus ja lempeys ovat vahvistaneet uskoa. Syksy saa tulla. 


 

Vanhemmat

Uudemmat

Henna Kinnunen

Olen 44-vuotias nainen ja asun perheeni kanssa kuudetta vuotta Fuengirolassa, Espanjassa. 

Minua kiinnostaa se, johon sanat eivät aina yllä. Se tärkeä, mitä nopeasti askeltaessa ei välttämättä huomaa. Voimaannun hiljaisuudessa, luonnossa ja siellä missä elämän kipua ja iloa uskalletaan jakaa kyyneleillä. 

Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen henna.kinnunen@dnainternet.net.

Henna Kinnunen

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi