Lauantai 22.9.2018
"
Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään. Jes. 26:19

Kuuliaisuus – naiiviuttako?

13.3.2016 07:11 | Juha Hakulinen
Minulla oli taannoin hieman huono tapa poltella päivittäin yksi pikkusikari. Toisinaan säästin sen raukenevaan iltahetkeen, jolloin työpäivä oli jo päätöksessään ja halusin siten rentoutua hetken ulkosalla ennen nukkumaanmenoa. Toisinaan katkaisin sillä päivän hektisimmän työhetken, tehden ikään kuin pienen irtioton palatakseni taas tuorein mielin työpöydän ääreen. Niissä hetkissä oli toki oma viehätyksensä, mutta sittemmin nämä tuprutteluhetket ovat jääneet, enkä myöskään halua niitä edes suositella kenellekään.
 
Kerran alkusyksyllä – keskellä työpäivää, juuri tällaisen tauon aikana – olin ulkona pihatien varrella ja seurasin, kun kaksi naista ja pikkulapsi lähestyivät kävellen minua. Oletin heidät äidiksi, lapseksi ja isoäidiksi. He lähenivät rauhallisesti astellen pieneen rinteeseen tehtyä pihatietä alaspäin, kunnes äkisti lapsi, arviolta 4–5-vuotias, ryntäsi juoksuun. Äiti huusi välittömästi: ”Älä juokse, auto tulee, tule takaisin!” Ja niin lapsi oitis pysähtyi, kääntyi ympäri ja palasi kiltisti naisten luo.
 
Pihatiellä oli suoraa näkyvyyttä vähintään sata metriä, eikä liikkuvia autoja näkynyt lähimaillakaan. Siitä huolimatta lapsi ei millään tavoin kyseenalaistanut äitinsä varoitusta vaan totteli kuuliaisesti. Tuolloin mieleeni välähtivät sanat ”Jumalan lapsi”.
 
Tuo arkinen, jokapäiväinen kohtaus jäi pysyvästi mieleeni. Se havainnollisti hyvin konkreettisesti lapsen uskoa – sokeaa luottamusta vanhempia ja heidän huolenpitoaan kohtaan.
 
Voin myös helposti kuvitella, kuinka joitakin vuosia varttuneempana lapsi olisi voinut jättää äidin varoitushuudot noteeraamatta ja vielä myöhemmin, teini-iässä, saattanut kuitata ne lähinnä ärtyneellä tai jopa ivallisella vastauksella.
 
Mutta miksi? Mihin tuo lapsuuden sokea luottamus ja kuuliaisuus katoaa ja vaihtuu vähitellen omapäisyydeksi?
 
Varmasti moni tunnustaakin, kuinka on vartuttuaan alkanut luottaa vahvemmin omiin havaintoihinsa ja omaan arviointikykyynsä. Moni ei halua valinnanvapauttaan rajoitettavan vaan itsenäistyä, eli tulla riippumattomaksi ulkopuolisista auktoriteeteista. Ensimmäisenä se ilmenee lähipiirissä, suhteessa vanhempiin ja muihin kasvatusvastuussa oleviin.
 
Itsenäistä harkintakykyä ja vastuullista toimintaa pidetään henkisen kypsyyden merkkeinä. Näin asia pintapuolisesti tarkastellen näyttää olevankin, mutta tietääkö ihminen lopulta, mikä on hänelle ja muille ihmisille hyväksi? Milloin ihmisen voidaan katsoa olevan täydellisen itsenäinen? Onko teoreettisestikaan mahdollista olla täysin vapaa ulkopuolisista auktoriteeteista? Voiko kyse olla pelkästä itsenäisyyden illuusiosta, jolla ei ole mitään kestävää pohjaa?
 
Jos ihminen asettaa itse toimintansa ja valintojensa rajat omien periaatteidensa tai vaistojensa mukaisesti, niin voidaanko hyvällä tahdollakaan olettaa, että ne voisivat lomittua sopuisasti keskenään toisten ihmisten vastaavien kanssa?
 
Ihmisten käyttäytymistä ohjaa heidän oma käsityksensä ihmisen oikeuksista ja velvollisuuksista, hyvästä, oikeasta ja kunniallisesta. On syytä muistaa, että toisen ihmisen oikeus on aina toisen velvollisuus. Niinpä uskon, että vapaa omien vaistojen, mielihalujen ja periaatteiden seuraaminen on kuin hetteinen suo, josta toisen jalan irrottaminen vie toisen yhä syvemmälle ja saattaa ihmisen lopulta täydelliseen kiikkiin.
 
Efesolaiskirjeessä neuvotaan: "Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein." "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: "jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä". (Ef. 6:1–3.)
 
Usein tuntuu siltä, että ihminen on pohjimmiltaan ikuinen lapsi, joka huimuuksissaan tai uhmassaan tahtoo karata pois vanhempiensa luota. Mutta mistä aikuinen ja itsenäinen ihminen voisikaan löytää sen auktoriteetin ja neuvonsanan, johon voisi turvautua ja luottaa?
 
Efesolaiskirjeen neuvossa on suuri viisaus: kunnioita ja kuuntele edeltäviä polvia. Näin ”pyörää ei tarvitse keksiä” joka kerta uudestaan.
 
Olkoonkin että vanhempien varoituksilla ja neuvoilla ei aina ole erityistä katetta, joskus ne voivat olla jopa aivan turhia, mutta niiden tarkoitusperä on aina hyvä – suojella ja auttaa lasta.

Vanhemmat

Uudemmat

Juha Hakulinen

Operoin tällä hetkellä monipuolisesti musiikin parissa yrittäjänä ja musiikkituottajana. Musiikki on minulle tärkeää myös vapaa-ajalla, muutoin saatan rentoutua pelikentillä, kalavesillä tai sukututkimuksen parissa.

Olen kiinnostunut muistakin taidemuodoista sekä filosofiasta ja teologiasta. Syvälliset pohdiskelut näiden aiheiden parissa ovat minulle ominaisia. Käyn tarpeen tullen mielelläni myös keskusteluja blogieni aiheista.

Juha Hakulinen

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi