Torstai 22.8.2019
"
Herra, sinä olet oikeamielinen, oikeat ovat sinun päätöksesi. Ps. 119:137

Voimaa luonnosta

18.6.2014 06:24 | Johanna Koivisto
Istuimme pääsiäissunnuntaina mieheni kanssa kesämökin terassilla. Hengitimme luonnonrauhaa. Aurinko paistoi, lempeä tuuli humisi puiden latvuksissa ja linnut täydensivät laulullaan tämän idyllin. Siinä istuessamme ajattelin, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla tällainen paikka. Ei välttämättä mökki tai huvila, myös kannon nokka tai kivi riittää. Paikka, jossa hetkeksi istahtaa ja kuunnella luontoa. Toki hieman myös itseään.
 
Vaikka meillä on monia ehkäpä kliseisiltäkin tuntuvia mielikuvia Suomen luonnosta, pidän näitä asioita suuressa arvossa. Kuulas kevätilta, koivuissa hiirenkorvat, mullan tuoksu, kaakkurin huuto, laineiden liplatus, elokuun illat, kirkas tähtitaivas, ensilumi, pikkupakkanen.
 
Raamatussa puhutaan viljelemisestä ja varjelemisesta. Ymmärrän luonnon saatuna lahjana, joka ei ole itsestäänselvyys. Henkilökohtaisen vastuun kantaminen omista teoista ja ympäristöstä on parasta luonnon suojelua.
 
Muutama vuosi sitten olin työmatkalla Shanghaissa. Tutustuimme erilaisiin hoitopaikkoihin ja sikäläiseen hoitotyön opetukseen. Meille näytettiin myös monta ihmettä ja kummallisuutta. Videoin matkaamme. Kun tulin kotiin, minun oli pakko kuvata lopuksi kirkkaan sinistä taivasta ja auringon paistetta tuomipuun kukissa. Usein mietin matkan aikana ja myös jälkeenpäin, että monet ihmiset tuossa kaupungissa eivät koskaan elämänsä aikana hengitä puhdasta ilmaa eivätkä näe kirkasta taivasta
 
Luonto on merkinnyt minulle aina paljon. Olen joskus sanonut opiskelijoillekin, että menkää metsään ja halatkaa puita. Tiedän että moni muukin harrastaa puiden halaamista. Tämä voimaresepti sopii monenlaiseen elämäntilanteeseen. Itse valitsen halauspuun tarkkaan, sen pitää olla iso ja vahva puu, yleensä mänty. Kun puuta halaa, voi kuvitella sen voiman. Rosoinen kaarna tuntuu karhealta poskea vasten. Jossain ylhäällä humisee latva.
 
Yhdessä lempirunoistani Jörg Zink runoilee:
 
Salaperäisellä kulkurilla on naurua äänessään;
Kun hän sanoo: Mitä sinulle toivoisin?
En sitä, että kasvaisit kuin puu
yhtä vahvaksi ja yhtä liikkumattomaksi.
 
Vaan että katsoisit yhä uudestaan ylöspäin
sinne missä ovat latvat ja taivas.
Että jäisit seisomaan etkä aina ryntäisi eteenpäin.
Että oppisit seisomaan ja kasvamaan kuin puu.
 
Sillä et sinä ole vielä perillä.
Sinussa on voima, joka on puussakin: kasvun voima.

Vanhemmat

Uudemmat

Johanna Koivisto

Olen ison perheen äiti, minulla on rakas mies, yhdeksän valmiina saatua lasta ja kolme itse synnytettyä. Minulla on myös kuusi lastenlasta. Sairaanhoitajan työni vaihtui vuosikymmen sitten terveydenhuollon opettajan tehtäviin. Rakastan suomalaista metsää ja tuntureita, opettelen lintuja, rentoudun mökillä, haaveilen puutarhasta. Kaksi koiraamme vievät minut sauvakävelylle, ja pilates haastaa minua jatkuvasti. Elämä on mielenkiintoista selviytymistä, jossa ilo ja suru ovat väliin rinnakkain, väliin sisäkkäin.
 
Johanna Koivisto

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi