Lauantai 19.1.2019
"
Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. Hepr. 13:7

​Kuinkas sitten kävikään...

6.10.2014 06:52 | Johanna Koivisto
...minun unelmani, kasvimaan? Hyvin kävi. Sain kesän aikana kasvimaastani paljon iloa. Toki se tuotti myös konkreettista satoa.

Ensimmäisenä pääsimme maistelemaan retiisejä, kirpeitä ja raikkaita olivat. Tosin sadon hieman vanhetessa joku pieni, vihreä mato päätti ottaa oman osuutensa. Loput retiisit keräsin suoraan kompostiin matoineen päivineen, saivat madot herkutella rauhassa. Salaattia söimme koko kesän. Lastenlasten lemppareita olivat muhkeat herneenpalot. Itsekin tykkäsin helteellä napsia kourallisen palkoja, ne auttoivat kummasti janoon.

Erityisen iloisia olimme perunan hyvästä sadosta. Saimme syödä oman maan perunaa jopa pari viikkoa. Pakasteeseen sain tilliä, persiljaa ja ruohosipulia. Keltasipuli on parhaillaan kuivamassa talvea varten. Petuniat ja porkkanoiden kaverit samettikukat eivät ole minulla koskaan kukkineet niin hyvin ruukuissa kuin nyt kasvimaalla. Tällä hetkellä kasvimaallani kasvavat vielä porkkanat ja kehäkukat. Toki olemme jo syöneet porkkanoita. Ne ovat kummallisen lyhyitä ja paksuja mutta hyviä!

Keväällä lupasin itselleni, että kasvimaani on terapiakasvimaa eikä työleiri. Siskoni yllytyksestä toteutin kateviljelyä, jossa kasvimaa peitetään ruohojätteellä, joka kompostoituu ja hoitaa maata. Se olikin tosi toimiva tapa ja kitkemistä oli ratkaisevasti vähemmän. Myöskään kastelemisesta ei tarvinnut olla niin huolissaan helteiden aikaan. Kastemadot kuulemma tykkäävät myös tällaisesta tavasta kompostoida. Kun ne käyvät hakemassa katteesta evästä, ne samalla kuohkeuttavat multaa käytävillään. Ainoa ongelmani oli, että minulla ei ollut katetta riittävästi, koska perustimme nurmikkomme vasta tänä kesänä. Onneksi ensi kesänä tilanne on toinen.

Oli lumoavaa seurata pienten taimien kasvua ja vahvistumista. Minua huvittivat äidilliset tunteeni, kun taputtelin siemenperunoita multakerroksen alle kasvamaan. Kesäkuun kylminä iltoina kävin peittelemässä hallanarkoja perunan taimia. Eräänä päivänä joku asia tympäisi minua tosi paljon. Olin äkäinen ja vihainen. Laitoin pyykkiä ulos kuivumaan ja äkäilin itsekseni. Päätin poiketa hetken mielijohteesta kasvimaalla. Kun katseeni osui virkeisiin perunan taimiin, tunsin kuinka mieleeni virtasi hyvää mieltä ja energiaa. Siinä mietin, että kuinka hyvä terapiamuoto kasvimaa onkaan ihmiselle, jolla on haavoittunut mieli.

Näin syksyllä katse kääntyy usein menneeseen kesään päin. Kun keräsin sipuleita laatikkoon kuivumaan, tuli tyytyväinen ja kiitollinen mieli, minulla ja perheelläni on ollut hyvä kesä. Taivaan Isä siunasi sekä kasvimaani että kesämme. Samalla tähyilin jo ensi kesään. Silloin on hyvä jatkaa tätä terapiaa hieman jo kokemusta saaneena.

Vanhemmat

Uudemmat

Johanna Koivisto

Olen ison perheen äiti, minulla on rakas mies, yhdeksän valmiina saatua lasta ja kolme itse synnytettyä. Minulla on myös kuusi lastenlasta. Sairaanhoitajan työni vaihtui vuosikymmen sitten terveydenhuollon opettajan tehtäviin. Rakastan suomalaista metsää ja tuntureita, opettelen lintuja, rentoudun mökillä, haaveilen puutarhasta. Kaksi koiraamme vievät minut sauvakävelylle, ja pilates haastaa minua jatkuvasti. Elämä on mielenkiintoista selviytymistä, jossa ilo ja suru ovat väliin rinnakkain, väliin sisäkkäin.
 
Johanna Koivisto

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi