Perjantai 27.4.2018
"
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5-6

Milloin aika haaveille?

13.10.2016 06:19 | Inkeri Heikkala
Istun sohvan nurkassa ja neulon lapasia. Puhelin vieressä olevalla pöydällä piippaa viestin merkiksi. Muutaman viestinvaihdon jälkeen pysähdyn tuijottamaan mustavalkoraitaisia lapasia, melkein valmiita. Ihmettelen, että miksihän olen noita neulomassa. Ne ovat jo neljännet lapaset, joita iltaisin olen ahkerasti pistellyt tulemaan.

Miksi ihmeessä neulon lapasia, vaikka voisin istua näppäimistön ääressä ja kirjoittaa, kun se on kuitenkin ollut päällimmäinen haave jo vuosikymmenet. Kirjoittaa… Sukeltaa syvälle tarinaan, antaa sen viedä mennessään. Kukaan ei ole edes ilmoittanut minulle, että tarvitsee lapasia. No ehkä nuo sopisivat Einolle tai Niilolle tai Markukselle tai Aleksille. Jos joku lastenlapsista sattuisi tarvitsemaan…

Ajatukset palaavat äskeiseen viestittelyyn ystävän kanssa: 

”Ei ole ollut kirjoituskelejä...” 
”Kirjoituskelit tulevat kirjoittamalla...”

Miksi en kirjoita? Siksi, kun haluan olla täysillä läsnä vielä näiden nuorimmaistenkin elämässä. (Vaikka he huitelevat harrastuksissaan, viihtyvät omissa huoneissaan tai kavereiden kanssa.) Siksi, että haluan olla läsnä puolisolleni. (Vaikka se lukee lehteään, surffailee Nettiautossa ja Tori.fi:ssä tai heiluu moottorisahan kanssa halkohommissa.) Siksi, että aikaa on kulunut sen miettimiseen, mitenkähän tuolla ja siellä olevat lapset ovat elämässään pärjäilleet. (Vaikka pärjääväthän ne ilman äitikullan huolehtimisiakin!) Siksi en ole kirjoittanut, vaikka mieli on ollut levoton ja kädet syyhynneet kynän ja paperin puoleen. 

Elimme vielä ison porukan aikaa, kun olimme mieheni kanssa äidit ja isät -kurssilla. Siellä annettiin puolisoille tehtäväksi kertoa omasta kumppanistaan. Mieheni aloitti kuvauksen: ”Vaimolle ykkösasia elämässä on perhe, toiseksi tärkein asia on perhe, kolmanneksi tärkein asia on perhe… No, ehkä neljäntenä tulee oma jaksaminen."  Se tuntui silloin loukkaavalta, vaikka hänen puheenvuoronsa jatko olikin ihana. Mutta se pani myös ajattelemaan. Elänkö minä elämääni vain toisten kautta? Mihin ovat jääneet omat haaveet ja niiden toteuttaminen?

Muistelen yhtä pappaa, joka oli levoton, kun jalat eivät enää kannattaneet niin paljoa, että olisi päässyt kellarin verstaaseen jatkamaan kauan sitten kesken jääneitä tuohitöitään. Tai mummoa, joka haaveili vielä joskus neulovansa neljän langan norjalaisneuleen. Niillä nivelrikkoisilla sormillaan, sitten kun ehtii…

Mutta mistä johtuu, että unohtaa oman itsensä perheen keskellä? Siihen vaikuttaa varmasti hektisen arjen keskellä syntyvä riittämättömyyden tunne ja siitä johtuva syyllisyys. Luulenpa, että syyllisyys on tuttua monelle muullekin vanhemmalle. Olenko juuttunut tuohon syyllisyyden tunteeseen niin paljon, että en ole ymmärtänyt pitää huolta omasta jaksamisestani? Olenko jopa ollut jatkamassa syyllistämisen kierrettä eteenpäin seuraavaan polveen?

On tuntunut hyvältä seurata nuoria pariskuntia, jotka osaavat irtaantua arjesta vuorotellen omiin harrastuksiinsa. Tankkausreissuille. Ehkä tämä jumittuminen onkin juuri meidän vanhenevien ongelma. Meidän, jotka emme ole nuoruudessamme tottuneet lähtemään kodin ulkopuolelle harrastuksiin. 

Minulla on noita villalankoja. Ehkä jaankin ne lankoina eteenpäin. Ehkä lumikelien myötä palaavat kirjoituskelitkin.

Vanhemmat

Uudemmat

Inkeri Heikkala

Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme, juuri niiden juttujen parissa, joita olen kotiäitivuosina kovasti harjoitellut. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Blogikirjoitusteni aihepiiriä en osaa rajata, mutta uskovaisena elämisen turvallisuus merkitsee minulle paljon. 

Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.

Inkeri Heikkala

Anita Kallio

Koti odottaa asujaansa

Runokirja, jossa käsitellään kotia eri näkökulmista: osana minuutta, kaupunkia, uuden syntymistä ja uskovaisten yhteyttä. Kodin suojaan voi majoittua ihmisen kokoinen epätäydellisyys. Huumorintajuinen kertoja puhuu yhtä lempeästi kimalaisista kuin kalamiehistä kahvitauolla. 

17 €

Jukka Palola

Puhetta Jumalalle ja Jumalasta

Kirja on Psalmien kirjan selitysteos, kommentaari, joka avaa psalmien taustoja ja vertailee psalmikäännöksiä. Teos myös valottaa tekstien syntyyn vaikuttaneita historiallisia tapahtumia. 

35 €

Alussa oli Sana

Äänite sisältää kamarikuoron esittämiä virsiä ja Siionin lauluja sekä luettuja raamatuntekstejä. Kuoroa johtaa Vesa Linnanmäki, tekstit lukee Matti Kontkanen. Säestyssoittimina ovat sello, huilu ja urut.

24 €

Marja-Liisa Vähäsöyrinki

Poikamies

Pienoisromaani Poikamies kertoo Kaalepin arjesta, elämän tarkoituksen etsimisestä ja uskon kamppailusta. Helppolukuinen kirja on huumorilla höystetty. Teos on jatko-osa aiemmin julkaistulle Kaaleppi-romaanille. 

17 €

Kuv. Vuokko Kraft

Lasten värityskirja

Värityskirja, joka sisältää yli 40 kuvaa eläimistä, kodin puuhista ja seuratilanteista. Osa kuvista on uusia, osa aiemmin Siionin kevät -lehdessä julkaistuja. Kirja on sopivan pienikokokoinen mukaan otettavaksi. 

5 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi