Keskiviikko 19.9.2018
"
Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Fil. 1:21

Polulla katsoo lähelle ja kauas

10.6.2016 06:32 | Inkeri Heikkala
Polun alku oli outo. Talviset hakkuut olivat riisuneet tutun maiseman karuksi aukioksi. Mutta polun pää löytyi kuitenkin. Katse piti kuitenkin pitää tiukasti maassa, jotta pystyi väistelemään hakkuujätteitä. Polun haaraumassa oleva monilatvainen mänty oli jätetty paikoilleen. Se törrötti yksinäisenä aukean keskellä. Linnunlaulupuussa helähti nytkin laulurastaan vihellys.

Olin lähtenyt yksinäiselle retkelleni niin kuin monta kertaa aikaisemminkin vuosien mittaan. Luonnon keskellä ristiriitaiset ja raskaatkin ajatukset olivat monesti löytäneet rauhallisen uoman. En pystynyt miettimään nytkään laajoja kokonaisuuksia, ajatusten virta kulki hyvin kapealla polulla. 



Polku sukelsi viimein tuttuun metsään. Kirkas paiste jäi puiden varjoon, ja silmät vapautuivat katselemaan ympärille. Yhden männyn juurella oli kasa kaarnanpaloja. Riisuttu mänty! Harmaassa jo keloutuneessa rungossa oli rosoja, alimmat oksat roikkuivat alaspäin. Ylimmät kurkottivat kohti taivasta. Tuo kelo seisoisi paikallaan kauan aikaa senkin jälkeen, kun viimeinenkin kaarnanpala maassa olisi lahonnut. Mietin, voisiko tuo puu kuvata Jumalan työtä lapsessaan? Koettelemukset ovat riisumassa paljosta turhasta, että oksat jaksaisivat kurottua kohti taivasta. Mutta järeä, tuulta ja pakkasta uhmaava runko ei tuntunut sopivan ainakaan omaan itseen, kaukana siitä!



”Miksi minulle annetaan niin paljon vaikeuksia, lisää ja lisää. Mitä minä olen tehnyt, että joudun kaikki ottamaan vastaan?” Usko käy heikoksi näiden kysymysten keskellä. Ja vastaajan huulille ei tahdo löytyä lohduttavia sanoja. Näinä päivinä on kuunneltu paljon tuttua virttä: "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, olemme kaikki hiljaa kätketyt…" (Vk. 600.) Kirjoittaja odotti sodan keskellä vangittuna varmaa kohtaloaan, teloitusta, ja kuitenkin uskoi, että "illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin". 

Polku nousi vaaraan. Käveleminen nosti sykettä ja hien pintaan. En väsy koskaan katselemaan kotiseutuni kaunista järvimaisemaa ylhäältä vaarasta. Metsien keskellä jossakin oli pieni kotimme ja sen vielä pienemmät asukkaat. Olemme suuren luomistyön keskellä aivan mitättömiä. Ja kuitenkin Jumala pitää meistä huolen, jokaisesta. Hän haluaa antaa meille saattajia matkan vaikeisiin hetkiin. Muistelin juuri käymääni puhelinkeskustelua ja lohduttavia sanoja: ”Emme välttämättä koskaan saa tietää, miksi meitä koetellaan, mutta minua on ainakin lohduttanut kerran kuulemani sanat: kun tarhuri hoitaa viinipuutaan, se on silloin kaikkein lähimpänä sitä.”

Vanhemmat

Uudemmat

Inkeri Heikkala

Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme, juuri niiden juttujen parissa, joita olen kotiäitivuosina kovasti harjoitellut. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Blogikirjoitusteni aihepiiriä en osaa rajata, mutta uskovaisena elämisen turvallisuus merkitsee minulle paljon. 

Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.

Inkeri Heikkala


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi